JYVÄSKYLÄ, Kharma Lounge & Club

17:09
Aki Tykki: Tässäpä nakotetaan Pendolinossa matkalla kohti Jyväskylän Kharmaa. Edessä neljä päivää ja viisi keikkaa, eli tunnelma on jeppinen. Alkumatkan edessämme (mie ja Markku istutaan vierekkäin ja Haapasalo näyttää juntilta rivin toisella puolella uuden empeekolome-soittimensa kanssa) istu semmonen mallikappale (lue: nätti tyttö) joka kuulemma oli menossa Kauppakorkean pääsykokeisiin ja oli justiin ehkä pääsemässä johonkin mainokseen esiintymään. Ja se vielä kerto että sitä mainosta kuvataan jossain Lapissa viikon ajan ja siitä saa kuulemma niin paljon palkkaa, ettei koko kesänä tartteis muuta tehä. Voi vinde kun joillakin menee sitten hyvin. Niin ja siis ei se tätä kaikkea meille tietenkään kertonut vaan puhelimessa varmaan yhtä näteille ystävilleen. Olkaa ihmiset varovaisia kun puhutte junassa puhelimeen, mie saatan istua takana kuuntelemassa.

22:35
Aki Tykki: Jyväshotellin huoneessa 303 pojotetaan nyt. Soundcheck tehtiin ja käytiin syömistä ja blaablaa. Semmonen loistohomma oli Ali Baba –nimisessä ravintelissa että saatiin kukin sapuskaa 10:n euron edestä, ja pizzat makso vitosen! Eli pizzat ja kebabit otettiin, paitsi Markku kaks pizzaa. Se dieetistä siis. Samalla tehtiin leppoisa haastattelu johonkin lehteen. Ja kukaan ei oo juonu vielä mitään! Jatu rapsutti tuossa justiinsa meidän joululahjaks saamaa joulukalenteriarpaa ja äijä nyhti siitä kakskymppiä! Neljä voittoa oli yhessä lapussa! Kyllä tää meidän elämä on jännittävää. Jos tämä ilta ei tästä raisummaksi muutu, voipi loppua päiväkirja lyhyeen.

02:37
Markku DeFrost: Olipahan muuten hyvä keikka. Porukkaa oli ihan helvetisti vaikka oli keskiviikko! Hyvä, Jyväskylä. Koska olemme hyvällä tuulella aiomme tuhota bäkkäriviinat ja harrastaa gratzyä zegoilua läpi yön. Just tuli karpalomehut takahuoneeseen, vodkat meillä jo olikin!


Biisilista:

01. Palaset
02. Linnusta sammakoksi
03. HC-sää
04. Suru on
05. Tavikset
06. Pahoille teille
07. Sinä
08. Kaksi tarinaa
09. Hitaasti
10. Tanssi
11. Kaupunki täynnä ihmisiä
—
12. Pois Kalliosta
13. Meidän vene

KOKEMÄKI, Bar & Club Metro

Markku DeFrost: Perjantai-ilta venyi jonnekin aamuviiden tienoille Haapasalon kanssa juopotellessa. Muutamaan yöhön ei ollu tullu nukuttua kunnolla ja ajattelinkin että ehdin kuitata univelat ennen lähtöä Kokkeliin. Mikä siinä on, että kun pitkän pimeän talven jälkeen alkaa keväällä aurinko paistaa ja kuuluu tsirp tsirp, niin ei vaan voi nukkua? Heräsin lauantai-aamuna klo 9.00 linnunlauluun ja kyllä sapetti, olin väsynyt ja krapulakin heikotti.

Klo 17:n aikaan lähdimme Haapasalon kanssa miun Mazdalla kohti Kokemäkeä ja otimme matkalla Forssasta kyytiin Valtakunnan virallisen Happoradiolle tarjoajan, Timo L:n. Kokkelissa olimme joskus 20:n aikoihin, loppumatkan ajoimme autosaattueessa, jossa oli liikennepoliisin ja meidän lisäksi Akin & Jatun kulkuneuvo.

Keikkapaikkana toimi se sama baari, jossa olimme kolmisen vuotta sitten. Oli vaan muuttanut nimensä. Toinen tsekki peräkkäin uusilla biiseillä ja jotenkin vaan miun kuuntelu oli kummallinen. Alapäät humisi ja yläpää oli pelkkää kihinää. Balanssit tuntui kuitenkin olevan aivan kohdillaan, joten en osannut sille mitään kummempaa tehdä. Kuljulle piti asiasta mainita ja kiltisti hän teki ne kymmenen punnerrusta, jotka sääntöihin kuuluvat ja/tai tuomaristo kulloinkin langettaa.

Muu seurue meni pitsalle ja minä Timon kanssa vaahtokylpyyn hotellille, joka sijaitsi Harjavallassa. Koska kumiankkani oli unohtunut kotiin, kävin vain pikaisesti suihkussa ja olimme takas keikkapaikalla jo puoli kymmenen maissa.

Eipä sitä enää muistanutkaan, miten pitkästyttävää on keikan alun odottelu vieraalla paikkakunnalla. Jotenkin Helsingissä on helpompaa, kun voi lähteä kotoa vasta tuntia ennen tai sit baarin puolella on ainakin joitakin tuttuja. No kummissii, meidän keikan alkua siirrettiin jonnekin puoli yhden tienoille. Krapulakin oli ja ahdisti, kun baarin puoli täyttyi tuskastuttavan hitaasti. Taas alkoi ne väsyneet vitsit kesäkaupungista. Join pari tiukkaa jallukolaa ja elämä voitti.

Keikasta tuli loppujen lopuksi työvoitto. Paikalla oli noin sata ihmistä mutta vain muutama nuilotti pöydässä. Loput pakkautuivat lavan eteen ja meininki oli katossa. Soitettiin vajaan tunnin setti ja kokeilimme taas vähän uutta biisijärjestystä. Myös yhtyeemme virallinen jazz-osuus setin puolivälin tienoilla upposi yleisöön kiitettävästi.

Jami ja Aki lähtivät kiireellä Anssi Ahvenaisen kyydillä yöksi kotiin ja olivat jo Huittisten kohdalla menossa kohti Helsinkiä, kun loppunauha vielä soi. Minä ja Haapasalo jäätiin Kokkeliin tenuamaan. Tekniikan piti mennä Poriin yöksi mutta saimme puhuttua heistä 2/3 jäämään yön yli kestäviin bakkanaaleihin. Ja sitten ne jatkot: Ihan siis kerta kaikkiaan paskimmat jatkot mitä olemme kuunaan saaneet aikaiseksi. Vetku puri ihmisiä jalasta esittäessään laavaa (kyllä, laavaa) ja kaikki vaan olla nuilotti. Edes Timon avokätinen juomatarjoilu ei pelastanut tilannetta. Mie luovutin joskus 8:n aikaan aamulla ja Haapasalo tuntia ennen.

Kotiin läksimme sunnuntaina iloisina ja virkeinä.


Soitettu setti:

01. Palaset
02. Linnusta sammakoksi
03. HC-sää
04. Suru on
05. Tavikset
06. Pahoille teille
07. Sinä
08. Kaksi tarinaa
09. Varo miestä
10. Hitaasti
11. Tanssi
12. Kaupunki täynnä ihmisiä
—
13. Pois Kalliosta
14. Meidän vene

VANTAA, Ravintola Pingviini (200. keikka!)

Aki Tykki: Ja näin tuli Happoradio-orkesterille 200 keikkaa täyteen. Aika juhlavaa. Sen kummemmin tätä tapausta ei tosin juhlistettu, tällä keikalla oli riittävästi uutta ja ihmeellistä ilman kakkukahvejakin. Neljä biisiä (Pumppu, Palaset, Lumen alle ja Meidän vene) saivat Vantaalla ensiesityksensä ja näiden lisäksi Kaksi tarinaa -kappaleesta soitettiin niinikään ensimmäistä kertaa semmonen iisi pianoversio. Niin ja olihan meillä saippuakuplakonekin, mutta se ei jostain syystä toiminu kunnolla (paskaa saippuaa kuulemma) vaan sai tussautettua ilmoille pari hassua kuplaa. Spinal Tap! Niin ja olihan tämä myös ainakin tietääksemme uramme pisin keikka kun oikein 15 biisiä rällyytimme.

Alkuperäinen suunnitelma oli mennä tälle rundin ensimmäiselle keikalle niin hyvissä ajoin, että ehittäs tehä kunnollinen ja pitkä soundcheck, lähinnä juuri noiden ensiesitysten takia. Että Kuljukin niiden liveversiot kuulis ja että saatas ne ite vielä kertaalleen treenata oikealla kuuntelulla. Vaan sepäs menikin niin että se baari aukes jo klo 16, eikä kamoja saatu sitä ennen sisälle ensinkään. Soundcheck siis oli todella pikainen ja suoritettiin jo auki olevassa baarissa. Ei siellä onneks vielä sillon joskus kasin maissa ollu montaakaan ihmistä.

Vaan eipä se auta edelleenkään itku musamarkkinoilla. Takahuoneeseen mentiin nuilottamaan ja manaamaan tuttuun tyyliin että ei tänne taas ketään tuu saakeli. Ja kaljaa vähän juotiin, mutta todella varovasti tällä kertaa. Ei onnistu humaluspäissään uusien biisien soittaminen oikein, tiesittekös sitä? Vanhojen biisien onnistuu.

Keikka alotettiin vissiin puol kakstoista ja baarissa oli sitten kuitenkin jo aika mukavasti porukkaa siihen aikaan. Ja sitä tuli siihen lisää koko keikan ajan niin että loppupuolen ”hittikimaran” aikana meininki oli jo erittäinkin kohdallaan. Ja oli ainakin meillä kyllä alusta asti oikein tosi kivvaa. Juhlaa kun sai soitella uusia biisejä ja ylipäätään olla keikalla pitkästä aikaa! Viime ajat on menny aika pitkälti studiossa karjottaessa niin että tuommonen live-ilveily piristää mukavasti. Ja sekin oli siistiä kun kokeiltiin nyt ensimmäistä kertaa ever soittaa pari biisiä pianolla. Ainakin tällä keikalla se homma toimi erinomaisesti. Ja ne joita ei pianohempeilyt kiinnosta, saavat siinä kohtaa kätevän kusi- tai kaljanhakutauon! Palveluammatissahan tässä ollaan. Pianon kera soitettiin siis tällä kertaa kappaleet Kaksi tarinaa ja Lumen alle.

Uusista biiseistä Palaset tuntu jotenkin toimivan erityisen hyvin livenä. Aika rytäkkä on ja semmosethan ne toimii. Suru on -kipaleessa sekoilin jälleen sanoituksissa, tällä kertaa toisen säkeistön kohdalla. Nappailin sitten hätäpäissäni rivejä niistä säkeistöistä, mitkä satuin muistamaan. Vaan omapa tuo on tekstini, saan mie sitä muutella! Varo miestä -biisin soundin kanssa meillä on ongelmia kun siinä on vähän erilainen tuo orkestraatio kuin meillä yleensä. Baritonikitara on vähän vaikea instrumentti live-olosuhteissa. Jotenkin se ei potki vaikka sen justiin nimenomaan pitäs potkia. Pitänee paneutua siihen tarkemmin taas joskus kun saadaan oikein kunnon soundcheck tehtyä, että mikä se siellä voimaa nakertaa.

Keikan jälkeen Jami häippäs Helsingin savuiseen (malja Makasiinien muistolle!) ytimeen ja muut jäätiin sinne ilmaisten lihapatojen eiku kaljapullojen äärelle. Kovin semmosta rentoa meininkiä oli, ei mitään ylilyöntejä. Hyvä mieli oli kaikilla. Eikä jatkojakaan sitten järjestelty vaan mentiin kaikki kiltisti koteihimme nukkumaan. Aamen.

Kuvia tältä keikalta!


Soitettu setti:

01 Pumppu
02 Linnusta sammakoksi
03 HC-sää
04 Suru on
05 Palaset
06 Tavikset
07 Pahoille teille
08 Sinä
09 Kaksi tarinaa
10 Lumen alle
11 Varo miestä
12 Tanssi
13 Kaupunki täynnä ihmisiä
—
14 Pois Kalliosta
15 Meidän vene

HELSINKI, Tavastia (+ Augustana)

Aki Tykki: Pitkästä aikaa oikein perinteinen lämppärikeikka Happoradiolle. Eli Ameriikasta asti oli saapunut tämmönen ”Jenkkien Coldplayksi” tituleerattu orkesteri nimeltään Augustana, ja samalla levy-yhtiöllä kun ollaan, meidät buukattiin support-rooliin Helsingin Tavastialle. Ideana oli soittaa uuden levyn biisejä ensimmäistä kertaa ja näin promota pian ilmestyvää levyämme. Sikäli pääsimme helpolla, että settimme kesti vaivaiset 30 minuuttia. Soitimme siis neljä uutta biisiä ja kolme vanhaa.

Oli aikamoista huteruutta ilmassa vielä etenkin noiden uusien biisien kohdalla, mutta melkein kunnialla keikasta selvittiin. Suru on -kappaleessa yllekirjoittanut päästi vähän liikaa fiilistä tulkintaan, minkä seurauksena ääni meni ajoittain vähän omia reittejään ja tekstit tuppas katoamaan päästä. Vieläpä kertosäkeissä. Kyllä sekin kuitenkin loppuun asti päästiin. Tavikset tuntui jo aiheuttavan jonkinlaista liikehdintää yleisössä ja mikäs sen mukavampaa. Ja HC-sää sai amerikkalaisilta kovasti kehuja. Mielenkiintoista. 

Olivat muuten äärimmäisen mukavia immeisiä Augustanan jäpikät. Niillä on kuitenkin puol miljoonaa myytyä levyä ja sinkkulistan 8. sija Jenkkilässä, eikä ollu mistään starbailusta tietoakaan. Antovat meidän käyttää jopa samaa takahuonetta, toisin kuin eräs toinen yhtye, jonka kanssa Tavastian lavan jaoimme joulukuussa 2002…


Setti:

1. Varo miestä
2. HC-sää
3. Linnusta sammakoksi
4. Suru on
5. Tavikset
6. Pois Kalliosta
7. Kaupunki täynnä ihmisiä

HELSINKI, Telakka-studiot

Aki Tykki: Levy-yhtiömme Sony BMG järjesti tämmösen promootiotilaisuuden, missä esiintyi läjä keväällä levynsä julkaisevia artisteja kuten myö, Carmen Gray, Jonna, Ressu, Marie Serneholt ja Lordi. Jokainen artisti veti pari biisiä toimittajalaumalle ja antoi erinäisiä haastatteluja takahuoneessa. Aika ankea tapahtuma siis, mutta viiniä ja olutta sai ilmaiseksi niin paljon kuin vaan kerkes juomaan. Which is nice.

Me soitettiin oma biisiparimme jossain illan puolivälissä, ja ne kai meni ihan ok. Varo miestä ja Tavikset rällyytettiin menemään.

Yksi illan (ja elämän) absurdeimmista tilanteista oli, kun täydessä sotisovassa oleva Lordi tuli bäkkärillä juttelemaan. ”Ettekös työ oo siitä Happoradiosta”, se sanoi. ”Mie kyllä tykkäsin siitä teijän viime levystä”. Ja käteltiinkin oikein eikä myö Markun kanssa oikein tiietty mihin katsoa. Se on siinä puvussaan ensinnäkin varmaan yli 2 metriä pitkä (ja pikkuhuppelissa se tuntu ainakin kolmemetriseltä). Silmät on punaiset ja… no kyllä te sen ootte nähneet. Sitten kun semmonen örkki puhuu lepposalla äänellä ja vieläpä pohjoisen murteella niin ei oikein tiedä mitä siihen sanos. Toivotimme onnea Euroviisu-karsintaan, ja Lordihan ne sitten ylivoimasesti voittikin. En minä nyt väitä että se kokonaan meidän onnentoivotustemme ansiota oli, mutta kuitenkin.

Ja se on Euroviisuille ihan oikein.

M/S FESTIVAL, GOOM-risteily

Aki Tykki: Etukäteen fiksusti ajateltiin että no ei se nyt ole katastrofi, että myö pelti kiinni sinne satamaan tullaan. Että me voidaan vaan nukkua bussissa ja mennä sillä siististi ruumaan, ja sieltä sitten jotenkin kavuta hytteihimme. Vähänpä tiedettiin. Tällä kertaa tämä homma hoitukin jotenkin niin, että meidän bussi jouduttiin jättämään satamaan, ja soittopelit siirrettiin jossain kontissa laivaan. Tämä luonnollisesti tarkotti sitä, että me urpot jouduttiin menemään sisään muiden matkustajien seassa. Ihan hirveetä oli kun ehkä se pari tuntia täristy unen rajamailla jäisessä bussissa tuhatta päissään. Bändit ois kai jotenkin päässeet laivaan ennen muita kuolevaisia, mutta erinäisistä syistä johtuen me ei ehditty portille sillon kun ois pitäny. Eipä siinä sitten auttanu muu kuin käydä terminaalin baarissa kaljalla. Hyvin hataria on muistikuvat, paitsi että pirusti pelotti koko ajan, palelsi vieläkin, ja Markku muistaakseni ykäili johonkin tuoppiin siellä baarissa. Hävetti sekin. No mutta sattuuhan sitä.

Hyteissämme oltiin joskus ysin maissa aamulla. Aikalailla samantien nukahdettiin, mikä oli sikäli erinomainen juttu, että ensimmäinen keikkamme alkoi jo klo 13 päivällä. Kulju herätteli sekavan porukkamme puoliltapäivin ja kuten edelliselläkin Goomilla, tilanne todettiin hälyttäväksi. Ei auttanu itku, ei hammasten pesu. Keikka soitettiin ja baarissa porukkaa ja hyvä meininki. Ei ollu soitanta hääviä mutta kai se meininki oli pääasia. Erityisesti nämä uudet biisit Varo miestä ja Tavikset (jotka jostain syystä urheasti päätettiin soittaa) olivat paikoitellen aika kaoottisia. Kuljun arvio keikasta oli, ettei se ollut historiamme huonoin veto. Se oli kolmanneksi huonoin. Edelle menivät kuulemma Vaasan muinainen katastrofi, ja viimevuotinen Goom-keikka. Onneksi keikka ei ollut reissumme ainoa, pääsisimme paikkaamaan tilanteen. Päätimme soveltaa ns. kahden keikan sääntöä, eli että kahta keikkaa päivässä ei saa tössiä. Painuimme siis ruokailun jälkeen pehkuihin. (Hyvvää meksikolaista settiä oli.)

Sittenpä sitä lööbailtiinkin käytännössä koko päivä. Joskus ehkä kahdeksan maissa illalla alettiin pikkuhiljaa kömpiä koloistamme vasta. Markku tosin valitteli, ettei ollut nukkunut silmäystäkään, mutta oli sekin sängyssä maannu korvatulpat korvissa ja silmät kiinni, joten kuntonsa oli jo huomattavasti parempi kuin aamulla. Laivalla liikuttiin varovasti kuin pulut jäällä ja kylläpä siellä olikin kova tohina joka puolella. Edellisvuodesta muistan jotenkin yllättyneeni pahamaineisen Goomin rauhallisuudesta, mutta tällä kertaa meininki oli juuri sitä mitä sen kuvitteleekin olevan. Kaikki ihan älyttömässä kännissä ja vallattomina pitkin käytäviä ja mitä käsittämättömimmissä (sanahirviö!) gratzy-tamineissa. Ei sitä kauaa uskallettu ihmetellä sitä tohinaa vaan hiipparoitiin takahuoneeksi varattuun kokoushuoneeseen.

Siidereitä ja kaljoja juotiin ja blaablaa. Ihan oli kuin ei oltas päivääkään oltu poissa rundilta, meininki oli ennallaan. Aika vierähti siinä ja klo 02 nousimme toistamiseen Silja Festivalin lavalle. Nyt olikin baari ihan nuijalla lyöty ja meininki todella kohillaan. Soittokin toimi huomattavasti aamuista paremmin ja vähän palasi taas usko tähän touhuun. Uudet viisutkin otettiin hyvin vastaan ja sehän aina lämmittää. Ja taas tuli keikan jälkeen näitä kommentteja että ”tunsin melkein jokaisen biisin teidän setistä mutten oo yhestäkään tienny että se on teidän biisi” ja myö vaan siihen että ”no elä”? Kummalliset ovat musabisnekset lainalaisuudet.

Keikan jälkeen palattiin bäkkärille tuhoamaan uusittua raideriamme, joka on tuplaantunut sitten viime rundin. Sitä on paha mennä sanomaan, onko se hyvä vai huono asia. Sillä hetkellä se tuntui hyvältä. Vaan niin siinä sitten kävi, että kun oltiin koko päivä käytännössä vaan levätty, alettiin päästä juhlatunnelmaan vasta joskus viiden-kuuden aikaan aamusta. Niitä main alkoikin sitten se virhesuma, eli alettiin vitsailla että jäädäänkin toiseks kiekaks vielä laivaan kun täällä on niin kivaa. Ja kävi niin onnettomasti että bäkkärillämme hengaili joku Silja Linen tyyppi, jolla oli valtaa luvata että ”kyllä mä teille hytit ja ruokaliput saan jos päätätte jäädä”.

Tässä kohtaa olis ollut hyvä Herra Järjen puuttua peliin ja viheltää pilliin, mutta toisin kävi. Minä ja AH päätettiin kylmästi jäädä toiseksikin päiväksi. Herra Järki oli vissiin muille laitellu tekstiviestejä että ei kande jäähä, mutta kun minun prepaid ei toiminu tuolla merellä niin jäi se viesti lukematta. Kulju tosin yritti aina viimehetkiin saakka puhua meitä ympäri lähtemään maihin mutta sitten oli jo myöhästä. Kysy vaan vielä lähtiessään että onhan teillä nyt varmasti kaikki kunnossa, johon mie että rahat on kyllä aika vähissä kun ei täällä taida olla oikein noita automaattejakaan. Viltteri löi mulle 500 euron setelin kouraan ja sano että tuolla pärjäätte. Ja niin pärjättiin ja päästiin vielä Helsinkiinkin, tosin päivää myöhässä. Ja olipahan reissu. Ihan kauheeta. Viikon tärisin. Ja ens vuonna taas mennään jos pyydetään. Tietenkin..

Tämän viikonlopun keikoilla soitettiin käsittääkseni seuraavia lauluja (aakkosjärjestykseen laitan kun ei oo soittojärjestyksistä paljoa hajua): Hitaasti, Ikävä ihollesi, Kaupunki täynnä ihmisiä, Linnusta sammakoksi, Mulla menee hyvin, Pahoille teille, Pois Kalliosta, Sinä, Tanssi, Tavikset, Varo miestä ja Älä huuda. 

LOIMAA, Heimolinna (yksityistilaisuus)

Aki Tykki: Kylläpäs taas oli outoa lähtee keikalle sekoilemaan pitkän tauon päätteeksi. Jännitti vähän. Eniten jännitti se, että päätettiin rohkeesti ottaa pari uutta biisiämme ohjelmistoon. Eihän me niitä juurikaan vielä osattu soittaa, mitä nyt samaisena päivänä pari tuntia ennen keikkaa ne muutamaan kertaan studiolla läpi veivattiin. Ihan älyttömän vaikeilta tuntuivat biisit Varo miestä ja Tavikset. Mikähän tää juttu on kun tuntuu että meidän biisit vaikeutuu levy levyltä? Kuka tän keksi että riffibiisejä tehään? Mikä vika niissä kivoissa sointukulkupopeissa oli hä?

No joo. Paikkana oli siis Loimaan hieno Heimolinna ja bileet Haapasalon kaverin 30v-synttärit. Ei kauheesti osattu odottaa mitään etukäteen kun a) Loimaasta ei aina oikein tiedä ja b) yksityisbileistä ei aina oikein tiedä. Vaan porukkaa siellä oli sitten kuitenkin oikein hyvin ja ihan ne tais meistä tykkäilläkin. Joku porukka siellä tuntu laulavan Tavisten kertosäettä soitettuamme sen biisin. Ilmeisen tarttuva ralli siis. Ai niin ja ennen meitä soitti Poor Seamus, ja olo oli kuin olis ollu oman lapsensa kevätjuhlaesitystä kattomassa. Eli niiden puolesta jännitti jotenkin enemmän kuin omastamme. Vaan turhaa jännitettiin Haapasalon kanssa, hienosti hyö vetivät settinsä!

Keikan jälkeen ei ollu oikein muita vaihtoehtoja kun alkaa särpiä viinaa, jota olikin onneks takahuone pullollaan. Meillähän oli siis semmonen tilanne, että meidän piti olla seuraavana aamuna klo 8.00 tukka kammattuna Turun satamassa astumassa Silja Festivalin kyytiin kun niillä oli siellä se Goom. Tarkotus oli että feidaillaan kinkerit jossain vaiheessa yötä pakettiin ja painutaan studiolle hetkeks nukkumaan, mutta ei siinä nyt kyllä ihan niinkään käynyt.

Mulla ei oo ihan tarkkaa mielikuvaa miten ilta päättyi, mutta sen muistan että jossain vaiheessa minä ja Jami nukuttiin studion pihalla seisovan bussin kyydissä, ja oli ihan vitun kylmä. Miun kännykän lämpömittari näytti muistaakseni 11 astetta lämmintä, ja se ei oo paljon se. Mulla oli päälläni normivaatteet, peitto, toppatakki ja joku petauspatjan tyyppinen, ja tärisin horkassa. Enkä mie tajunnu ees että johonkin siitä liikuttiin ja kun Kulju tuli herättämään että nyt ulos että Turun satamassa ollaan, luulin että se vaan kiusaa. Vaan ei se kiusannu, Turussa oltiin. Yhtäkkiä seisoimme keskellä tuhatpäistä, haalaripukuista, mölyävää ihmislaumaa. Sillon ahisti.