Markku DeFrost: Kamala krapula oli aamulla. Kello 12 oli herätys ja mie olin nukkunu jonkun pari tuntia. Eikä sitä bussia missään näkyny, oli liian kova tuuli ulkona ja närästi. Minibaari oli yöllä juotu pois, siellä ei ollu edes sipsejä jäljellä. Menin poikain kanssa bussiin ja nukuin Laihialle (=vai Laihiaan?) saakka. Ja se Laihian baari… no joku muu kertokoon. Sanottakoon vaan, että siinä nukkuessani oli joku ilmeisesti ajanut bussin aikapoimun läpi takaisin 80-luvulle.
Aki Tykki: 80-luku oli onnellista aikaa. Hieno lava oli kun oli riittävän iso kerrankin. Majoitus oli baarin yläkerrassa, sinne kuului karaoke vähän turhan selvästi. Jamin kanssa yritettiin nukkuakin muttei siitä sitten mitään tullu. Keikka alko normiaikaan 00:30.
AH Haapasalo: Saunassa bäkkärillä nauratti. Juutalainen kikkaili. Krapula oli melkonen. Keikka oli hyvä. Lauloin stemmat paremmin kuin koskaan, tai sitten olin vaan niin humalassa että se tuntui siltä. Muut bändiurpot meni nukkumaan jo kolmelta mutta minä jäin tekniikan kanssa vielä baariin ihmettelemään. Roudasinkin oikein. Hotellihuoneessa pidettiin pienet jatkotkin. Meitä oli minä, Kulju, valomies Vellu sekä talon dj:n virkaa hoitanut (Hausmyllystä tuttu) Enzo. Jatkot hiipuivat ja sain vihdoin olla Villen kanssa kahden. Olin niin odottanut tätä hetkeä. Aloin kertoa Villelle jotain romanttista tarinaa, mutta se paskapää nukahti kesken minun juttuni.
Jami Motti: Eipä siinä. Pelotti soundcheckissä kun joku hullu juoppo tuli lavalle kikkailemaan. Tykärin kanssa nuilotettiin huoneissa ennen keikkaa ja keikan jälkeen. Keikalla ei nuilotettu.
Markku DeFrost: Aamusti lähdettiin klo 8:30 kohti kotia. Yöllä ei taas nukuttanu kunnolla, koko aamun vitutti ja silmän aluset oli mustat kuin Wilson Kirwa. Bussilla Tampereelle ja siitä edelleen junalla Hkiin. Ja bussi pätki taas koko matkan. Sitä on korjattu nyt jo 15000 eurolla ja edelleen pätkii? Mikä vittu siinä voi olla?
–
Ville Kuljun jälkisanat: Nyt on tosiaan jokainen keikkareissu päättynyt siihen, että Perse-Express on matkan päätteeksi nilkutettu autokorjaamolle. Viistoistatonnia on jo rypistynyt korjaamopäällikön rasvaiseen kouraan. Ja ehei, ei hyvät ystävämme, loppua ei näy… Tänään haen taas ajokkimme huollosta ja minua odottaa siellä kirjekuori sisällään lasku. Ei taida mennä kauaa, kun Perse-Express on Suomen kallein konserttimatka-ajoneuvo.
Soitetut rallit ja nyyhkyt:
01 älä huuda
02 tanssi
03 suru on
04 hc-sää
05 pahoille teille
06 sinä
07 hitaasti (jäähdyttelyversio)
08 tavikset
09 linnusta sammakoksi
10 kaupunki täynnä ihmisiä
~laimeeta taputusta~
11 encore
12 pois kalliosta
13 mulla menee hyvin
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosipäivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosipäivä. Näytä kaikki tekstit
lauantai 30. syyskuuta 2006
perjantai 29. syyskuuta 2006
KAJAANI, Bepop
Markku DeFrost: Mie tulin tänne jo aamulla muiden kiireiden vuoksi (= Herätä piti klo 05 ja säätöä oli, kun Finnairin koneessa meni lähtökiihdytyksessä pelikaani turbiinista läpi ja suora lento Kajaaniin vaihtui odotteluksi Hki-Vantaalla. Pääsin lopulta Oulun kautta Kajaaniin muutaman tunnin myöhässä.) Menin hotellille lepäilemään joskus 15 jälkeen.
Aki Tykki: Miulla oli Vantaan keikan jäljiltä unirytmit siinä määrin sekasin, että mieki heräsin joskus ennen viittä jo aamusella. Kurkkuunkin sattu sen verran etten sitten enää saanu torkuttuakaan. Puol kaheksan tilasin taksin, kävin Motti-Jamin kyytiin ja mentiin Länsi-satamaan (Länsisatamaan?) jossa tekniikan miehillä varustettu Perse-expressimme odotteli. Auton kyytiin noukittiin myös Haapasalo ja ajettiin Kajaaniin. Yheksän tuntia meni ajaessa. Jei.
AH Haapasalo: Meillä oli Villen kanssa niin mukavaa että se automatka tuntu kahdelta tunnilta. Sävellettiin b-puolimusiikkia. Kajaanissa mentiin sitten keikkapaikan bäkkärille hyvissä ajoin saunomaan ja juomaan kaljaa.
Jami Motti: No matka oli mitä oli. Siskon (Sari Motti) luona vietin iltaa Sotkamossa. Saunoin, söin pizzaa ja join olutta. Sieltä tulin suoraan keikkapaikalle aika myöhään.
Markku DeFrost: Mie unohdin kotiin oman hinttipussini ja mun piti metsästää ympäri Kajaania hammasharjaa, korviksia, theodore-anttia ja muuta tarpeellista. (Haluan huomauttaa, että metsästäminen tässä yhteydessä on vain metafora, kaupasta minä niitä tuotteita olin ostamassa. Ja osmoosi on diffuusiota puoliläpäisevän kalvon läpi.) Ei sieltä ainakaan mitään korviksia löytyny. Haamun kanssa mentiin saunomaan keikkapaikalle. Siellä oli semmonen hieno valolaite, jonka avulla sai muodostettua kuvioita baarin seinälle. Ihan erikseen baarin henkilökunta kävi sanomassa, että älkää sitten leikkikö sillä. Se ehti olla päällä noin 3 minuuttia, kun tulivat sammuttamaan sen. Varjokuvassa baarin puolella näkyi, kun Kulju rakasteli minua virtuaalisesti takapuoleen.
Aki Tykki: Tällä kertaa tehtiin oikein soundcheck ja käytettiin tilaisuutta hyväksemme ja treenattiin jotain vanhempia biisejä. Välillä alkaa tietyt setin biisit tympiä ja sen takia olis kivaa vähän vaihdella tiettyjä kappaleita. (Pistettiin mm. Hitaasti-kappaleen jäähdyttelyversio siihen kuntoon että tästä lähtien varmaan esitetään ko. biisiä tuolleensa iisimmin pianon kera. Se nimittäin kuulostaa hyvältä. Ja Kuljukin vaahtosi sen soundcheckissä kuultuaan että ikinä enää ette esitä mitään muuta versiota tuosta. Taikka se mitään vaahdonnut, mutta sanoi napakasti.) Ite keikka oli oikein mainio. Yleisöä oli ja tykkäsivät meiningistä ja orkesterikin oli tikissään. Keikan jälkeen alettiin sitten tietysti tuhoamaan takahuoneen antimia kaksin käsin. (Taikka niitä mitään tuhottu mutta siis juotiin niitä juomia ja silleen.)
AH Haapasalo: Baari meni varmaan neljältä kiinni ja siirryttiin siitä todennäköisesti hotellihuoneisiin jossa oli ehkä jatkot. Jossain vaiheessa sitten varmaan nukahdin. Ehkä.
Jami Motti: Muut simahti joskus kaheksan aikaan aamulla mutta kun minua ei vielä nukuttanu, tilasin taksin ja lähin hakemaan kaljaa Nesteeltä. Taksikuski kerto jostain yöllä sattuneesta tulipalosta ja sitähän sitten ajettiin katsomaan kaljanhaun jälkeen. Vaan sehän oli jo sammutettu eikä siinä ollu mitään näkemistä. Siitä ajettiin sitten takas hotellille mutta kun mie olin just kaljan avannu ja siinä oli jotenkin mukavaa siinä taksissa, sanoin kuskille että ajetaan vaikka ympyrää sen aikaa että mie tämän kaljan juon. Kuski teki työtä käskettyä. Kaljan jälkeen sitten palasin hotelliin ja menin miekin nukkumaan ehkä yheksän aikaan aamulla.
–
Ville Kuljun jälkisanat: ”Saatanan tunarit!” lausui Presidentti Kekkonen aikoinaan. Samoja sanoja tapailin, kun Sokos Hotel Valjuksen toimitusjohtaja tänään tiistaina soitteli… Populäärimuusikot olivat juhlineet huoneessaan kunnolla, minibaarit oli tyhjätty suklaapötköjä myöden ja lampun olivat särkeneet populäärihenkilöt. Kovin ymmärtäväinen oli toimitusjohtaja, kuulemma pahempaakin on sattunut, rahalla tästä kertoi selvittävän. Lasku tulee loppuviikosta, sitä innolla odotan. Ensi kerralla selvinpäin? Not.
Kajaanissa esitetyt laulut:
01 älä huuda
02 tanssi
03 suru on
04 hc-sää
05 pumppu
06 pahoille teille
07 sinä
08 hitaasti (jäähdyttelyversio)
09 tavikset
10 linnusta sammakoksi
11 kaupunki täynnä ihmisiä
—
12 encore
13 pois kalliosta
14 mulla menee hyvin
Aki Tykki: Miulla oli Vantaan keikan jäljiltä unirytmit siinä määrin sekasin, että mieki heräsin joskus ennen viittä jo aamusella. Kurkkuunkin sattu sen verran etten sitten enää saanu torkuttuakaan. Puol kaheksan tilasin taksin, kävin Motti-Jamin kyytiin ja mentiin Länsi-satamaan (Länsisatamaan?) jossa tekniikan miehillä varustettu Perse-expressimme odotteli. Auton kyytiin noukittiin myös Haapasalo ja ajettiin Kajaaniin. Yheksän tuntia meni ajaessa. Jei.
AH Haapasalo: Meillä oli Villen kanssa niin mukavaa että se automatka tuntu kahdelta tunnilta. Sävellettiin b-puolimusiikkia. Kajaanissa mentiin sitten keikkapaikan bäkkärille hyvissä ajoin saunomaan ja juomaan kaljaa.
Jami Motti: No matka oli mitä oli. Siskon (Sari Motti) luona vietin iltaa Sotkamossa. Saunoin, söin pizzaa ja join olutta. Sieltä tulin suoraan keikkapaikalle aika myöhään.
Markku DeFrost: Mie unohdin kotiin oman hinttipussini ja mun piti metsästää ympäri Kajaania hammasharjaa, korviksia, theodore-anttia ja muuta tarpeellista. (Haluan huomauttaa, että metsästäminen tässä yhteydessä on vain metafora, kaupasta minä niitä tuotteita olin ostamassa. Ja osmoosi on diffuusiota puoliläpäisevän kalvon läpi.) Ei sieltä ainakaan mitään korviksia löytyny. Haamun kanssa mentiin saunomaan keikkapaikalle. Siellä oli semmonen hieno valolaite, jonka avulla sai muodostettua kuvioita baarin seinälle. Ihan erikseen baarin henkilökunta kävi sanomassa, että älkää sitten leikkikö sillä. Se ehti olla päällä noin 3 minuuttia, kun tulivat sammuttamaan sen. Varjokuvassa baarin puolella näkyi, kun Kulju rakasteli minua virtuaalisesti takapuoleen.
Aki Tykki: Tällä kertaa tehtiin oikein soundcheck ja käytettiin tilaisuutta hyväksemme ja treenattiin jotain vanhempia biisejä. Välillä alkaa tietyt setin biisit tympiä ja sen takia olis kivaa vähän vaihdella tiettyjä kappaleita. (Pistettiin mm. Hitaasti-kappaleen jäähdyttelyversio siihen kuntoon että tästä lähtien varmaan esitetään ko. biisiä tuolleensa iisimmin pianon kera. Se nimittäin kuulostaa hyvältä. Ja Kuljukin vaahtosi sen soundcheckissä kuultuaan että ikinä enää ette esitä mitään muuta versiota tuosta. Taikka se mitään vaahdonnut, mutta sanoi napakasti.) Ite keikka oli oikein mainio. Yleisöä oli ja tykkäsivät meiningistä ja orkesterikin oli tikissään. Keikan jälkeen alettiin sitten tietysti tuhoamaan takahuoneen antimia kaksin käsin. (Taikka niitä mitään tuhottu mutta siis juotiin niitä juomia ja silleen.)
AH Haapasalo: Baari meni varmaan neljältä kiinni ja siirryttiin siitä todennäköisesti hotellihuoneisiin jossa oli ehkä jatkot. Jossain vaiheessa sitten varmaan nukahdin. Ehkä.
Jami Motti: Muut simahti joskus kaheksan aikaan aamulla mutta kun minua ei vielä nukuttanu, tilasin taksin ja lähin hakemaan kaljaa Nesteeltä. Taksikuski kerto jostain yöllä sattuneesta tulipalosta ja sitähän sitten ajettiin katsomaan kaljanhaun jälkeen. Vaan sehän oli jo sammutettu eikä siinä ollu mitään näkemistä. Siitä ajettiin sitten takas hotellille mutta kun mie olin just kaljan avannu ja siinä oli jotenkin mukavaa siinä taksissa, sanoin kuskille että ajetaan vaikka ympyrää sen aikaa että mie tämän kaljan juon. Kuski teki työtä käskettyä. Kaljan jälkeen sitten palasin hotelliin ja menin miekin nukkumaan ehkä yheksän aikaan aamulla.
–
Ville Kuljun jälkisanat: ”Saatanan tunarit!” lausui Presidentti Kekkonen aikoinaan. Samoja sanoja tapailin, kun Sokos Hotel Valjuksen toimitusjohtaja tänään tiistaina soitteli… Populäärimuusikot olivat juhlineet huoneessaan kunnolla, minibaarit oli tyhjätty suklaapötköjä myöden ja lampun olivat särkeneet populäärihenkilöt. Kovin ymmärtäväinen oli toimitusjohtaja, kuulemma pahempaakin on sattunut, rahalla tästä kertoi selvittävän. Lasku tulee loppuviikosta, sitä innolla odotan. Ensi kerralla selvinpäin? Not.
Kajaanissa esitetyt laulut:
01 älä huuda
02 tanssi
03 suru on
04 hc-sää
05 pumppu
06 pahoille teille
07 sinä
08 hitaasti (jäähdyttelyversio)
09 tavikset
10 linnusta sammakoksi
11 kaupunki täynnä ihmisiä
—
12 encore
13 pois kalliosta
14 mulla menee hyvin
perjantai 22. syyskuuta 2006
HELSINKI, Vanha ylioppilastalo (NRJ:n synttärit)
Aki Tykki: Meidän hommat NRJ:n synttäreillä alkovat klo 20:15 kun mie ja Haapasalo mentiin johonkin pressihuoneeseen, josta piti löytymän liuta jutunkipeitä toimittajia. No ei siellä ollut ketään. Iso huone oli täynnä pringlesejä, limpparia ja viiniä, joten siinä me (mie, Haapasalo ja äippä-Kulju) sitten nakotettiin pringlesejä, limpparia ja viiniä nautiskellen ja odotellen josko joku ilmestys paikalle. Ja kävi siinä lopulta sitten vissiin Iltalehdestä tyttö kysymässä ”mitä kuuluu?” ja kuvaajansa ottamassa kuvan. Sitten mentiin alakertaan syömään. Siellä oli sitten jotain muitakin toimittajia jotka otti kuvia ja kyseli jotain. En oikein muista mitä juteltiin, varmaan jotain todella tärkeää ja syvällistä.
Kurkkukarkkien, Finrexinin ja punaviinin sekakäyttö paransi oloa sen verran että viiden biisin settimme jaksoin laulaa melko hyvin, karmeasta kurkkukivusta huolimatta. Vanhalla oli kovasti porukkaa ja komiassa salissa komia meininki, joten mikäs siellä oli keekoillessa! Soundihan siellä salin puolella on kuulemma yksi Suomen huonoimmista, mutta eipä myö siitä välitetty kun ei se ole omissa käsissä. Eikä kenenkään muunkaan. Kun sali on kaikuva ja sokkeloinen halli, pitäs mukana tuoda oma akustiikka. Kuljun uudessa saunassa on kuulemma oikein hyvä ja lämmin pienen huoneen akustiikka, mutta ei se ollu mahtunu kyytiin.
Keikan jälkeen hengähdettiin hetki bäkkärillä ja siirryttiin sitten alakerran baariin Tapani Kansan vetäessä settiään. Komea ääni on sillä ukkelilla, ei lähtis miulta ihan tuolleen. Vanhalla jotkut juomat nautittiin ja heilahettiin isommalla porukalla Baker’siin. Mie ehin jonkun fisun ja kaljan nautiskella ennen kuin alko se tauti taas muistutella itestään => kebabin kautta kotio.
Illan laulaminen, muutaman juoman juominen ja eritoten tupakointi kostautuivat seuraavana yönä. Kurkkukipu herätti vissiin kuudelta ensimmäisen kerran. Saakeli että keljutti.
Soitimme:
01 linnusta sammakoksi
02 kaupunki täynnä ihmisiä
03 hc-sää
04 pois kalliosta
05 tavikset
Kurkkukarkkien, Finrexinin ja punaviinin sekakäyttö paransi oloa sen verran että viiden biisin settimme jaksoin laulaa melko hyvin, karmeasta kurkkukivusta huolimatta. Vanhalla oli kovasti porukkaa ja komiassa salissa komia meininki, joten mikäs siellä oli keekoillessa! Soundihan siellä salin puolella on kuulemma yksi Suomen huonoimmista, mutta eipä myö siitä välitetty kun ei se ole omissa käsissä. Eikä kenenkään muunkaan. Kun sali on kaikuva ja sokkeloinen halli, pitäs mukana tuoda oma akustiikka. Kuljun uudessa saunassa on kuulemma oikein hyvä ja lämmin pienen huoneen akustiikka, mutta ei se ollu mahtunu kyytiin.
Keikan jälkeen hengähdettiin hetki bäkkärillä ja siirryttiin sitten alakerran baariin Tapani Kansan vetäessä settiään. Komea ääni on sillä ukkelilla, ei lähtis miulta ihan tuolleen. Vanhalla jotkut juomat nautittiin ja heilahettiin isommalla porukalla Baker’siin. Mie ehin jonkun fisun ja kaljan nautiskella ennen kuin alko se tauti taas muistutella itestään => kebabin kautta kotio.
Illan laulaminen, muutaman juoman juominen ja eritoten tupakointi kostautuivat seuraavana yönä. Kurkkukipu herätti vissiin kuudelta ensimmäisen kerran. Saakeli että keljutti.
Soitimme:
01 linnusta sammakoksi
02 kaupunki täynnä ihmisiä
03 hc-sää
04 pois kalliosta
05 tavikset
keskiviikko 20. syyskuuta 2006
TAMPERE, Ravintola Komeetta
Aki Tykki: Niin se ei ollu hirmusen hyvä idea se terävän naukkailu justiin ennen nukahtamista. Seuraus oli, että kun joskus puolen päivän maissa heräsimme, olimme jo valmiiksi pikkuhönössä. Minä ja Anssi siis. Ja pahaksi onneksi keikkabussista (joka oli muuten saatu jo aamutuimaan siihen kuntoon että sillä päästiin taas ajelemaan!) löyty muutama siideri, jotka tietysti riipaistiin heti pois.
Tampereelle saavuttiin hyvissä ajoin ja mentiin käymään sitten aamukahvilla (ja -kaljalla) Telakalla, sillä kukaan ei vielä tiennyt missä meidän majapaikkamme oli. Telakan terassilla istuskeli pöydässämme joku mieshenkilö, joka oli kuulemma koskettanut kyseisen ravintolan wc-tiloissa Marko Ahtisaaren penistä. Ihan vaan koskettanut hetken mielijohteesta kun vierekkäisillä laareilla olivat virtsauspuuhissa. Huumorimiehiä, selkeesti!
Tampereella oli jottain noita politiikan isoherroja miitinkiä pitämässä, ja niinpä meinattiin mekin jäädä poliisien ansaan sinne Telakan pihalle. Vaan viimehetkillä saatiin kurvattua Perse-expressimme saartorenkaan läpi, yli piikkimattojen ja betoniporsaiden! Luotisateessa kurvasimme halki Tampereen etsien Cumulusta, jonka oli määrä toimia päämajanamme. Ja löydettiinkin Cumulus, joka tietenkin oli se väärä. Jälkimmäinen oli oikea. Enkä minä vieläkään muista kumpi niistä on kumpi. Anssin kanssa naatiskeltiin vielä siinä hotellin baarissa parit tuopposet ennen kuin älyttiin viimein mennä huoneisiimme nukkumaan. (Taisivat muuten maksaa yli 7€ /kpl semmoset 0,6:n litran tuopit. Isojahan ne on mutta melko kallista silti minusta!)
Ilta jo oli kun heräsin, ja eipä ollu olo häävi. Vanhan tutun, krapulan, lisäksi oli nenä tukossa ja kurkku epätavallisen karhea. Kovin epämiellyttävä fiilis siis. Hotellin ravintolassa syötiin metsästäjän leikkeet ja siirryttiin keikkapaikalle ”iskelmäravintola Komeettaan”. Hieno paikkahan tuo oli, joskaan ei kovin rok-henkinen. Takahuoneessa käskettiin artistien soittaa ”nuorekasta iskelmämusiikkia asianmukaisesti pukeutuneina”. Ja näinhän me juuri teimmekin!
Itse keikasta ei oo ihmeitä kerrottavana. Väkeä ei iskelmäravintolassa ihan hirveesti ollu, mutta tunnelma oli kai ihan jeppinen. Itse ei kyllä oltu parhaassa iskussamme – itelläni ainakin se nouseva flunssa vaivas jo siinä vaiheessa melkosesti, enkä mie huomannu että muutkaan orkesterin jäsenet ois varsinaisesti liekeissä olleet, edes kuvaannollisesti. Vaan ei tarvinnu hävetä kuitenkaan, uskoisin.
Keikan jälkeen lähettiin melkein samantien ajelemaan Kirkolle. Paitsi Haapasalo jäi Treelle uinumaan kun oli seuraavana päivänä hommia heti aamusta Forssassa. Markku ajo keskinopeusennätyksensä kotimatkalla, muttei siitä sen enempää ettei poliisit kiinnostu liikaa.
Soitetut laulut (aakkosjärjestyksessä, ei muisteta mitä reittiä ajeltiin):
encore
hc-sää
hitaasti
kaupunki täynnä ihmisiä
linnusta sammakoksi
mulla menee hyvin
pahoille teille
pois kalliosta
sinä
suru on
tanssi
tavikset
älä huuda
Tampereelle saavuttiin hyvissä ajoin ja mentiin käymään sitten aamukahvilla (ja -kaljalla) Telakalla, sillä kukaan ei vielä tiennyt missä meidän majapaikkamme oli. Telakan terassilla istuskeli pöydässämme joku mieshenkilö, joka oli kuulemma koskettanut kyseisen ravintolan wc-tiloissa Marko Ahtisaaren penistä. Ihan vaan koskettanut hetken mielijohteesta kun vierekkäisillä laareilla olivat virtsauspuuhissa. Huumorimiehiä, selkeesti!
Tampereella oli jottain noita politiikan isoherroja miitinkiä pitämässä, ja niinpä meinattiin mekin jäädä poliisien ansaan sinne Telakan pihalle. Vaan viimehetkillä saatiin kurvattua Perse-expressimme saartorenkaan läpi, yli piikkimattojen ja betoniporsaiden! Luotisateessa kurvasimme halki Tampereen etsien Cumulusta, jonka oli määrä toimia päämajanamme. Ja löydettiinkin Cumulus, joka tietenkin oli se väärä. Jälkimmäinen oli oikea. Enkä minä vieläkään muista kumpi niistä on kumpi. Anssin kanssa naatiskeltiin vielä siinä hotellin baarissa parit tuopposet ennen kuin älyttiin viimein mennä huoneisiimme nukkumaan. (Taisivat muuten maksaa yli 7€ /kpl semmoset 0,6:n litran tuopit. Isojahan ne on mutta melko kallista silti minusta!)
Ilta jo oli kun heräsin, ja eipä ollu olo häävi. Vanhan tutun, krapulan, lisäksi oli nenä tukossa ja kurkku epätavallisen karhea. Kovin epämiellyttävä fiilis siis. Hotellin ravintolassa syötiin metsästäjän leikkeet ja siirryttiin keikkapaikalle ”iskelmäravintola Komeettaan”. Hieno paikkahan tuo oli, joskaan ei kovin rok-henkinen. Takahuoneessa käskettiin artistien soittaa ”nuorekasta iskelmämusiikkia asianmukaisesti pukeutuneina”. Ja näinhän me juuri teimmekin!
Itse keikasta ei oo ihmeitä kerrottavana. Väkeä ei iskelmäravintolassa ihan hirveesti ollu, mutta tunnelma oli kai ihan jeppinen. Itse ei kyllä oltu parhaassa iskussamme – itelläni ainakin se nouseva flunssa vaivas jo siinä vaiheessa melkosesti, enkä mie huomannu että muutkaan orkesterin jäsenet ois varsinaisesti liekeissä olleet, edes kuvaannollisesti. Vaan ei tarvinnu hävetä kuitenkaan, uskoisin.
Keikan jälkeen lähettiin melkein samantien ajelemaan Kirkolle. Paitsi Haapasalo jäi Treelle uinumaan kun oli seuraavana päivänä hommia heti aamusta Forssassa. Markku ajo keskinopeusennätyksensä kotimatkalla, muttei siitä sen enempää ettei poliisit kiinnostu liikaa.
Soitetut laulut (aakkosjärjestyksessä, ei muisteta mitä reittiä ajeltiin):
encore
hc-sää
hitaasti
kaupunki täynnä ihmisiä
linnusta sammakoksi
mulla menee hyvin
pahoille teille
pois kalliosta
sinä
suru on
tanssi
tavikset
älä huuda
tiistai 19. syyskuuta 2006
HÄMEENLINNA, Sirkus (HAMKO:n Alkupamaus)
Aki Tykki: Hämeenlinnan Sirkuksessa oli odotettavissa ison kaliiberin opiskelijabileet, eli kerrankin oltiin jo etukäteen vähän toiveikkaita porukan määrää ajatellen. Paikalle mentiin jo melko hyvissä ajoin että saatiin tehdä pitkästä aikaa soundcheck. Senkin takia se tuntu tarpeelliselta, että Jami ei työkiireensä takia tälle (eikä seuraavalle) keikalle päässyt, ja häntä oli tuuraamassa muinaiselta Kiss FM -keikaltakin tuttu Anssi A.
Äänenpaineen tarkistus meni niin kuin pitikin ja häippästiin läheiseen ravitsemusliikkeeseen syömään. Ja olipahan hyvät ruoat siellä, mie söin jonkun pippuripihvisetin (22€)! Juhlaa päästä välillä syömään talon puolesta tuommosiin paikkoihin mihin ei omalla rahalla ikinä raaskis mennä. (Vaikka joskus kyllä pitäiskin panostaa kaveriporukalla tuommoseen syömiseen noin niin kuin illanviettotapana! Silleensä kuin ”siellä Euroopassa” tekevät monesti. Ei vaan tuu juuri koskaan käytyä hienommin syömässä ja iltaa istumassa kun se on mukamas niin kallista. Siinä ei kyllä sitten paljoa rahoja lasketa kun painellaan taksilla vaihdellen kaupungin yökerhoja jurripäissään, niin että tekosyy on tuo kalleus!)
Ai niin Kulju oli saanu bussimme Perse-expressin korjaamolta samana aamuna lopultakin! Ja ylläri ylläri: se hajos välillä Lahti-Hämeenlinna uudestaan. (Lahdesta olivat siis käyneet meidän uuden upean valosetin.) Että voinyssaatana! Ei ollu Kulju kovin hyväntuulinen tapaus tänään, emmekä häntä siitä moittineet. Kallista on tuo audioalan yrittäminen. :-/
Ruoan jälkeen käytiin hotellissa siistiytymässä ja takas Sirkukseen siirryttiin joskus yhentoista jälkeen. Mentiin mukamas hyvissä ajoin että ehittäs näkemään Kardian keikkaa, vaan paskanmarjat – hyö olivat justiinsa settinsä lopettaneet kun baariin saavuttiin. No ehkäpä ensi kerralla sitten. Oma settimme nykäistiin käyntiin ehkä puoli yhden maissa yöllä ja eipä ollut yleisön meiningissä valittamista! Oli älyttömän nautittava keikka, etenkin kun alla oli kaks semmosta vähän hiljasempaa vetoa (Viiala & Kauhajoki). Väkeä Sirkuksessa oli vissiin vajaata 1000 ja nyrkit heiluivat ilmassa positiivisuutta julistaen. Juhlaa!
Keikan jälkeen Haapasalo ja Markku ajelivat koteihinsa Helsinkiin, muut jäätiin Hämeenlinnaan. Baarin puolellakin vähän käytiin vaan ei siellä ihmeitä tapahtunut enää sillon kun myö sinne uskaltauduttiin. Hotellihuoneessa vähän vielä Anssin ja Vetkun kanssa juotiin vielä jaloviinaa ennen nukkumaanmenoa. Ihan vaan sen verran että sai krapulan aikaiseksi. Järkihommia! Unille kuitenkin ennen kuutta reilusti.
Soitetut kappaleet aakkosjärjestyksessä (koska soittojärjestystä emme muista):
encore
hc-sää
hitaasti
kaupunki täynnä ihmisiä
linnusta sammakoksi
mulla menee hyvin
pahoille teille
pois kalliosta
sinä
suru on
tanssi
tavikset
varo miestä
älä huuda
Äänenpaineen tarkistus meni niin kuin pitikin ja häippästiin läheiseen ravitsemusliikkeeseen syömään. Ja olipahan hyvät ruoat siellä, mie söin jonkun pippuripihvisetin (22€)! Juhlaa päästä välillä syömään talon puolesta tuommosiin paikkoihin mihin ei omalla rahalla ikinä raaskis mennä. (Vaikka joskus kyllä pitäiskin panostaa kaveriporukalla tuommoseen syömiseen noin niin kuin illanviettotapana! Silleensä kuin ”siellä Euroopassa” tekevät monesti. Ei vaan tuu juuri koskaan käytyä hienommin syömässä ja iltaa istumassa kun se on mukamas niin kallista. Siinä ei kyllä sitten paljoa rahoja lasketa kun painellaan taksilla vaihdellen kaupungin yökerhoja jurripäissään, niin että tekosyy on tuo kalleus!)
Ai niin Kulju oli saanu bussimme Perse-expressin korjaamolta samana aamuna lopultakin! Ja ylläri ylläri: se hajos välillä Lahti-Hämeenlinna uudestaan. (Lahdesta olivat siis käyneet meidän uuden upean valosetin.) Että voinyssaatana! Ei ollu Kulju kovin hyväntuulinen tapaus tänään, emmekä häntä siitä moittineet. Kallista on tuo audioalan yrittäminen. :-/
Ruoan jälkeen käytiin hotellissa siistiytymässä ja takas Sirkukseen siirryttiin joskus yhentoista jälkeen. Mentiin mukamas hyvissä ajoin että ehittäs näkemään Kardian keikkaa, vaan paskanmarjat – hyö olivat justiinsa settinsä lopettaneet kun baariin saavuttiin. No ehkäpä ensi kerralla sitten. Oma settimme nykäistiin käyntiin ehkä puoli yhden maissa yöllä ja eipä ollut yleisön meiningissä valittamista! Oli älyttömän nautittava keikka, etenkin kun alla oli kaks semmosta vähän hiljasempaa vetoa (Viiala & Kauhajoki). Väkeä Sirkuksessa oli vissiin vajaata 1000 ja nyrkit heiluivat ilmassa positiivisuutta julistaen. Juhlaa!
Keikan jälkeen Haapasalo ja Markku ajelivat koteihinsa Helsinkiin, muut jäätiin Hämeenlinnaan. Baarin puolellakin vähän käytiin vaan ei siellä ihmeitä tapahtunut enää sillon kun myö sinne uskaltauduttiin. Hotellihuoneessa vähän vielä Anssin ja Vetkun kanssa juotiin vielä jaloviinaa ennen nukkumaanmenoa. Ihan vaan sen verran että sai krapulan aikaiseksi. Järkihommia! Unille kuitenkin ennen kuutta reilusti.
Soitetut kappaleet aakkosjärjestyksessä (koska soittojärjestystä emme muista):
encore
hc-sää
hitaasti
kaupunki täynnä ihmisiä
linnusta sammakoksi
mulla menee hyvin
pahoille teille
pois kalliosta
sinä
suru on
tanssi
tavikset
varo miestä
älä huuda
perjantai 18. elokuuta 2006
KOKKOLA, Fifty-Sixty
Aki Tykki: Viihdeorkesteri Happoradion neljäs keikka Kokkolassa, paikkana tällä kertaa ostarille rakennettu Fifty-Sixty -niminen baari jossain aika kaukana keskustasta. Inasen taas jänskätti etukäteen että mihin ollaan lupauduttu.
Markku oli tullut paikalle jostain syystä meitä muita aiemmin, ja se viesti siis miun, AH:n ja Jamin seurueelle väliaikatietoina että ”täällä on parikymmentä pikkulasta oottamassa nimmareita ostarin pihalla, tulukee pian”. Ja myö tietysti luultiin että pilailee Markku, tuo vanha vääräleuka. Perille päästiin joskus yheksän maissa illalla ja todettiin että ei se luikuria lasketellutkaan. Siellähän nuo oli natiaiset edelleen (kolme tuntia myöhemmin) ja juoksivat jo meijän autoa vastaan. Myö oltiin ihan vaan että no huhhuh. Eipä siinä mittään. Kulju oli niille jakanu läjän meidän keikkajulisteita ja niihin sitä sitten raapusteltiin siinä hikipäässä muutaman sadan kilometrin ajon päätteeksi. No ei siinä kauaa menny ja mukavaahan se vaan oli. Eipä oltu tätäkään ennen koettu.
Baari oli tosiaan ostoskeskuksessa, mutta vaikutti itseasiassa oikein mukavalta jo ensisilmäyksellä. Tiskiltä saatiin lonkerotkin heti kärkeen eli sekin puoli oli hoidossa! Kauheen iso baari se ei ollut mutta lava oli kuitenkin semmonen mihin mahtuu ja bäkkärikin löyty ja kaikki. Eli tyytyväisiä oltiin!
Meillä ei Kokkolassa ollu majoitusta laisinkaan, eli keikkaa odoteltiin lähinnä keikkabussissa ostarin pihalla. Sieltä seurattiin kauhun vallassa kun paikalliset huligaanit kävivät jotain välejään pimeällä pihamaalla selvittelemässä, mutta siitäkin selvittiin.
Keikka meni silleensä kuin pitääkin eli ihan oukei. Porukkaa oli mukavasti ja tunnelma kohillaan. Vedon jälkeen annettiin hien vähän laskea takahuoneessa ja sitten mie ja Jami jo lähettiinkin kohti Nivalan Puustellia. (Meillä oli siis hotelli varattuna Nivalasta siksi kun meillä oli siellä seuraavana päivänä keikka jo klo 12 päivällä, eikä me oltas Kokkolasta aamulla sinne enää mitenkään ehitty.) Tekniikka jäi vielä kamoja kasailemaan, joten Markku ja Haapasalo jäivät niiden bussikyytiä odottelemaan parin olusen ääreen. Puustelliin saavuttiin siis koko posse parin tunnin välein, hengissä mutta väsyneinä.
Nämät soitimme:
01 älä huuda
02 linnusta sammakoksi
03 suru on
04 hc-sää
05 pahoille teille
06 sinä
07 tanssi
08 hitaasti
09 tavikset
10 kaupunki täynnä ihmisiä
–
11 encore
12 pois kalliosta
13 mulla menee hyvin
Markku oli tullut paikalle jostain syystä meitä muita aiemmin, ja se viesti siis miun, AH:n ja Jamin seurueelle väliaikatietoina että ”täällä on parikymmentä pikkulasta oottamassa nimmareita ostarin pihalla, tulukee pian”. Ja myö tietysti luultiin että pilailee Markku, tuo vanha vääräleuka. Perille päästiin joskus yheksän maissa illalla ja todettiin että ei se luikuria lasketellutkaan. Siellähän nuo oli natiaiset edelleen (kolme tuntia myöhemmin) ja juoksivat jo meijän autoa vastaan. Myö oltiin ihan vaan että no huhhuh. Eipä siinä mittään. Kulju oli niille jakanu läjän meidän keikkajulisteita ja niihin sitä sitten raapusteltiin siinä hikipäässä muutaman sadan kilometrin ajon päätteeksi. No ei siinä kauaa menny ja mukavaahan se vaan oli. Eipä oltu tätäkään ennen koettu.
Baari oli tosiaan ostoskeskuksessa, mutta vaikutti itseasiassa oikein mukavalta jo ensisilmäyksellä. Tiskiltä saatiin lonkerotkin heti kärkeen eli sekin puoli oli hoidossa! Kauheen iso baari se ei ollut mutta lava oli kuitenkin semmonen mihin mahtuu ja bäkkärikin löyty ja kaikki. Eli tyytyväisiä oltiin!
Meillä ei Kokkolassa ollu majoitusta laisinkaan, eli keikkaa odoteltiin lähinnä keikkabussissa ostarin pihalla. Sieltä seurattiin kauhun vallassa kun paikalliset huligaanit kävivät jotain välejään pimeällä pihamaalla selvittelemässä, mutta siitäkin selvittiin.
Keikka meni silleensä kuin pitääkin eli ihan oukei. Porukkaa oli mukavasti ja tunnelma kohillaan. Vedon jälkeen annettiin hien vähän laskea takahuoneessa ja sitten mie ja Jami jo lähettiinkin kohti Nivalan Puustellia. (Meillä oli siis hotelli varattuna Nivalasta siksi kun meillä oli siellä seuraavana päivänä keikka jo klo 12 päivällä, eikä me oltas Kokkolasta aamulla sinne enää mitenkään ehitty.) Tekniikka jäi vielä kamoja kasailemaan, joten Markku ja Haapasalo jäivät niiden bussikyytiä odottelemaan parin olusen ääreen. Puustelliin saavuttiin siis koko posse parin tunnin välein, hengissä mutta väsyneinä.
Nämät soitimme:
01 älä huuda
02 linnusta sammakoksi
03 suru on
04 hc-sää
05 pahoille teille
06 sinä
07 tanssi
08 hitaasti
09 tavikset
10 kaupunki täynnä ihmisiä
–
11 encore
12 pois kalliosta
13 mulla menee hyvin
perjantai 11. elokuuta 2006
HELSINKI, Tennispalatsi (Aki+AH -unplugged, Back 2 School)
Aki Tykki: Ensimmäinen Happoradion duo-keikka ikinä, paikkana elokuvateatterin aula ja tapahtumana joku ”Takas kouluun vaikka miten vituttas” -tyyppinen ratkaisu. Jännitti sen verran että piti oikein Haapasalon kanssa vähän treenata etukäteen! Lähinnä siis kokeiltiin että mitkä biisit me saadaan toimimaan tuolleensa ihan vaan kahestaan akustisilla kitaroilla ja mitkä ei. Ennakkoaavistuksistamme huolimatta mm. HC-sää saatiin rullaamaan aika hyvin ihan noinkin! Jeejee. Yhet kaljat piti silti juoda ennen keikkapaikalle menoa, että vähän ees rentouduttiin.
Yllättävän vähän oli väkeä Tennispalatsissa meitä (tai muita) kahtomassa, mutta ehkäpä juuri sen verran että soittaminen oli oikein mukavaa. Normiyleisön lisäksi paikalla oli pari jamppaa Popgeeltä (isoherra Matti ja myyjämyyrä Sami) puolisoineen sekä mm. Ile Vainio joka kävi kehumassa Tavikset-kappaletta. Hauskaa!
Keikan jälkeen mentiin sitten keikkamyyjien yms. ystävien kanssa Tennarin vastapäiselle terassille juomaan kaljaa ja sepäs oli kivaa. Illalla oli sitten vielä Poor Seamuksen keikkaa ja muuta häslinkiä, mutta ne on jo toisia tarinoita ne.
Akustisesti duo-pohjalta raavimme:
01 hc-sää
02 linnusta sammakoksi
03 sinä
04 tavikset
05 pois kalliosta
Yllättävän vähän oli väkeä Tennispalatsissa meitä (tai muita) kahtomassa, mutta ehkäpä juuri sen verran että soittaminen oli oikein mukavaa. Normiyleisön lisäksi paikalla oli pari jamppaa Popgeeltä (isoherra Matti ja myyjämyyrä Sami) puolisoineen sekä mm. Ile Vainio joka kävi kehumassa Tavikset-kappaletta. Hauskaa!
Keikan jälkeen mentiin sitten keikkamyyjien yms. ystävien kanssa Tennarin vastapäiselle terassille juomaan kaljaa ja sepäs oli kivaa. Illalla oli sitten vielä Poor Seamuksen keikkaa ja muuta häslinkiä, mutta ne on jo toisia tarinoita ne.
Akustisesti duo-pohjalta raavimme:
01 hc-sää
02 linnusta sammakoksi
03 sinä
04 tavikset
05 pois kalliosta
perjantai 28. heinäkuuta 2006
RAUMA, Domino
Aki Tykki: No hittolainen kun venähti nuo edellisen yön kinkerit jotenkin. Mentiin jossain vaiheessa iltaa Jamin kanssa ihan viattomasti oluselle Rytmiin, mutta yksi asia johti toiseen, ja kohta oltiin jossain Haagassa jatkoilla mm. viime vuoden Big Brother -tyyppien Pertun ja Antti A:n kanssa. Mitenkä lähtikin silleensä soliferi lapasesta, en tiiä!?
No oli miten oli, en sitten heränny seuraavana päivänä kun olivat minua käyneet herättelemässä että nyt Raumalle. Puhelinkin oli hukkunut (= jäänyt Jamille kun sen luona oli vielä toiset jatkot..) eli niin siinä kävi että jäin onnellisesti nukkumaan Helsinkiin muiden jo lähettyä Raumalle. Ja voi perkele että nolotti kun heräsin sitten joskus viiden jälkeen. Onneksi sain avukseni Jeren, joka lupautui kuskaamaan minut Raumalle ja takaisin kunhan auto löytyisi. Ja miun Escortillahan sitä mentiin. Muuten toimi hienosti mutta jossain vaiheessa luultiin että bensa loppuu kun alko nykiä ilkiästi. Elpy se sitten siitä eli ei se varmaan bensan vähyydestä johtunut… huolestuttavaa!
Kuudeksi oli sovittu mulle haastattelu Raumalle mutta se jouduttiin valitettavasti siirtämään sähköpostihaastatteluksi sattuneesta syystä. Kuvaaja kuitenkin kävi paikalla ikuistamassa krapulaisen naamani samantien kun Raumalle päästiin. Tästä kaikesta siis kuitenkin selvittiin loppujen lopuksi vähäisillä vahingoilla. Huh.
Rauman Dominossa (entinen Raumanlinna eli tuttu paikka) odoteltiin keikkaa pubin puolella mm. Riku ”Mr. RMJ” Räsäsen ja Tero ”ex-manageri” Aaltosen kanssa istuskellen. Oli leppoisaa ja rentoa. Pari lonkeroa tasotti olonkin sopivasti. Eikä mulla nyt niin kauhea krapulakaan enää ollut, jotenkin se koko lähtöhässäkkä säikäytti sen verran että piristyin kummasti.
Baari oli täynnä kuin Turusen pyssy (mistä saatanasta se tuokin sanonta muuten on tullut?) ja keikka meni ainakin muistini mukaan oikein hyvin. Tämä olikin sitten jo kymmenes keikkamme Raumalla ja kolmas tässä samaisessa baarissa. Jeejee. Hyvä, Rauma! Ja tästä alkokin sitten kolmen viikon keikkatauko. Niin no paitsi mulla ja Haapasalolla vaan kahden, mutta kuitenkin.
Esitimme nämä omasta päästä keksityt laulut:
01 älä huuda
02 linnusta sammakoksi
03 suru on
04 hc-sää
05 pahoille teille
06 sinä
07 varo miestä
08 tanssi
09 hitaasti
10 tavikset
11 kaupunki täynnä ihmisiä
—
12 encore
13 pois kalliosta
14 mulla menee hyvin
No oli miten oli, en sitten heränny seuraavana päivänä kun olivat minua käyneet herättelemässä että nyt Raumalle. Puhelinkin oli hukkunut (= jäänyt Jamille kun sen luona oli vielä toiset jatkot..) eli niin siinä kävi että jäin onnellisesti nukkumaan Helsinkiin muiden jo lähettyä Raumalle. Ja voi perkele että nolotti kun heräsin sitten joskus viiden jälkeen. Onneksi sain avukseni Jeren, joka lupautui kuskaamaan minut Raumalle ja takaisin kunhan auto löytyisi. Ja miun Escortillahan sitä mentiin. Muuten toimi hienosti mutta jossain vaiheessa luultiin että bensa loppuu kun alko nykiä ilkiästi. Elpy se sitten siitä eli ei se varmaan bensan vähyydestä johtunut… huolestuttavaa!
Kuudeksi oli sovittu mulle haastattelu Raumalle mutta se jouduttiin valitettavasti siirtämään sähköpostihaastatteluksi sattuneesta syystä. Kuvaaja kuitenkin kävi paikalla ikuistamassa krapulaisen naamani samantien kun Raumalle päästiin. Tästä kaikesta siis kuitenkin selvittiin loppujen lopuksi vähäisillä vahingoilla. Huh.
Rauman Dominossa (entinen Raumanlinna eli tuttu paikka) odoteltiin keikkaa pubin puolella mm. Riku ”Mr. RMJ” Räsäsen ja Tero ”ex-manageri” Aaltosen kanssa istuskellen. Oli leppoisaa ja rentoa. Pari lonkeroa tasotti olonkin sopivasti. Eikä mulla nyt niin kauhea krapulakaan enää ollut, jotenkin se koko lähtöhässäkkä säikäytti sen verran että piristyin kummasti.
Baari oli täynnä kuin Turusen pyssy (mistä saatanasta se tuokin sanonta muuten on tullut?) ja keikka meni ainakin muistini mukaan oikein hyvin. Tämä olikin sitten jo kymmenes keikkamme Raumalla ja kolmas tässä samaisessa baarissa. Jeejee. Hyvä, Rauma! Ja tästä alkokin sitten kolmen viikon keikkatauko. Niin no paitsi mulla ja Haapasalolla vaan kahden, mutta kuitenkin.
Esitimme nämä omasta päästä keksityt laulut:
01 älä huuda
02 linnusta sammakoksi
03 suru on
04 hc-sää
05 pahoille teille
06 sinä
07 varo miestä
08 tanssi
09 hitaasti
10 tavikset
11 kaupunki täynnä ihmisiä
—
12 encore
13 pois kalliosta
14 mulla menee hyvin
keskiviikko 19. heinäkuuta 2006
VANTAA, Tulisuudelma
Aki Tykki: Uniklubin Jussin sairastelun takia meidät komennettiin kahden päivän varoitusajalla Vantaan kuuluisaan Tulisuudelmaan soittamaan. Oli taas semmonen tutina ettei yhtään tiedetty mitä odottaa, kun ei meidän porukasta kukaan ollu koskaan siinä baarissa käynytkään. Hurjia ”Ruotsinlaiva maalla” -tarinoita kuultu vain. Päiväkin oli keskiviikko ja liput vissiin ihan hintavat, eli oltiin varmoja taas että tyhjälle sikaisolle baarille soitellaan. Vaan niinhän me ollaan melkein aina.
Miun Escortilla sinne paineltiin ja mentiin bäkkärille tutkimaan tarjoilua. Ja normisettihän siellä oli eli jepujee ja siideriä huuleen. (Escort vietiin myöhemmin yöllä hotellin parkkihalliin odottamaan parempia aikoja.) Kauheesti siinä ei ehitty tinttailla kun jo piti lavalle nousta, sen verran vaan että vähän olo rentoutu. Nää on pahoja nää yllärinä tulleet tuurauskeikat kun jotenkin ei meinaa löytyä oikeeta asennetta siihen touhuun jostain syystä. Siis aluksi. Kyllähän se sitten aina siitä suttaantuu kun pääsee sorvin ääreen, mutta noin niin kuin etukäteen on aina jotenkin outo fiilis.
Baarissahan oli sitten väkeä kuitenkin oikein mukavasti. Sitä siinä vähän pelättiin että onko siellä jotain Torkkukerho-faneja plakaattien kanssa heittelemässä meitä pulloilla, muttei myö ainakaan mitään tämmöstä huomattu. Eli joko tieto oli kulkenut ja niitä ei ollut, tai sitten ne eivät kännipäissään osuneet meihin. Oli miten oli, hyvä että näin oli. Keikalla oli oikein riehakas meininki ja hyvä tunnelma. Yllättävän humalaista porukkaa vaikka oli keskiviikko, ja sehän meille passaa.
Keikan jälkeen mie ja Jatu jäätiin vähäks aikaa vielä bäkkärille muutamia juomia naukkailemaan, muttei myökään siitä sitten mitään bileitä saatu aikaseks. Se kun meni vielä kiinnikin se ite keikkabaari ja ois pitäny ängetä johonkin kahen neliömetrin teknohelvettiin ja eihän myö semmoseen sitten uskaltauduttu. Taksilla paineltiin sitten Kallioon. Escortin kävin seuraavana päivänä hakemassa. Nättejä ihmisiä oli respassa ja miulla silmät punasena.
Semmonen erikoisuus tuossa Tulisuudelmassa on, että sinne myydään semmosia paketteja johon kuuluu pääsyliput baariin (ja siis myös bändin keikalle) sekä hotellihuone siitä yläkerrasta. Ihan nerokas systeemi! Siitä se varmaan se ruotsinlaiva-juttukin tulee. Muuten sama paitsi että tuolla ei todennäkösesti joudu veden varaan, eikä tartte passia! Pitänee joskus lähteä tämmöselle turistireissulle kun sattuu joku oiva esiintyjä. Esim. Topi Sorsakoski.
Miun Escortilla sinne paineltiin ja mentiin bäkkärille tutkimaan tarjoilua. Ja normisettihän siellä oli eli jepujee ja siideriä huuleen. (Escort vietiin myöhemmin yöllä hotellin parkkihalliin odottamaan parempia aikoja.) Kauheesti siinä ei ehitty tinttailla kun jo piti lavalle nousta, sen verran vaan että vähän olo rentoutu. Nää on pahoja nää yllärinä tulleet tuurauskeikat kun jotenkin ei meinaa löytyä oikeeta asennetta siihen touhuun jostain syystä. Siis aluksi. Kyllähän se sitten aina siitä suttaantuu kun pääsee sorvin ääreen, mutta noin niin kuin etukäteen on aina jotenkin outo fiilis.
Baarissahan oli sitten väkeä kuitenkin oikein mukavasti. Sitä siinä vähän pelättiin että onko siellä jotain Torkkukerho-faneja plakaattien kanssa heittelemässä meitä pulloilla, muttei myö ainakaan mitään tämmöstä huomattu. Eli joko tieto oli kulkenut ja niitä ei ollut, tai sitten ne eivät kännipäissään osuneet meihin. Oli miten oli, hyvä että näin oli. Keikalla oli oikein riehakas meininki ja hyvä tunnelma. Yllättävän humalaista porukkaa vaikka oli keskiviikko, ja sehän meille passaa.
Keikan jälkeen mie ja Jatu jäätiin vähäks aikaa vielä bäkkärille muutamia juomia naukkailemaan, muttei myökään siitä sitten mitään bileitä saatu aikaseks. Se kun meni vielä kiinnikin se ite keikkabaari ja ois pitäny ängetä johonkin kahen neliömetrin teknohelvettiin ja eihän myö semmoseen sitten uskaltauduttu. Taksilla paineltiin sitten Kallioon. Escortin kävin seuraavana päivänä hakemassa. Nättejä ihmisiä oli respassa ja miulla silmät punasena.
Semmonen erikoisuus tuossa Tulisuudelmassa on, että sinne myydään semmosia paketteja johon kuuluu pääsyliput baariin (ja siis myös bändin keikalle) sekä hotellihuone siitä yläkerrasta. Ihan nerokas systeemi! Siitä se varmaan se ruotsinlaiva-juttukin tulee. Muuten sama paitsi että tuolla ei todennäkösesti joudu veden varaan, eikä tartte passia! Pitänee joskus lähteä tämmöselle turistireissulle kun sattuu joku oiva esiintyjä. Esim. Topi Sorsakoski.
keskiviikko 12. heinäkuuta 2006
HELSINKI, On The Rocks (+Latest Crush -unplugged)
Aki Tykki: Historiamme kuudes On the Rocksin keikka ja odotukset taas korkealla. Rocksiin on saatu useammankin kerran paljon porukkaa houkuteltua ja hyvä meininki päälle. Arkipäivänä sinne jälleen jouduttiin, mutta ei siellä taida viikonloppuisin käydä keikoilla ketään muutenkaan. Ja miksi kävisikään kun baari on täys aina muutenkin?
Soundcheckiin mentiin joskus iltapäivällä ja Markku-man löysi siitä terassin portilta kaksi tyttöä pyörimästä. Kävi ilmi, että olivat ne samaiset henkilöt, jotka jo vieraskirjassa olivat uhanneet tulla vakoilemaan meitä On the Rocksin ulkopuolelle. Olivat jostain kauempaa oikein saapuneet, joten hyväsydäminen Juutalaisemme pyysi tytöt kuuntelemaan soundcheckiämme. Ja mikäpäs siinä. Niillä ei ois ikä riittäny illan keikalle kuitenkaan, kun ikäraja taisi olla 23, joten ajateltiin että jos tämä vähän korvais. (Korvais mitä?! Jos mie oisin liian nuori pääsemään k-23 -baariin, mie oisin lähinnä onnellinen nuoruudestani! Nii!)
Soitettiin sitten vissiin neljä biisiä jo soundcheckissäkin tällä kertaa, saatiinpa kerrankin soundit kohilleen. Tai no niin kohilleen kuin ne nyt tuossa sokkelobaarissa voi saada. Siitä lähettiin sitten käymään porukalla ytimessä vähän jotain syömässä, ja kohta istuttiinkin jo lonkerolla. Mukava se on kyllä kesäinen ilta Helsingissäkin! Rocksiin palattiin vähän ennen lämppäribändi Latest Crushin aloitusta. Kiitoksia heille tästä kohtaa onnistuneesta lämmittelystä! Paitamyyjämme Jerekin oli vielä hengissä, ja oli vissiin saanut jo jonkun paidankin myytyä. Käykääs tutustumassa Jeren bändiin. Roihu on hyvä orkesteri!
Latest Crush alotti keikkansa luullakseni puoli yhdentoista maissa illalla, ja porukkaa ei heidän aloittaessaan paikalla vielä hirveästi ollut. Eli normikuvio: myö takahuoneeseen kiroilemaan ja juomaan kaljaa että ”ei tänne taas saatana ketään tule”. Heidän settinsä aikana sitä väkeä paikalle kuitenkin saapui koko ajan lisää, niin että siinä ennen meidän keikkaa alkokin jo näyttää aika täydeltä. Tästä innostuimme siinä määrin että päätettiin alkunauhan soidessa soittaa uramme toistaiseksi pisin keikka eli kokonaista 16 biisiä. Ja pitkältä se ei kyllä tuntunut. Oli ihan juhlaa.
Joskus tulee tämmösiä keikkoja, että jotenkin kaikki menee kohdalleen. Tunnelma on oikea, soitto ja laulu kulkee, biisijärjestys on oikea, yleisö elää hyvin rokkiurpojen mukana ja alkoholipitoisuudet (yleisössä ja lavalla) ovat ainakin suunnilleen oikeat. Heittämällä paras keikkamme sitten kolmoslevyn julkaisun. Toistaiseksi.
Niin kuin aina menestyksekkään keikan jälkeen, tälläkin kertaa piti sitten juhlia oikein urakalla alkuperäisen suunnitelman vastaisesti. Tarkotus oli häippästä kotiin mahollisimman pian keikan jälkeen kun edessä olisi vielä kolme keikkaa ja joku 2000 kilometriä matkustamista. Vaan kun ei malta niin ei malta. Juutalaisen kanssa hökkäiltiin vielä siinä jossain Rocksin edessä varmaan viiden jälkeen aamullakin, mitä lie ollaan säädetty. Joskus kuuden – seitsemän jälkeen selvisin lopulta kotiinkin onneksi. Markun kanssa laitettiin tekstiviesti Kuljulle, että myö tullaan Savonlinnaan autolla perästä, menkää työ bussilla vaan. Tai luultavasti siinä on lukenut about ”Mwö tul5aa n aut6lla persta, menlää vaa6.” Ymmärsivät kuitenkin ja menivät. Seuraavana päivänä kadutti.
Nämä räikytimme menemään:
01 älä huuda
02 pumppu
03 linnusta sammakoksi
04 suru on
05 hc-sää
06 pahoille teille
07 sinä
08 encore
09 varo miestä
10 tanssi
11 hitaasti
12 tavikset
13 kaupunki täynnä ihmisiä
—
14 kaksi tarinaa
15 pois kalliosta
16 mulla menee hyvin
Soundcheckiin mentiin joskus iltapäivällä ja Markku-man löysi siitä terassin portilta kaksi tyttöä pyörimästä. Kävi ilmi, että olivat ne samaiset henkilöt, jotka jo vieraskirjassa olivat uhanneet tulla vakoilemaan meitä On the Rocksin ulkopuolelle. Olivat jostain kauempaa oikein saapuneet, joten hyväsydäminen Juutalaisemme pyysi tytöt kuuntelemaan soundcheckiämme. Ja mikäpäs siinä. Niillä ei ois ikä riittäny illan keikalle kuitenkaan, kun ikäraja taisi olla 23, joten ajateltiin että jos tämä vähän korvais. (Korvais mitä?! Jos mie oisin liian nuori pääsemään k-23 -baariin, mie oisin lähinnä onnellinen nuoruudestani! Nii!)
Soitettiin sitten vissiin neljä biisiä jo soundcheckissäkin tällä kertaa, saatiinpa kerrankin soundit kohilleen. Tai no niin kohilleen kuin ne nyt tuossa sokkelobaarissa voi saada. Siitä lähettiin sitten käymään porukalla ytimessä vähän jotain syömässä, ja kohta istuttiinkin jo lonkerolla. Mukava se on kyllä kesäinen ilta Helsingissäkin! Rocksiin palattiin vähän ennen lämppäribändi Latest Crushin aloitusta. Kiitoksia heille tästä kohtaa onnistuneesta lämmittelystä! Paitamyyjämme Jerekin oli vielä hengissä, ja oli vissiin saanut jo jonkun paidankin myytyä. Käykääs tutustumassa Jeren bändiin. Roihu on hyvä orkesteri!
Latest Crush alotti keikkansa luullakseni puoli yhdentoista maissa illalla, ja porukkaa ei heidän aloittaessaan paikalla vielä hirveästi ollut. Eli normikuvio: myö takahuoneeseen kiroilemaan ja juomaan kaljaa että ”ei tänne taas saatana ketään tule”. Heidän settinsä aikana sitä väkeä paikalle kuitenkin saapui koko ajan lisää, niin että siinä ennen meidän keikkaa alkokin jo näyttää aika täydeltä. Tästä innostuimme siinä määrin että päätettiin alkunauhan soidessa soittaa uramme toistaiseksi pisin keikka eli kokonaista 16 biisiä. Ja pitkältä se ei kyllä tuntunut. Oli ihan juhlaa.
Joskus tulee tämmösiä keikkoja, että jotenkin kaikki menee kohdalleen. Tunnelma on oikea, soitto ja laulu kulkee, biisijärjestys on oikea, yleisö elää hyvin rokkiurpojen mukana ja alkoholipitoisuudet (yleisössä ja lavalla) ovat ainakin suunnilleen oikeat. Heittämällä paras keikkamme sitten kolmoslevyn julkaisun. Toistaiseksi.
Niin kuin aina menestyksekkään keikan jälkeen, tälläkin kertaa piti sitten juhlia oikein urakalla alkuperäisen suunnitelman vastaisesti. Tarkotus oli häippästä kotiin mahollisimman pian keikan jälkeen kun edessä olisi vielä kolme keikkaa ja joku 2000 kilometriä matkustamista. Vaan kun ei malta niin ei malta. Juutalaisen kanssa hökkäiltiin vielä siinä jossain Rocksin edessä varmaan viiden jälkeen aamullakin, mitä lie ollaan säädetty. Joskus kuuden – seitsemän jälkeen selvisin lopulta kotiinkin onneksi. Markun kanssa laitettiin tekstiviesti Kuljulle, että myö tullaan Savonlinnaan autolla perästä, menkää työ bussilla vaan. Tai luultavasti siinä on lukenut about ”Mwö tul5aa n aut6lla persta, menlää vaa6.” Ymmärsivät kuitenkin ja menivät. Seuraavana päivänä kadutti.
Nämä räikytimme menemään:
01 älä huuda
02 pumppu
03 linnusta sammakoksi
04 suru on
05 hc-sää
06 pahoille teille
07 sinä
08 encore
09 varo miestä
10 tanssi
11 hitaasti
12 tavikset
13 kaupunki täynnä ihmisiä
—
14 kaksi tarinaa
15 pois kalliosta
16 mulla menee hyvin
lauantai 8. heinäkuuta 2006
EURA, Osmantupa
Aki Tykki: Euran Os(a)mantupaan lähettiin vähän sekavissa tunnelmissa, eikä tällä kertaa alkoholin takia. Edellisen kerran käytiin ko. pubissa marraskuussa 2004 ja sillon siellä oli jotenkin poikkeuksellisen hyvä meininki. (Kuten keikkapäiväkirjasta voipi silmällä lukea.) Vaan vähän tätä keikkaa ennen alettiin kuulla kentältä kummia Euran Osmantuvasta. Että bändiä kohdellaan kuulemma kuin paskaa ja tämän seurauksena moni iso bändi oli perunut keikkansa. Myö ei tästä säikähetty vaan mentiin urheesti, tuli mitä tuli.
Ja niinhän siinä kävi, että mitään valittamisen aihetta ei löytynyt. Majoituksena toimiva 3h+k+s -kämppä siinä baarin takana oli siisti ja jääkaappi oli täys kaljaa ja siideriä heti kun paikalle päästiin. Ja Osmantuvan henkilökunta kanto meille selkä vääränä pizzaa ja kovasti olivat ystävällisiä ja kyselivät että miltä maistuu. Olivat kuulemma vasta alottaneet pizzamyynnin siitä baaristaan ja siksi kaipasivat palautetta. Ja sehän oli oikein hyvää. Inasen olisivat voineet olla vähemmän rasvasia, mutta toisaalta rasva on parasta huumetta heti suolan jälkeen!
Muutamia juomia siinä naukkailtiin ja katottiin keikkaa odotellessamma Saksa-Portugali -jalkapallomatsia. Ja minnuu keljutti kun Portugali hävisi. Toisaalta tekivät oman maalin, joten ehkä lopputulos oli oikeus ja kohtuus.
Keikka aloteltiin joskus yöllä ja se meni kai ihan hyvin. Ihan niin helmi-olo ei tästä vedosta jäänyt kuin edellisestä Euran keikasta, mutta ei nyt mikään huono fiilis kuitenkaan. Vähän oli (ainakin miulla) semmosta ylimäärästä epävarmuutta jostain syystä ilmassa. Mie mm. sähläsin sen Encore-kappaleen tekstin siinä määrin pahasti, että sen toinen säkeistö jäi laulamatta kokonaan. Harmitti. Vaan naurulla siitä selvittiin, onneksi yleisö oli ymmärtäväistä (ja/tai humalassa). Tää oli kuitenkin vissiin vasta toinen kerta kun sitä edes yritettiin livenä soittaa, joskus vaan käy näin. Vedon jälkeen jaettiin muutamia nimmareita ja lähettiin ajelemaan Helsinkiin yöksi, kun ei se ole kummoinen matka. Tekniikan miehet jäivät kaatamaan Euran yötä.
Ai niin ja tällä keikalla valomiehenämme toimi Häiriö Piirinen, joka toi Euraan vihdoin upouudet ja upeat Happoradio-paidatkin näytille. Siitä heti vietiin parhaat pakasta ja puettiin päälle. Hienoja ovat, osta sieki omas kohta!
Soitettu setti:
01. Älä Huuda
02. Pumppu
03. Tanssi
04. Suru on
05. Hc-sää
06. Pahoille teille
07. Sinä
08. Kaksi tarinaa
09. Encore
10. Linnusta sammakoksi
11. Hitaasti
12. Tavikset
13. Kaupunki täynnä ihmisiä
14. Pois Kalliosta
—
15. Mulla menee hyvin
Ja niinhän siinä kävi, että mitään valittamisen aihetta ei löytynyt. Majoituksena toimiva 3h+k+s -kämppä siinä baarin takana oli siisti ja jääkaappi oli täys kaljaa ja siideriä heti kun paikalle päästiin. Ja Osmantuvan henkilökunta kanto meille selkä vääränä pizzaa ja kovasti olivat ystävällisiä ja kyselivät että miltä maistuu. Olivat kuulemma vasta alottaneet pizzamyynnin siitä baaristaan ja siksi kaipasivat palautetta. Ja sehän oli oikein hyvää. Inasen olisivat voineet olla vähemmän rasvasia, mutta toisaalta rasva on parasta huumetta heti suolan jälkeen!
Muutamia juomia siinä naukkailtiin ja katottiin keikkaa odotellessamma Saksa-Portugali -jalkapallomatsia. Ja minnuu keljutti kun Portugali hävisi. Toisaalta tekivät oman maalin, joten ehkä lopputulos oli oikeus ja kohtuus.
Keikka aloteltiin joskus yöllä ja se meni kai ihan hyvin. Ihan niin helmi-olo ei tästä vedosta jäänyt kuin edellisestä Euran keikasta, mutta ei nyt mikään huono fiilis kuitenkaan. Vähän oli (ainakin miulla) semmosta ylimäärästä epävarmuutta jostain syystä ilmassa. Mie mm. sähläsin sen Encore-kappaleen tekstin siinä määrin pahasti, että sen toinen säkeistö jäi laulamatta kokonaan. Harmitti. Vaan naurulla siitä selvittiin, onneksi yleisö oli ymmärtäväistä (ja/tai humalassa). Tää oli kuitenkin vissiin vasta toinen kerta kun sitä edes yritettiin livenä soittaa, joskus vaan käy näin. Vedon jälkeen jaettiin muutamia nimmareita ja lähettiin ajelemaan Helsinkiin yöksi, kun ei se ole kummoinen matka. Tekniikan miehet jäivät kaatamaan Euran yötä.
Ai niin ja tällä keikalla valomiehenämme toimi Häiriö Piirinen, joka toi Euraan vihdoin upouudet ja upeat Happoradio-paidatkin näytille. Siitä heti vietiin parhaat pakasta ja puettiin päälle. Hienoja ovat, osta sieki omas kohta!
Soitettu setti:
01. Älä Huuda
02. Pumppu
03. Tanssi
04. Suru on
05. Hc-sää
06. Pahoille teille
07. Sinä
08. Kaksi tarinaa
09. Encore
10. Linnusta sammakoksi
11. Hitaasti
12. Tavikset
13. Kaupunki täynnä ihmisiä
14. Pois Kalliosta
—
15. Mulla menee hyvin
torstai 6. heinäkuuta 2006
SEINÄJOKI, Tangovapaa Vyöhyke
Aki Tykki: Niin siinä kävi että Olli-Matti raukka joutui vannomisistaan huolimatta toimimaan Make DeFörstin roolissa vielä toistamiseen. Uniklubin Jussin sairastumisen vuoksi meidät hälytettiin lyhykäisellä varoitusajalla paikkaamaan heidän keikkansa Seinäjoella. (Tuli mieleen vanha Extreme-orkesterin lausuma totuus ’a circle can’t fill where the square should be’, mutta ei annettu sen pilata tunnelmaa.)
Seinäjoelle saavuttiin kuka mistäkin. Mie ja Olli-Matti Helsingistä, Haapasalo Tampereelta (joskin miun Ekkerin kyydissä sekin) ja Jami Mikkelistä. Ja tottakai saavuttiin paikalle sen verran myöhään, että hyvä kun ehittiin kusella käydä ennen keikkapaikalle siirtymistä.
”Tangovapaa Vyöhyke” tarkotti semmosta ehkä parintuhannen hengen telttaa joka sijaitsi siinä jossain aika lähellä Seinäjoen asemia. Meidän lisäksemme esiintyjälistassa seisoi Anna Eriksson ja Fakta Beat. Eli eipä taas yhtään tiedetty mihin oltiin menossa ja jännityksen vallassa teltalle käveltiin, kalsarit automatkustamisesta hiessä. Ihq Anna Eriksson siellä veteli juuri settinsä loppupuolen hittejä ja yleisöllä tuntu olevan tunnelma katossa. Myö harhailtiin ympäri sitä telttaa etsien jotain reittiä bäkkärille, mutta eihän myö semmosta löydetty. Joku järkkäri neuvo jopa meidät jossain vaiheessa teltan viereiseen rakennukseen, mutta ei siellä ollu yhtään mitään. Paitsi joku oudon näkönen aparaatti, huoneita ja portaita. Puhelu äipälle (eli Kuljulle) autto onneksi ja löysimme toisemme, orkesteri ja tekniikka.
Vähän huolestuneina kateltiin sitä yleisöä, että nuo ne lähtee jatkamaan tangosessioita Annan keikan jälkeen. Vaan kyllä siinä sitten onneksi väkeä tuli lavan eteenkin kun settimme alotettiin. Ja porukkaahan siellä oli kuitenkin ihan älyttömästi katsomassa, eli soittotoimi oli oikein mukavaa. Eikä jännitetty varamiehitystämmekään enää niin paljoa kuin viimeksi. Kun on kerran selvinny riskillä jostain jännittävästä tilanteesta ehjin nahoin, on se seuraavalla kerralla helpompaa! Ajatelkaa nyt vaikka seksiäkin! (Tai no niin no, koko ajanhan te sitä ajattelette kuitenkin.)
Setti lopetettiin perinteisesti positiivisuusballadiin ja siirryttiin lavan taakse ihmettelemään että mitäs nyt. Jami teki nopean ratkaisun ja päätti ajaa samantien kotiin Kallioon, ja Olli-Matti (edellisen reissun kokemuksista viisastuneena) teki pikaisen päätöksen liittyä seuraan. Lähes yhtä nopeasti minä ja Haapasalo teimme päätöksen jäädä Seinäjoelle tekniikan kanssa yöksi. Ei ois jaksanu Escort toista neljääsataa kilometriä ehkä samana päivänä, ja oli noita juomalippujakin käyttämättä vielä vaikka kuinka.
Rauhakseen siellä istuttiin sitten pöydässä, syötiin grillimakkaraa, juotiin lonkeroa ja kuunneltiin Fakta Beatin cover-settiä. Ai niin ja polteltiin tupakkia, jota alueella myytiin semmosissa upeissa vanhan liiton paketeissa! Siis semmosissa oikein metallirasioissa! Olikohan ne jotain Tangomarkkinoita varten erikseen valmistettuja juttuja, en tiiä. Hienoja kuitenkin, oikein mieltä herkisti.
Alueen sulkeuduttua Kulju kävi puhumassa meille luvan siirtää juomatta jääneet lonkerot aidan takaiseen keikkabussiimme. Kun siis oltiin tietenkin käyty 10 minuuttia ennen valomerkkiä käyttämässä loputkin kymmenkunta juomalippuamme. ”Perse-expressiin” siis siirryttiin viimeistelemään illan tehtävämme. Mie, Haapasalo ja Kulju mentiin siitä vielä hotellihuoneeseen jatkamaan. Ja jotenkin tilanne pääty siihen, että Kulju sammui omaan huoneeseensa ja onnistui mennessään viemään kaikki minun ja AH:n huoneen tyynyt. On se kyllä kanssa vitsikäs. Kosto on jo mietinnässä.
Muutama tunti nukuttiin ja ajeltiin Helsinkiin. Ja oli ehkä elämäni hikisin ja tukalin automatka se. Onneks Haapasalo sentään ajo, ei olis minusta siihen hommaan ollu.
Soitetut tangot:
01. älä huuda
02. tanssi
03. suru on
04. hc-sää
05. pahoille teille
06. sinä
07. ikävä ihollesi
08. linnusta sammakoksi
09. hitaasti
10. tavikset
11. kaupunki täynnä ihmisiä
12. pois kalliosta
–
13. mulla menee hyvin
Seinäjoelle saavuttiin kuka mistäkin. Mie ja Olli-Matti Helsingistä, Haapasalo Tampereelta (joskin miun Ekkerin kyydissä sekin) ja Jami Mikkelistä. Ja tottakai saavuttiin paikalle sen verran myöhään, että hyvä kun ehittiin kusella käydä ennen keikkapaikalle siirtymistä.
”Tangovapaa Vyöhyke” tarkotti semmosta ehkä parintuhannen hengen telttaa joka sijaitsi siinä jossain aika lähellä Seinäjoen asemia. Meidän lisäksemme esiintyjälistassa seisoi Anna Eriksson ja Fakta Beat. Eli eipä taas yhtään tiedetty mihin oltiin menossa ja jännityksen vallassa teltalle käveltiin, kalsarit automatkustamisesta hiessä. Ihq Anna Eriksson siellä veteli juuri settinsä loppupuolen hittejä ja yleisöllä tuntu olevan tunnelma katossa. Myö harhailtiin ympäri sitä telttaa etsien jotain reittiä bäkkärille, mutta eihän myö semmosta löydetty. Joku järkkäri neuvo jopa meidät jossain vaiheessa teltan viereiseen rakennukseen, mutta ei siellä ollu yhtään mitään. Paitsi joku oudon näkönen aparaatti, huoneita ja portaita. Puhelu äipälle (eli Kuljulle) autto onneksi ja löysimme toisemme, orkesteri ja tekniikka.
Vähän huolestuneina kateltiin sitä yleisöä, että nuo ne lähtee jatkamaan tangosessioita Annan keikan jälkeen. Vaan kyllä siinä sitten onneksi väkeä tuli lavan eteenkin kun settimme alotettiin. Ja porukkaahan siellä oli kuitenkin ihan älyttömästi katsomassa, eli soittotoimi oli oikein mukavaa. Eikä jännitetty varamiehitystämmekään enää niin paljoa kuin viimeksi. Kun on kerran selvinny riskillä jostain jännittävästä tilanteesta ehjin nahoin, on se seuraavalla kerralla helpompaa! Ajatelkaa nyt vaikka seksiäkin! (Tai no niin no, koko ajanhan te sitä ajattelette kuitenkin.)
Setti lopetettiin perinteisesti positiivisuusballadiin ja siirryttiin lavan taakse ihmettelemään että mitäs nyt. Jami teki nopean ratkaisun ja päätti ajaa samantien kotiin Kallioon, ja Olli-Matti (edellisen reissun kokemuksista viisastuneena) teki pikaisen päätöksen liittyä seuraan. Lähes yhtä nopeasti minä ja Haapasalo teimme päätöksen jäädä Seinäjoelle tekniikan kanssa yöksi. Ei ois jaksanu Escort toista neljääsataa kilometriä ehkä samana päivänä, ja oli noita juomalippujakin käyttämättä vielä vaikka kuinka.
Rauhakseen siellä istuttiin sitten pöydässä, syötiin grillimakkaraa, juotiin lonkeroa ja kuunneltiin Fakta Beatin cover-settiä. Ai niin ja polteltiin tupakkia, jota alueella myytiin semmosissa upeissa vanhan liiton paketeissa! Siis semmosissa oikein metallirasioissa! Olikohan ne jotain Tangomarkkinoita varten erikseen valmistettuja juttuja, en tiiä. Hienoja kuitenkin, oikein mieltä herkisti.
Alueen sulkeuduttua Kulju kävi puhumassa meille luvan siirtää juomatta jääneet lonkerot aidan takaiseen keikkabussiimme. Kun siis oltiin tietenkin käyty 10 minuuttia ennen valomerkkiä käyttämässä loputkin kymmenkunta juomalippuamme. ”Perse-expressiin” siis siirryttiin viimeistelemään illan tehtävämme. Mie, Haapasalo ja Kulju mentiin siitä vielä hotellihuoneeseen jatkamaan. Ja jotenkin tilanne pääty siihen, että Kulju sammui omaan huoneeseensa ja onnistui mennessään viemään kaikki minun ja AH:n huoneen tyynyt. On se kyllä kanssa vitsikäs. Kosto on jo mietinnässä.
Muutama tunti nukuttiin ja ajeltiin Helsinkiin. Ja oli ehkä elämäni hikisin ja tukalin automatka se. Onneks Haapasalo sentään ajo, ei olis minusta siihen hommaan ollu.
Soitetut tangot:
01. älä huuda
02. tanssi
03. suru on
04. hc-sää
05. pahoille teille
06. sinä
07. ikävä ihollesi
08. linnusta sammakoksi
09. hitaasti
10. tavikset
11. kaupunki täynnä ihmisiä
12. pois kalliosta
–
13. mulla menee hyvin
perjantai 30. kesäkuuta 2006
MIEHIKKÄLÄ, Pelimannipäivät
Vierailevana kirjoittajana tällä kertaa Markku DeFrostia rumpujen takana tuurannut Olli-Matti Wahlström:
Esipuhe:
Treenit
Nonni. Elämme kesäkuista torstaita. Päivän numero taitaa olla 29. Krapulainen, vapiseva hyypiö astuu ulos lentokoneesta Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja vannoo, että ei ikinä enää astu noihin kirottuihin vehkeisiin. Matkatavarahissin luona tajuan, että tuo kyseinen haiseva hyypiöhän olen mie. Hävettää vähän. Nopeasti bussiin ja kohti kotia. Vapina ja pelkotilat pahenee bussissa. On varmaan plus 50 astetta lämmintä ja suhteellinen ilmankosteus lähentelee sataa prosenttia. Kyllä siinä alkaa jo peruukki hikoamaan kovemmallakin popparilla. Juuri kun pääsen bussista ulos puhelimeni soi ja siellä soittelee bassotaiteilija Jami Motti. Hän kyselee, että käykö illan treeniajaksi klo 20:00? V**TU! Enhän mie muistanut koko asiaa. On ollut niin hirvee viikko, että unohdin tuon heikkona hetkenä tekemäni lupauksen. Tuo lupaus oli se, että lähden tuuraamaan Markku DeFrostia Miehikkälään Happoradion keikalle. Ja vieläpä Pelimannipäiville. No eihän siinä muu auttanut. Kotiin päästyäni kaivoin ostamani tanhupuvun, tuohivirsut ja neljäntuulenhatun valmiiksi huomista keikkaa varten. Otetaan nyt kaikki irti noista Pelimannipäivistä.
Tapaan Jamin kalliossa terassilla. Paikalle pienen odottelun jälkeen ilmestyy myös AH sekä Aki ”Adolf” Tykki. (”Adolf”-lisänimestä valaisen myöhemmin tässä tarinassa.) Aki ja AH potevat myös hiukan huonoa oloa. Kertoivat eilen olleensa ohjelmatoimistonsa Popgeen kemuissa, jossa olivat kuulemma sekoilleet. Enempää en suostu raottamaan. Ajeltiin Pitäjänmäkeen treenikämpälle, jossa näimme (eihän niitä voi olla näkemättä) Happoradion tekniikkamiehet, Kuljun ja Vetkun. Roudattiin kamat treenikämpän uumeniin ja aloiteltiin treenit. Hiukan pelonsekaisin tuntein alettiin soitella biisejä. Mutta pelkokin siinä muuttui pikkuhiljaa mukavuuden tunteeksi. Syynä tähän oli se, että biisit saatiin kuin saatiinkin soitettua alusta loppuun ilman mitään suurempia kommelluksia. Oli ihan helvetin mukavaa. Tai siis niin ne arvon taiteilijat väitti. Enhän mie nyt ole mikään MdF soittamaan, mutta olenhan mie puolet laihempi, lyhyempi, tyhmempi, pahan hajuisempi…
Oltiin Jami Motin kanssa niin innoissamme illan treeneistä, että paineltiin suoraan baariin. Ja se oli suuri virhe. Bongasimme toisemme loppuyöstä tanssiravintola Zetorista. Kaikkien niiden puimurikuskien (eli kaltaistemme) keskeltä joraamasta ja ihan sata lasissa ja pää märkänä. Tiäks?
1. luku:
Keikkapäivä
Kello 16:00 Perjantai-iltapäivänä kaarramme taksilla herran bassotaiteilijan asunnon eteen. Jamin ensimmäinen kysymys miun mielestä selventää sen seikan helvetin hyvin, että eilen todellakin zegoiltiin. Kysymys oli: ”Menikö meillä hyvin?” Kävimme eilisen illan tapahtumat läpi matkalla treenikämpälle. Niin, ja oltiin sähköauton kyydissä!!! Tai siis se oli puoliks joku bensa-auto ja puoliks sähköauto. Mie olin oikeesti liikuttunut, kun oli niin outoa ja uutta olla moisen vehkeen kyydissä. Juhlaa! Pitäjänmäestä löydettiin meidän keikkabussi. Se helvetin masiina oli lämmittänyt itsensä lämpötilaan, joka oli sikaosaston mittarin mukaan plus 36 astetta. Voitte vaan uskoa, mikä hiki ja ahdistus valtasi mielen. Mutta onneksi se siitä viileni, kun matkaan päästiin ja vieläpä yllättävän nopeasti. Matkalla alkoikin sitten musan kuuntelu ja vilvoittelu erilaisilla virvoitusjuomilla. Rupateltiin niitä näitä. Kysyin AH:lta, että meneekö Happoradiolla keikoilla paljon kieliä poikki jne. Vastauksena oli että eipä juurikaan, että Haapasalolla on kerran koko Happoradion historiassa katkennu kieli keikalla. No, arvatkaa miten kävi? Kerron kohta.
Ehdottomasti matkan suosituin biisi oli Maj Karman uusi single Rukous. On muuten oikeesti ihan törkeen hieno biisi. Jos nyt pitää jonkun näköinen top-3 tuolta matkalta tehdä, niin se on varmaankin seuraavanlainen:
1.) Maj Karma: Rukous
2.) Maj Karma: Sydän on yksinäinen saalistaja (kun tuli aina tuon Rukouksen perään, ei myö tätä oikeesti niin paljoa kuunneltu)
3.) Michael Jackson: Bad
Matka taittui mukavasti. Vaalimaalla tuli vastaan sitten sellainen rekkajono, mitä näkee aina uutisissa. Mutta eihän siinä oikeesti ollut enää mitään järkeä. Varmaan 20 km:n matkalla oli niitä rekkoja siinä puoliksi tiellä ja puoliksi pientareella. Ja ei ollut mikään leveä tie todellakaan. Kyllä oikeesti pelotti, kun lähdettiin sitä jonoa ohittamaan ja mutkan kohdalla tajuaa, että sieltä on joku Sergei tulossa jollain panssarivaunulla vastaan vasemmanpuoleisella kaistalla. Siellä sitten millimillissä mentiin ja popparit huusi ja paska haisi. Kyllä nimittäin pelotti. Mutta onneksi aika pikaisesti päästiin ohi tuosta kauhusta ja saavuttiin herran kukkaroon. Eli Miehikkälään. Se paikka on kyllä todellakin keskellä ei mitään. Tykin ensimmäinen kommentti taisi olla, että nyt muuten kärähti.
Festivaaliteltta löytyi nopeasti ja siellähän oli jo Katri Ylander yhtyeineen soittamassa. Ja siellähän oli sitä sakkiakin oikein mukavasti paikalla. Järjestävä taho ohjasi meidät takahuoneeseen ja sinnehän oli Miehikkälän Martat meille laittaneet pöydän koreaksi. Oli kuulkaas lihasopat ja raparperikiisselit jne. Perusruokaa, jota ei juurikaan ikinä keikkapaikalla saa vaikka sitä juuri monesti toivoo. Syötiin hyvin ja jutusteltiin festivaalin järjestäjän kanssa hetki niitä näitä, jonka jälkeen painuttiin takaisin bussiin. Itseäni alkoi jännittää niin helvetisti. Ja taisipa noita muitakin hiukan jännittää tämä tilanne. Nuorisoa ja vähän vanhempiakin oli teltassa edelleenkin mainiosti paikalla.
Dallas-alkunauha jyrähti ilmoille ja sitten se olikin menoa. Aika varovaisesti itse henkilökohtaisesti aloittelin tuon soittourakan. Syynä tähän oli Vetkun suusta kuultu lause: ”Se on muuten lähellä, että se virvelinkalvo hajoaa tänään”. No tietenkin. Tänäänhän ne kaikki kaameudet tapahtuu, kun mie olen tuuraamassa ja muutenkin on pieni epävarmuus koko keikasta ilmoilla. Mutta siitä se alkoi hiljalleen lutviutua. Suru on -kappale oli setin kolmas biisi ja sillon alkoikin tapahtua. AH:lta katkesi kieli, jonka seurauksena Jami putosi kyydistä ja miehän aloinkin sitten paniikissa paukutella ihan mitä sattuu ja homma levisi saman tien ihan käsiin. Nopea itsetutkiskelun paikka ja sitten homma alkoikin kulkea. Loppukeikasta oli oikeesti jo ihan mainio meininki niin yhtyeellä, kuin yleisölläkin.
AH:lta meni sitten varakitarankin kieli poikki juuri ennen Taviksia. Kitara toistamiseen vaihtoon ja homma saatiin kuin saatiinkin kunnialla loppuun. Pelonsekaisin tuntein odottelin tekniikan murhaavia/negatiivisia kommentteja keikasta, mutta niitä ei sitten koskaan onneksi tullut. Päinvastoin kaikki tuntuivat olevan helpottuneita, että homma saatiin kunnialla hoidettua. Huh!
2. luku:
Keikan jälkeen
Keikan jälkeen nimmarisessiota nuorisolle. Kirjoitin suurimpaan osaan kupongeista oman nimeni, mutta en voinut myöskään vastustaa ”Make DeFörst” nimen käyttöä. Ja tuo nimihän tietysti kuitattiin anarkia A:lla. Tykki ja AH siellä onneksi joutui pahimpaan pyöritykseen, kun ne oli niin ihqui. Seuraavaksi edessä oli takahuoneen putsaaminen ja siirtyminen kohti majoitustiloja.
Lähdettiin kävelemään kohti majotuspaikkaa, mutta meininki oli siinä vaiheessa jo niin kräzyy ja zegoo, että päätettiin poiketa paikallisen ravintolan terassille. Villi oli meininki. Puukot viuhui ilmassa ja sotahuudot soi korvissa. Onneksi ne ihmiset oli kuitenkin erittäin suvaitsevaisia meitä kohtaan. Pelotti kuitenkin. Oltiin terassilla n. tunti, jonka jälkeen lähdettiin metsästämään meidän bussia. Eikä mitään hajua, että missä se sijaitsee. Miehikkälä on onneksi sen verran pieni paikka, että bussi löytyikin todella nopeasti. Painuttiin sisälle ja alettiin musan kuuntelu ja hauskanpito. Aki Tykin mp3-soittimesta alkoi tulvia ilmoille yhtyeeni 51koodin tuorein albumi Rautaiset linnut. Aki Tykkihän on aina julistanut olevansa todellinen HC-51koodia fani, mutta mitä pidemmälle levy eteni, sitä paskemmalta se hänen mielestään kuulosti. Hitlerinä ja itäsuomalaiseen tyyliin haukku biisit ja levyt ja tekstit ja kannet ja jätkät jne. Mie heti annoin sille tuon lisänimen. Mutta ei siinä mitään. (Hei ja mie en todellakaan muista mitään tämmösestä että tämä on kyllä törkeetä panettelua! Mie OON HC-51koodia-fani! OON!! –Aki) Sen jälkeen taas kuunneltiin tuota reissun Top3-listaa monta kymmentä kertaa. Tässä vaiheessa ulkona oli jo täysin valoisaa ja päätettiin siirtyä pihalle. Jami Motti pesi bussin varmaan 7 kertaa, tosin vain yhdestä kohdasta. Ja sen jälkeen alkoikin Tykin ja Motin vesisota. Siellä ne hihitteli ja kikatteli sen letkun kanssa molemmat ihan litimärkinä. AH ja mie katseltiin sivusta ja kannustettiin. Urpoja mitä urpoja. Leikkikin saatiin loppuun, en tiedä loppuiko Miehikkälästä vesi tai jotain? Seuraavaksi siirryttiin saunomaan. Tässä vaiheessa kello oli jo aamu ja kohta olisi kotiin lähdön aika. Jumala on ehkä sittenkin olemassa.
Jälkisanat:
Paluupäivä
Seuraava muistikuvani onkin Helsingistä, jossa herään peiteltynä 50:llä Happoradion t-paidalla. Aurinko paistaa ja taas on kuuma. Olo on omituinen. Vähän samankaltainen, kun se oli juuri eilen. Eilen, kun raahauduin kotiin Helsinki-Vantaalta. Voi luoja, Ei enää ikinä… näinköhän ei!?
Kuvia tältä keikalta:
Osa 1
Osa 2
Osa 3
Miehikkälässä soitettiin:
01 älä huuda
02 tanssi
03 suru on
04 hc-sää
05 pahoille teille
06 sinä
07 ikävä ihollesi
08 varo miestä
09 linnusta sammakoksi
10 hitaasti
11 tavikset
12 kaupunki täynnä ihmisiä
13 pois kalliosta
—
14 mulla menee hyvin
Esipuhe:
Treenit
Nonni. Elämme kesäkuista torstaita. Päivän numero taitaa olla 29. Krapulainen, vapiseva hyypiö astuu ulos lentokoneesta Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja vannoo, että ei ikinä enää astu noihin kirottuihin vehkeisiin. Matkatavarahissin luona tajuan, että tuo kyseinen haiseva hyypiöhän olen mie. Hävettää vähän. Nopeasti bussiin ja kohti kotia. Vapina ja pelkotilat pahenee bussissa. On varmaan plus 50 astetta lämmintä ja suhteellinen ilmankosteus lähentelee sataa prosenttia. Kyllä siinä alkaa jo peruukki hikoamaan kovemmallakin popparilla. Juuri kun pääsen bussista ulos puhelimeni soi ja siellä soittelee bassotaiteilija Jami Motti. Hän kyselee, että käykö illan treeniajaksi klo 20:00? V**TU! Enhän mie muistanut koko asiaa. On ollut niin hirvee viikko, että unohdin tuon heikkona hetkenä tekemäni lupauksen. Tuo lupaus oli se, että lähden tuuraamaan Markku DeFrostia Miehikkälään Happoradion keikalle. Ja vieläpä Pelimannipäiville. No eihän siinä muu auttanut. Kotiin päästyäni kaivoin ostamani tanhupuvun, tuohivirsut ja neljäntuulenhatun valmiiksi huomista keikkaa varten. Otetaan nyt kaikki irti noista Pelimannipäivistä.
Tapaan Jamin kalliossa terassilla. Paikalle pienen odottelun jälkeen ilmestyy myös AH sekä Aki ”Adolf” Tykki. (”Adolf”-lisänimestä valaisen myöhemmin tässä tarinassa.) Aki ja AH potevat myös hiukan huonoa oloa. Kertoivat eilen olleensa ohjelmatoimistonsa Popgeen kemuissa, jossa olivat kuulemma sekoilleet. Enempää en suostu raottamaan. Ajeltiin Pitäjänmäkeen treenikämpälle, jossa näimme (eihän niitä voi olla näkemättä) Happoradion tekniikkamiehet, Kuljun ja Vetkun. Roudattiin kamat treenikämpän uumeniin ja aloiteltiin treenit. Hiukan pelonsekaisin tuntein alettiin soitella biisejä. Mutta pelkokin siinä muuttui pikkuhiljaa mukavuuden tunteeksi. Syynä tähän oli se, että biisit saatiin kuin saatiinkin soitettua alusta loppuun ilman mitään suurempia kommelluksia. Oli ihan helvetin mukavaa. Tai siis niin ne arvon taiteilijat väitti. Enhän mie nyt ole mikään MdF soittamaan, mutta olenhan mie puolet laihempi, lyhyempi, tyhmempi, pahan hajuisempi…
Oltiin Jami Motin kanssa niin innoissamme illan treeneistä, että paineltiin suoraan baariin. Ja se oli suuri virhe. Bongasimme toisemme loppuyöstä tanssiravintola Zetorista. Kaikkien niiden puimurikuskien (eli kaltaistemme) keskeltä joraamasta ja ihan sata lasissa ja pää märkänä. Tiäks?
1. luku:
Keikkapäivä
Kello 16:00 Perjantai-iltapäivänä kaarramme taksilla herran bassotaiteilijan asunnon eteen. Jamin ensimmäinen kysymys miun mielestä selventää sen seikan helvetin hyvin, että eilen todellakin zegoiltiin. Kysymys oli: ”Menikö meillä hyvin?” Kävimme eilisen illan tapahtumat läpi matkalla treenikämpälle. Niin, ja oltiin sähköauton kyydissä!!! Tai siis se oli puoliks joku bensa-auto ja puoliks sähköauto. Mie olin oikeesti liikuttunut, kun oli niin outoa ja uutta olla moisen vehkeen kyydissä. Juhlaa! Pitäjänmäestä löydettiin meidän keikkabussi. Se helvetin masiina oli lämmittänyt itsensä lämpötilaan, joka oli sikaosaston mittarin mukaan plus 36 astetta. Voitte vaan uskoa, mikä hiki ja ahdistus valtasi mielen. Mutta onneksi se siitä viileni, kun matkaan päästiin ja vieläpä yllättävän nopeasti. Matkalla alkoikin sitten musan kuuntelu ja vilvoittelu erilaisilla virvoitusjuomilla. Rupateltiin niitä näitä. Kysyin AH:lta, että meneekö Happoradiolla keikoilla paljon kieliä poikki jne. Vastauksena oli että eipä juurikaan, että Haapasalolla on kerran koko Happoradion historiassa katkennu kieli keikalla. No, arvatkaa miten kävi? Kerron kohta.
Ehdottomasti matkan suosituin biisi oli Maj Karman uusi single Rukous. On muuten oikeesti ihan törkeen hieno biisi. Jos nyt pitää jonkun näköinen top-3 tuolta matkalta tehdä, niin se on varmaankin seuraavanlainen:
1.) Maj Karma: Rukous
2.) Maj Karma: Sydän on yksinäinen saalistaja (kun tuli aina tuon Rukouksen perään, ei myö tätä oikeesti niin paljoa kuunneltu)
3.) Michael Jackson: Bad
Matka taittui mukavasti. Vaalimaalla tuli vastaan sitten sellainen rekkajono, mitä näkee aina uutisissa. Mutta eihän siinä oikeesti ollut enää mitään järkeä. Varmaan 20 km:n matkalla oli niitä rekkoja siinä puoliksi tiellä ja puoliksi pientareella. Ja ei ollut mikään leveä tie todellakaan. Kyllä oikeesti pelotti, kun lähdettiin sitä jonoa ohittamaan ja mutkan kohdalla tajuaa, että sieltä on joku Sergei tulossa jollain panssarivaunulla vastaan vasemmanpuoleisella kaistalla. Siellä sitten millimillissä mentiin ja popparit huusi ja paska haisi. Kyllä nimittäin pelotti. Mutta onneksi aika pikaisesti päästiin ohi tuosta kauhusta ja saavuttiin herran kukkaroon. Eli Miehikkälään. Se paikka on kyllä todellakin keskellä ei mitään. Tykin ensimmäinen kommentti taisi olla, että nyt muuten kärähti.
Festivaaliteltta löytyi nopeasti ja siellähän oli jo Katri Ylander yhtyeineen soittamassa. Ja siellähän oli sitä sakkiakin oikein mukavasti paikalla. Järjestävä taho ohjasi meidät takahuoneeseen ja sinnehän oli Miehikkälän Martat meille laittaneet pöydän koreaksi. Oli kuulkaas lihasopat ja raparperikiisselit jne. Perusruokaa, jota ei juurikaan ikinä keikkapaikalla saa vaikka sitä juuri monesti toivoo. Syötiin hyvin ja jutusteltiin festivaalin järjestäjän kanssa hetki niitä näitä, jonka jälkeen painuttiin takaisin bussiin. Itseäni alkoi jännittää niin helvetisti. Ja taisipa noita muitakin hiukan jännittää tämä tilanne. Nuorisoa ja vähän vanhempiakin oli teltassa edelleenkin mainiosti paikalla.
Dallas-alkunauha jyrähti ilmoille ja sitten se olikin menoa. Aika varovaisesti itse henkilökohtaisesti aloittelin tuon soittourakan. Syynä tähän oli Vetkun suusta kuultu lause: ”Se on muuten lähellä, että se virvelinkalvo hajoaa tänään”. No tietenkin. Tänäänhän ne kaikki kaameudet tapahtuu, kun mie olen tuuraamassa ja muutenkin on pieni epävarmuus koko keikasta ilmoilla. Mutta siitä se alkoi hiljalleen lutviutua. Suru on -kappale oli setin kolmas biisi ja sillon alkoikin tapahtua. AH:lta katkesi kieli, jonka seurauksena Jami putosi kyydistä ja miehän aloinkin sitten paniikissa paukutella ihan mitä sattuu ja homma levisi saman tien ihan käsiin. Nopea itsetutkiskelun paikka ja sitten homma alkoikin kulkea. Loppukeikasta oli oikeesti jo ihan mainio meininki niin yhtyeellä, kuin yleisölläkin.
AH:lta meni sitten varakitarankin kieli poikki juuri ennen Taviksia. Kitara toistamiseen vaihtoon ja homma saatiin kuin saatiinkin kunnialla loppuun. Pelonsekaisin tuntein odottelin tekniikan murhaavia/negatiivisia kommentteja keikasta, mutta niitä ei sitten koskaan onneksi tullut. Päinvastoin kaikki tuntuivat olevan helpottuneita, että homma saatiin kunnialla hoidettua. Huh!
2. luku:
Keikan jälkeen
Keikan jälkeen nimmarisessiota nuorisolle. Kirjoitin suurimpaan osaan kupongeista oman nimeni, mutta en voinut myöskään vastustaa ”Make DeFörst” nimen käyttöä. Ja tuo nimihän tietysti kuitattiin anarkia A:lla. Tykki ja AH siellä onneksi joutui pahimpaan pyöritykseen, kun ne oli niin ihqui. Seuraavaksi edessä oli takahuoneen putsaaminen ja siirtyminen kohti majoitustiloja.
Lähdettiin kävelemään kohti majotuspaikkaa, mutta meininki oli siinä vaiheessa jo niin kräzyy ja zegoo, että päätettiin poiketa paikallisen ravintolan terassille. Villi oli meininki. Puukot viuhui ilmassa ja sotahuudot soi korvissa. Onneksi ne ihmiset oli kuitenkin erittäin suvaitsevaisia meitä kohtaan. Pelotti kuitenkin. Oltiin terassilla n. tunti, jonka jälkeen lähdettiin metsästämään meidän bussia. Eikä mitään hajua, että missä se sijaitsee. Miehikkälä on onneksi sen verran pieni paikka, että bussi löytyikin todella nopeasti. Painuttiin sisälle ja alettiin musan kuuntelu ja hauskanpito. Aki Tykin mp3-soittimesta alkoi tulvia ilmoille yhtyeeni 51koodin tuorein albumi Rautaiset linnut. Aki Tykkihän on aina julistanut olevansa todellinen HC-51koodia fani, mutta mitä pidemmälle levy eteni, sitä paskemmalta se hänen mielestään kuulosti. Hitlerinä ja itäsuomalaiseen tyyliin haukku biisit ja levyt ja tekstit ja kannet ja jätkät jne. Mie heti annoin sille tuon lisänimen. Mutta ei siinä mitään. (Hei ja mie en todellakaan muista mitään tämmösestä että tämä on kyllä törkeetä panettelua! Mie OON HC-51koodia-fani! OON!! –Aki) Sen jälkeen taas kuunneltiin tuota reissun Top3-listaa monta kymmentä kertaa. Tässä vaiheessa ulkona oli jo täysin valoisaa ja päätettiin siirtyä pihalle. Jami Motti pesi bussin varmaan 7 kertaa, tosin vain yhdestä kohdasta. Ja sen jälkeen alkoikin Tykin ja Motin vesisota. Siellä ne hihitteli ja kikatteli sen letkun kanssa molemmat ihan litimärkinä. AH ja mie katseltiin sivusta ja kannustettiin. Urpoja mitä urpoja. Leikkikin saatiin loppuun, en tiedä loppuiko Miehikkälästä vesi tai jotain? Seuraavaksi siirryttiin saunomaan. Tässä vaiheessa kello oli jo aamu ja kohta olisi kotiin lähdön aika. Jumala on ehkä sittenkin olemassa.
Jälkisanat:
Paluupäivä
Seuraava muistikuvani onkin Helsingistä, jossa herään peiteltynä 50:llä Happoradion t-paidalla. Aurinko paistaa ja taas on kuuma. Olo on omituinen. Vähän samankaltainen, kun se oli juuri eilen. Eilen, kun raahauduin kotiin Helsinki-Vantaalta. Voi luoja, Ei enää ikinä… näinköhän ei!?
Kuvia tältä keikalta:
Osa 1
Osa 2
Osa 3
Miehikkälässä soitettiin:
01 älä huuda
02 tanssi
03 suru on
04 hc-sää
05 pahoille teille
06 sinä
07 ikävä ihollesi
08 varo miestä
09 linnusta sammakoksi
10 hitaasti
11 tavikset
12 kaupunki täynnä ihmisiä
13 pois kalliosta
—
14 mulla menee hyvin
lauantai 24. kesäkuuta 2006
KALAJOKI, Kalajoen Juhannus
Aki Tykki: Kokkolasta kurvattiin Kalajoelle hyvissä ajoin valmistautumaan keikkaan. (On hiton paljon kivempaa mennä lavalle, kun on saanut ensin rauhassa hengähtää alueella tovin. Ahistaa ihan sikana mennä hötky päällä keikalle, siinä on keikka äkkiä ohi ennen kuin saa ”tilanteesta kiinni”.) Bussissa nakotettiin ja kuunneltiin kun Diablo veti keikkansa. Ja aipa saatana että on tiukka bändi, jotkut ne ossaa.
Kalajoella kävi melkonen merituuli, mikä niihin mahtaviin ”dyyneihin” (no mitä hiekkasärkkiä ne nyt onkaan) yhdistettynä aiheutti jonniinmoisen hiekkamyrskyn. Bäkkäri oli vähän siltä suojassa, mutta yleisön puolella oli kuulemma aika helvetilliset oltavat. Ikävä homma, mutta minkäs teet. Ois ehkä pitäny jonkun jakaa portilla jotain terroristihuiveja päiden suojiksi? (Ja kuka nekin sitten ois maksanu? Kalajoen kuntako? Epäilen vahvasti!)
Puolisen tuntia ennen keikkaa tuli bäkkäritelttaamme kaksi hemmoa, jotka jo ovelta kuiskivat että ”täällä ois pari tavista, saapiko tulla”. Ja tottahan myö nyt Big Brotherin Perttu ja Antti A telttaamme kelpuutettiin. Hyö olivat siis juontamassa ko. tapahtumaa ja tulivat sopimaan spiikistä yms. Mukavia miehiä, vähän niin kuin arvelinkin. Sovittiin myös että tulevat lavalle heilumaan Tavikset-biisin aikana, ja mikäpäs sen osuvampaa? Heidän spiikkinsä meni muuten lopulta kutakuinkin ”Haluatteko te kuulla neljän mukavan miehen soittavan loistavaa musiikkia? Ettepä saa vaan saatte neljä itäsuomalaista kusipäätä jotka soittavat täyttä paskaa!” Loistavuutta! :)
Lavalle noustiin hiekkasateeseen ja jotenkin oli outoa taas. Kalajoella ”jouduttiin” soittamaan tunnin setti ja se kyllä tuntu vähän turhan pitkältä. Vaan kyllä siitä selvittiin! Yleisö ei ihan älyttömän riehakasta ollut, mutta syytämme siitä olosuhteita emmekä itseämme. (Aina on parempi syyttää jotain muuta tahoa kun itseään, näin on mukavampaa elellä kun ei ole jatkuvasti syyllinen olo.) Vaan kivaa meillä kuitenkin oli. Ainakin siitä päätellen, että löin taas etusormeni verille kitaraa soittaessani. Mulla aina unohtuu tuo kitaransoittotekniikka kun on hyvä meininki. Vaan sehän on vaan rokrok kun on kitara hiekassa ja veressä!
Keikan jälkeen en uskaltautunut yleisön puolelle ensinkään vaan nuilotin siellä bäkkärillä vaan. Markku tais käydä pyörimässä (tai no kävelemässä) siellä jossain särkillä, muttei kai mitään ihmeitä ollut tapahtunut, jos hiekkamyrskyä ei sellaiseksi lasketa. Ei lasketa, miusta. Lavan sivusta käytiin kurkkimassa Uniklubin ja Dingon keikkoja, mutta jälkimmäisen vedon aikana lähettiinkin taas kohti Kokkolan majoitusta. Siksi lähinnä, että sillä hetkellä kuskina toiminut Kuljukin pääsis juhannukseen kiinni. Ja pääsihän se sitten. Meillä on uusi sääntö, että kun tuommosessa tilanteessa päästään määränpäähän, kukaan ei saa poistua bussista, ennen kuin kuljettaja on saanut nautituksi vähintään yhden lonkeron. Se on vain reilua.
Kokkolassa pistettiin leiri pystyyn parkkipaikalle samantien kun bussista ulos päästiin. Oltiin melkolailla juhlatunnelmissa jo. Musiikki soi bussin kaiuttimista ja kitaraakin siinä taisi joku rämpytellä. Oli ihan älyttömän mukavaa jotenkin. Vaan eihän siinä mennyt varmaan tuntiakaan kun paikalle kurvasi poliisiauto. Olivat kyllä onneksi todella mukavia ja ystävällisiä ja sanovat vaan että vähän voitas johonkin tästä siirtyä kun eivät noissa lähitaloissa oikein mekkalaamme arvosta. Neuvoivat vielä reitinkin joen rantaan. Ja kävipä siinä semmonenkin tapahtuma, että eräs seurueemme jäsen potkas asfaltilla seisseen avaamattoman jaloviinapullon nurin ja rikki poliisien ollessa paikalla. Seurueemme jäsen totes että onneks ootte poliisit paikalla, että nää saattas tappaa miut tähän paikkaan muuten. Vaan poliisit sano vaan että tuo on kyllä semmosta viinan väärinkäyttöä että putkaan joutasit. Ja kylläpä meitä nauratti. No siirryttiin sitten kuitenkin sinne joen rantaan ihan suosiolla.
Ja sielläpä olikin mukavaa ja kaunista. Paitsi kovin traagista oli kun siinä oli joku sorsaperhe, joka sorsi (hahhah) yhtä poikastaan. Se pikkunen reppana oli ihan älyttömän kesy ja yritti lyöttäytyä meidän seuraan mutta eihän myö nyt sorsaa voida adoptoida. Miten sekään selviäis näiltä meidän reissuilta, ei mitenkään! Myö jopa tarjottiin sille Kalajoen Juhannuksen bäkkäripassia ja näytettiin suuntaa että tuolla on ne kinkerit, muttei se sitten oikein siitäkään näyttänyt innostuvan. Yritti se pari kertaa päästä takasin siihen perheeseensä mutta ne vaan rähisi sille jotain. Hitto kun kävi sääliksi, luonto on juluma.
Rannasta siirryttiin jossain vaiheessa siihen johonkin Kaarlen alabaariin ja siellä jorailtiin tappiin asti. Vetku toimi jälleen tanssinjohtajana. Esitimme ainakin ”tähdet”, ”revontulet” ja ”krokotiilin”.
Hitto että oli mukava juhannus kokonaisuudessaan! Lisää tällasia!
Kuvia tältä keikalta!
Kalajoella kävi melkonen merituuli, mikä niihin mahtaviin ”dyyneihin” (no mitä hiekkasärkkiä ne nyt onkaan) yhdistettynä aiheutti jonniinmoisen hiekkamyrskyn. Bäkkäri oli vähän siltä suojassa, mutta yleisön puolella oli kuulemma aika helvetilliset oltavat. Ikävä homma, mutta minkäs teet. Ois ehkä pitäny jonkun jakaa portilla jotain terroristihuiveja päiden suojiksi? (Ja kuka nekin sitten ois maksanu? Kalajoen kuntako? Epäilen vahvasti!)
Puolisen tuntia ennen keikkaa tuli bäkkäritelttaamme kaksi hemmoa, jotka jo ovelta kuiskivat että ”täällä ois pari tavista, saapiko tulla”. Ja tottahan myö nyt Big Brotherin Perttu ja Antti A telttaamme kelpuutettiin. Hyö olivat siis juontamassa ko. tapahtumaa ja tulivat sopimaan spiikistä yms. Mukavia miehiä, vähän niin kuin arvelinkin. Sovittiin myös että tulevat lavalle heilumaan Tavikset-biisin aikana, ja mikäpäs sen osuvampaa? Heidän spiikkinsä meni muuten lopulta kutakuinkin ”Haluatteko te kuulla neljän mukavan miehen soittavan loistavaa musiikkia? Ettepä saa vaan saatte neljä itäsuomalaista kusipäätä jotka soittavat täyttä paskaa!” Loistavuutta! :)
Lavalle noustiin hiekkasateeseen ja jotenkin oli outoa taas. Kalajoella ”jouduttiin” soittamaan tunnin setti ja se kyllä tuntu vähän turhan pitkältä. Vaan kyllä siitä selvittiin! Yleisö ei ihan älyttömän riehakasta ollut, mutta syytämme siitä olosuhteita emmekä itseämme. (Aina on parempi syyttää jotain muuta tahoa kun itseään, näin on mukavampaa elellä kun ei ole jatkuvasti syyllinen olo.) Vaan kivaa meillä kuitenkin oli. Ainakin siitä päätellen, että löin taas etusormeni verille kitaraa soittaessani. Mulla aina unohtuu tuo kitaransoittotekniikka kun on hyvä meininki. Vaan sehän on vaan rokrok kun on kitara hiekassa ja veressä!
Keikan jälkeen en uskaltautunut yleisön puolelle ensinkään vaan nuilotin siellä bäkkärillä vaan. Markku tais käydä pyörimässä (tai no kävelemässä) siellä jossain särkillä, muttei kai mitään ihmeitä ollut tapahtunut, jos hiekkamyrskyä ei sellaiseksi lasketa. Ei lasketa, miusta. Lavan sivusta käytiin kurkkimassa Uniklubin ja Dingon keikkoja, mutta jälkimmäisen vedon aikana lähettiinkin taas kohti Kokkolan majoitusta. Siksi lähinnä, että sillä hetkellä kuskina toiminut Kuljukin pääsis juhannukseen kiinni. Ja pääsihän se sitten. Meillä on uusi sääntö, että kun tuommosessa tilanteessa päästään määränpäähän, kukaan ei saa poistua bussista, ennen kuin kuljettaja on saanut nautituksi vähintään yhden lonkeron. Se on vain reilua.
Kokkolassa pistettiin leiri pystyyn parkkipaikalle samantien kun bussista ulos päästiin. Oltiin melkolailla juhlatunnelmissa jo. Musiikki soi bussin kaiuttimista ja kitaraakin siinä taisi joku rämpytellä. Oli ihan älyttömän mukavaa jotenkin. Vaan eihän siinä mennyt varmaan tuntiakaan kun paikalle kurvasi poliisiauto. Olivat kyllä onneksi todella mukavia ja ystävällisiä ja sanovat vaan että vähän voitas johonkin tästä siirtyä kun eivät noissa lähitaloissa oikein mekkalaamme arvosta. Neuvoivat vielä reitinkin joen rantaan. Ja kävipä siinä semmonenkin tapahtuma, että eräs seurueemme jäsen potkas asfaltilla seisseen avaamattoman jaloviinapullon nurin ja rikki poliisien ollessa paikalla. Seurueemme jäsen totes että onneks ootte poliisit paikalla, että nää saattas tappaa miut tähän paikkaan muuten. Vaan poliisit sano vaan että tuo on kyllä semmosta viinan väärinkäyttöä että putkaan joutasit. Ja kylläpä meitä nauratti. No siirryttiin sitten kuitenkin sinne joen rantaan ihan suosiolla.
Ja sielläpä olikin mukavaa ja kaunista. Paitsi kovin traagista oli kun siinä oli joku sorsaperhe, joka sorsi (hahhah) yhtä poikastaan. Se pikkunen reppana oli ihan älyttömän kesy ja yritti lyöttäytyä meidän seuraan mutta eihän myö nyt sorsaa voida adoptoida. Miten sekään selviäis näiltä meidän reissuilta, ei mitenkään! Myö jopa tarjottiin sille Kalajoen Juhannuksen bäkkäripassia ja näytettiin suuntaa että tuolla on ne kinkerit, muttei se sitten oikein siitäkään näyttänyt innostuvan. Yritti se pari kertaa päästä takasin siihen perheeseensä mutta ne vaan rähisi sille jotain. Hitto kun kävi sääliksi, luonto on juluma.
Rannasta siirryttiin jossain vaiheessa siihen johonkin Kaarlen alabaariin ja siellä jorailtiin tappiin asti. Vetku toimi jälleen tanssinjohtajana. Esitimme ainakin ”tähdet”, ”revontulet” ja ”krokotiilin”.
Hitto että oli mukava juhannus kokonaisuudessaan! Lisää tällasia!
Kuvia tältä keikalta!
perjantai 23. kesäkuuta 2006
RAUMA, Raumanmeren Juhannus
Aki Tykki: Joensuusta saavuttiin (Porin kautta) Raumalle joskus kolmen ja neljän välillä ja hyvältähän se taas näytti RMJ:n meininki. Helle suosi Länsi-Suomea tänä juhannuksena, ja sehän meille sopi. Hyvin oli meidän juhannuskeikat myyty kun ei taidettu pisaraakaan vesisadetta nähdä koko reissulla.
Juhlatunnelmamme meinas vähän laskea kun ajeltiin bussimme Juhannustanssilavalle, jossa joku orkesteri veteli ikivihreitä kuten Surujen kitaraa ja muutama hassu ihminen tanssi lavan edessä. Bäkkärillä selailtiin festariohjelmalehteä ja huomattiin että sielläkin vielä luki meidän soittaneen klo 14 päälavalla. Tapasimme myös mm. Dr. Dr. -orkesterin ja heidän mukaansa missään ei oltu infottu meidän keikkapaikkamme ja -aikamme muutosta. No juhllaa. Kulju kävi kuitenkin tilaisuuden juontaneelle Simo Frangénille vielä ohimennen mainitsemassa että voipi sieltä päälavaltakin kuuluttaa että Happourpot soittaa Juhannustanssilavalla, ja niinpä tuo hauska mies sitten tekikin. Ja oli sitä kuulemma kuuluteltu pitkin päivää jossain muutenkin.
Klo 18 teippailtiin monitoreja kiinni ja manattiin kun ei siellä meidän lavallamme edelleenkään ollut juuri ketään. Vaan sitten kävikin niin, että kun varttia yli kuuden kapusimme lavalle, oli paikalla porukkaa ihan helvetisti. Ja voi että tuli hyvä mieli. Tällä keikalla oli ehkä suurin kontrasti odotusten ja lopputuloksen välillä ikinä. Mielestäni keikka oli tämän kesän (ja kolmoslevyn julkaisun jälkeen) paras vetomme kaikinpuolin. Tunnelma oli jotenkin hyvä ja intiimi, vaikka paikalla oli kuitenkin varmaan pari tuhatta ihmistä. Tai enemmänkin, en mie tiiä. Ei ehitty laskea. Kolme varttia soitettiin ja se on kyllä optimaalinen setin pituus bändillemme tällä hetkellä. Siis festareilla. Baareissa se tunti on yleensä jeppinen kun on se piano-osio siinä välissä antamassa hengähdystaukoa meille ja yleisölle.
Keikan jälkeen lastattiin bussi täyteen olusia ja mainiota lasagnea ja lähettiin (kesken Zen Cafén keikan saakeli) ajamaan kohti majapaikkaamme, Kokkolan Kaarlea. Sinne kun oli matkaa kuitenkin tuommonen 360 km, niin piti päästä ajoissa liikkeelle. Matka sujui mainiosti lasagnen, siiderin, oluen ja mp3-soittimen voimin. Melkosta yhteislaulua oli. Hassisen Kone oli aika suosittu yhtye tällä matkalla.
Kokkolan Kaarlessa olikin sitten melkonen artistikeskittymä. En muista millon viimeks oltas oltu samassa hotellissa ainakin CMX:n, Neljän Ruusun, Maija Vilkkumaan, Don Johnson Big Bandin, Teräsbetonin ja Dingon kanssa. No mutta parin Halmkronan ja Yrjänän kanssa kaadetun keskioluen jälkeen painuttiin pehkuihin kun oli tuo Kalajoen Juhannuksen keikka kuitenkin jo kolmelta seuraavana päivänä. Olipas mukava päivä.
Kuvia tältä keikalta!
Juhlatunnelmamme meinas vähän laskea kun ajeltiin bussimme Juhannustanssilavalle, jossa joku orkesteri veteli ikivihreitä kuten Surujen kitaraa ja muutama hassu ihminen tanssi lavan edessä. Bäkkärillä selailtiin festariohjelmalehteä ja huomattiin että sielläkin vielä luki meidän soittaneen klo 14 päälavalla. Tapasimme myös mm. Dr. Dr. -orkesterin ja heidän mukaansa missään ei oltu infottu meidän keikkapaikkamme ja -aikamme muutosta. No juhllaa. Kulju kävi kuitenkin tilaisuuden juontaneelle Simo Frangénille vielä ohimennen mainitsemassa että voipi sieltä päälavaltakin kuuluttaa että Happourpot soittaa Juhannustanssilavalla, ja niinpä tuo hauska mies sitten tekikin. Ja oli sitä kuulemma kuuluteltu pitkin päivää jossain muutenkin.
Klo 18 teippailtiin monitoreja kiinni ja manattiin kun ei siellä meidän lavallamme edelleenkään ollut juuri ketään. Vaan sitten kävikin niin, että kun varttia yli kuuden kapusimme lavalle, oli paikalla porukkaa ihan helvetisti. Ja voi että tuli hyvä mieli. Tällä keikalla oli ehkä suurin kontrasti odotusten ja lopputuloksen välillä ikinä. Mielestäni keikka oli tämän kesän (ja kolmoslevyn julkaisun jälkeen) paras vetomme kaikinpuolin. Tunnelma oli jotenkin hyvä ja intiimi, vaikka paikalla oli kuitenkin varmaan pari tuhatta ihmistä. Tai enemmänkin, en mie tiiä. Ei ehitty laskea. Kolme varttia soitettiin ja se on kyllä optimaalinen setin pituus bändillemme tällä hetkellä. Siis festareilla. Baareissa se tunti on yleensä jeppinen kun on se piano-osio siinä välissä antamassa hengähdystaukoa meille ja yleisölle.
Keikan jälkeen lastattiin bussi täyteen olusia ja mainiota lasagnea ja lähettiin (kesken Zen Cafén keikan saakeli) ajamaan kohti majapaikkaamme, Kokkolan Kaarlea. Sinne kun oli matkaa kuitenkin tuommonen 360 km, niin piti päästä ajoissa liikkeelle. Matka sujui mainiosti lasagnen, siiderin, oluen ja mp3-soittimen voimin. Melkosta yhteislaulua oli. Hassisen Kone oli aika suosittu yhtye tällä matkalla.
Kokkolan Kaarlessa olikin sitten melkonen artistikeskittymä. En muista millon viimeks oltas oltu samassa hotellissa ainakin CMX:n, Neljän Ruusun, Maija Vilkkumaan, Don Johnson Big Bandin, Teräsbetonin ja Dingon kanssa. No mutta parin Halmkronan ja Yrjänän kanssa kaadetun keskioluen jälkeen painuttiin pehkuihin kun oli tuo Kalajoen Juhannuksen keikka kuitenkin jo kolmelta seuraavana päivänä. Olipas mukava päivä.
Kuvia tältä keikalta!
torstai 22. kesäkuuta 2006
JOENSUU, Bepop
Aki Tykki: Juhannus 2006 alkoi meidän osaltamme Joensuun Bepopin keikalla. Kivaa oli reissuun lähteä, vaikka tiedossa olisi lähes 2200 kilometriä matkustamista suurimmaksi osaksi noin 35-asteisessa keikkabussissa. Kotikaupunkiin on aina kiva mennä! (Maantietoa tuntemattomille kerrottakoon että ei Joensuu ihan niin kaukana Helsingistä ole vaan tuo kilometrimäärä muodostui koko juhannuksen reitistämme joka siis oli Helsinki – Tampere – Joensuu – Pori – Rauma – Kokkola – Kalajoki – Kokkola – Pori – Loimaa – Helsinki.) Haapasalo, Jami ja mie siis hypättiin Tampereen junaan Helsingistä, Juuttaankehveli oli menny jo Joensuuhun edellispäivänä hankkimaan itelleen krapulaa. Ai niin ja mie olin justiin saanu uuden mp3-soittimeni kun matkaan lähdettiin. Kuuntelin siis musiikkia käytännössä koko päivän, akun tyhjäksi. Siistii. (Reilu meininki muuten Creativella. Soittimen mukana ei tule laturia vaan akku on ladattava tietokoneen usb-väylästä. Aika näppärää noin tien päällä. Erikseen on siis akku ostettava ja se maksaa taas 23€. Verenimijät!)
Joensuussa majoituttiin tällä kertaa oikein hotelliin kun tiedossa olisi lähtö länteen klo 7 aamulla. Siinä oltiin Bepopin yläkerrassa siis, en muista hotellin nimeä. Ja aikaa ei jääny ees käydä sukulaisia moikkaamassa tällä kertaa, sen verran myöhään kaupunkiin saavuttiin. Muutama tunti ennen keikkaa valuttiin läheiseen rantaan ja käytiin Jokilaivan terassilla. Siellä tavattiin sitten mm. liuta enolaisia (ja muita) tuttuja ynnä muutama heebo 51koodia-yhtyeestä. Jute ja Olli-Matti, noin tarkemmin sanoen. Olipas mukavaa hörppiä siinä muutama olut Joensuun kesäillassa. Se on sitten jeppinen paikka kesällä se ranta.
Keikka alotettiin joskus ehkä puoli yhden hujakoilla. Paikalla oli käsittääkseni 335 maksanutta plus 30 vieraslistalaista, eli puari oli melko täys. Sehän meille passas. Ja ihan helevetin kuuma oli tietysti taas, onneks oli vettä ja pyyhkeitä! Normisettiä soiteltiin paitsi että kotikaupungin kunniaksi ujutettiin maailmanensi-ilta settiin. Eli Kaksi tarinaa -kappaleen kaverina soitettiin vielä pianovetoinen versio Encore-kappaleesta. Se sai kovasti positiivisen vastaanoton, eli sitä soittanemme tulevaisuudessa muuallakin.
Keikan jälkeen sitten jaettiin nimikirjotuksia ja pönötettiin valokuvissa ja juopoteltiin neljään. Jatkoja ei sentään järjestetty, muutama tunti unta palloon ja kuten todettua, seiskalta lähettiin ajelemaan poies.
Onneks kohta on Ilosaarirock niin päästään taas Joensuuhun!
Joensuussa majoituttiin tällä kertaa oikein hotelliin kun tiedossa olisi lähtö länteen klo 7 aamulla. Siinä oltiin Bepopin yläkerrassa siis, en muista hotellin nimeä. Ja aikaa ei jääny ees käydä sukulaisia moikkaamassa tällä kertaa, sen verran myöhään kaupunkiin saavuttiin. Muutama tunti ennen keikkaa valuttiin läheiseen rantaan ja käytiin Jokilaivan terassilla. Siellä tavattiin sitten mm. liuta enolaisia (ja muita) tuttuja ynnä muutama heebo 51koodia-yhtyeestä. Jute ja Olli-Matti, noin tarkemmin sanoen. Olipas mukavaa hörppiä siinä muutama olut Joensuun kesäillassa. Se on sitten jeppinen paikka kesällä se ranta.
Keikka alotettiin joskus ehkä puoli yhden hujakoilla. Paikalla oli käsittääkseni 335 maksanutta plus 30 vieraslistalaista, eli puari oli melko täys. Sehän meille passas. Ja ihan helevetin kuuma oli tietysti taas, onneks oli vettä ja pyyhkeitä! Normisettiä soiteltiin paitsi että kotikaupungin kunniaksi ujutettiin maailmanensi-ilta settiin. Eli Kaksi tarinaa -kappaleen kaverina soitettiin vielä pianovetoinen versio Encore-kappaleesta. Se sai kovasti positiivisen vastaanoton, eli sitä soittanemme tulevaisuudessa muuallakin.
Keikan jälkeen sitten jaettiin nimikirjotuksia ja pönötettiin valokuvissa ja juopoteltiin neljään. Jatkoja ei sentään järjestetty, muutama tunti unta palloon ja kuten todettua, seiskalta lähettiin ajelemaan poies.
Onneks kohta on Ilosaarirock niin päästään taas Joensuuhun!
lauantai 10. kesäkuuta 2006
HARJAVALTA, Valtarock
Aki Tykki: Valtarockiin lähdettiin vähän pelonsekaisin tuntein, krapulat oli taas hankittu Kampin keikan jatkoilla. Onneksi lähti Joensuun ukko Olli Koistinen kuskiksemme Harjavaltaan. Kiitosta vielä kerran. Jännitystä reissuun toi se, että meillä oli keikkasopimuksessa erikseen maininta että keikkaliksamme on saatava etukäteen, tai emme nouse lavalle. Orkesterilla ei oo tarkempia tietoja, miksi tällä kertaa sopparissa näin luki, mutta yleensä tuollainen pykälä ei lupaa hyvää.
Harjavallan muutaman tuhannen hengen festarialueella oli ehkä 20 ihmistä kun paikalle saavuimme, ja Lumo-orkesteri veti omaa settiään. Ei hyvää päivää. Kateltiin siinä, että meidän ja Lumon lisäksi samana päivänä esiintyisivät mm. Poets of the Fall ja Indica, eli järjestäjällä oli esiintyjissä aika paljon rahaa kiinni. Niin ja edellisenä iltana esiintyi ainakin Uniklubi ja ties mitä muita. Rollarit ja U2 varmaan. No niin mutta.. Kulju lähti sitten metsästämään sitä meidän keikkapalkkaamme, ja vielä puoli tuntia ennen keikkaa siitä ei ollut jälkeäkään. Myö ooteltiin ihmeissään lavan takana ”äitimme” Kuljun komentoja että mennäänkö tästä lavalle vai nou. Vissiin 20 minuuttia ennen keikkaa lopulta selvisi, että keikka vedetään. Eli ei siinä muuta kuin kamat lavalle kipinviks, alkunauha soimaan ja ukot lavalle.
Ja sehän olikin sitten oikein mukavaa! Porukkaa oli sentään vähän enemmän jo paikalle saapunut ja kaikki olivat maeniosti mukana koko settimme ajan. Biisilistasta ei ole muistikuvia, mutta täys tunti siellä soiteltiin. Ja vielä joku huusi että Lumen alle ois pitänyt soittaa kanssa, mutta ei me olla tuota pianonrohjoa festarikeikoille kuljeteltu. Ja jotenkin on semmonen fiilis, että lumiaiheinen kappale ei ole välttämättä se paras mahdollinen tunnelmannostattaja kun aurinko paistaa ja on 25 astetta lämmintä.
Keikan jälkeen istuskeltiin hetki bäkkärillä ja lähdettiin kohti kotia. Mukava reissu oli porukan vähyydestä huolimatta!
Kuvia tältä keikalta!
Harjavallan muutaman tuhannen hengen festarialueella oli ehkä 20 ihmistä kun paikalle saavuimme, ja Lumo-orkesteri veti omaa settiään. Ei hyvää päivää. Kateltiin siinä, että meidän ja Lumon lisäksi samana päivänä esiintyisivät mm. Poets of the Fall ja Indica, eli järjestäjällä oli esiintyjissä aika paljon rahaa kiinni. Niin ja edellisenä iltana esiintyi ainakin Uniklubi ja ties mitä muita. Rollarit ja U2 varmaan. No niin mutta.. Kulju lähti sitten metsästämään sitä meidän keikkapalkkaamme, ja vielä puoli tuntia ennen keikkaa siitä ei ollut jälkeäkään. Myö ooteltiin ihmeissään lavan takana ”äitimme” Kuljun komentoja että mennäänkö tästä lavalle vai nou. Vissiin 20 minuuttia ennen keikkaa lopulta selvisi, että keikka vedetään. Eli ei siinä muuta kuin kamat lavalle kipinviks, alkunauha soimaan ja ukot lavalle.
Ja sehän olikin sitten oikein mukavaa! Porukkaa oli sentään vähän enemmän jo paikalle saapunut ja kaikki olivat maeniosti mukana koko settimme ajan. Biisilistasta ei ole muistikuvia, mutta täys tunti siellä soiteltiin. Ja vielä joku huusi että Lumen alle ois pitänyt soittaa kanssa, mutta ei me olla tuota pianonrohjoa festarikeikoille kuljeteltu. Ja jotenkin on semmonen fiilis, että lumiaiheinen kappale ei ole välttämättä se paras mahdollinen tunnelmannostattaja kun aurinko paistaa ja on 25 astetta lämmintä.
Keikan jälkeen istuskeltiin hetki bäkkärillä ja lähdettiin kohti kotia. Mukava reissu oli porukan vähyydestä huolimatta!
Kuvia tältä keikalta!
perjantai 9. kesäkuuta 2006
HELSINKI, Kampin kauppakeskus (unplugged)
Aki Tykki: Akustinen promokeikka Kampin kauppakeskuksessa jeah. Paikalla hirveästi nuorisoa ja meillä kauhea jännitys. Nää tämmöset ostari-, laskettelurinne-, päiväkoti-, hautajais- tai huoltoaseman avajaiskeikat on jotenkin aina pelottavia kun ei ollakaan siinä tutuimmassa ympäristössä, eli savuisessa ja pimeässä baarissa. Ja puoliakustisuus vähentää volumen määrää, eli äänimassankaan taakse ei pääse piiloon. Tämmösissä tilaisuuksissa ihmiset (mukaanlukien itset) on useimmiten selvinpäin, ja tarkkailumeiningillä ja se lisää jännitystä aina. Onneksi ollaan tehty noita akustisia keikkoja jo sen verran, että jonkinlainen rutiini siihenkin touhuun löytyy. Ja oli taas pianokin mukana, siitä saapi turvaa.
Täyttä settiä ei saatu soittaa, vaikka jossain vaiheessa oli sen verran hyvä tunnelma että olis siellä voinu kauemminkin soittaa. Sinkkubiiseillä siis lähinnä mentiin. Hitaasti-biisin luurankoversiolla alotettiin ja kitarabiiseillä jatkettiin. Uudelta levyltä ei tosin uskallettu taaskaan soittaa kuin Tavikset, mutta tämä järjestely tuntui kelpaavan yleisöllekin mainiosti. Muut soitetut biisit olivat uskoakseni Linnusta sammakoksi, Tanssi, Kaupunki täynnä ihmisiä, Sinä ja Pois Kalliosta. Voin olla toki väärässäkin, korjatkaa jos joku jotain muistaa. Ja/tai välittää.
Keikan jälkeen jaettiin nimikirjotuksia ja pöllötettiin valokuvissa. Mukavia ihmisiä oli paikalla paljon. Ja sitten takas Ilvekseen karjottamaan…
Kuvia tältä keikalta!
Täyttä settiä ei saatu soittaa, vaikka jossain vaiheessa oli sen verran hyvä tunnelma että olis siellä voinu kauemminkin soittaa. Sinkkubiiseillä siis lähinnä mentiin. Hitaasti-biisin luurankoversiolla alotettiin ja kitarabiiseillä jatkettiin. Uudelta levyltä ei tosin uskallettu taaskaan soittaa kuin Tavikset, mutta tämä järjestely tuntui kelpaavan yleisöllekin mainiosti. Muut soitetut biisit olivat uskoakseni Linnusta sammakoksi, Tanssi, Kaupunki täynnä ihmisiä, Sinä ja Pois Kalliosta. Voin olla toki väärässäkin, korjatkaa jos joku jotain muistaa. Ja/tai välittää.
Keikan jälkeen jaettiin nimikirjotuksia ja pöllötettiin valokuvissa. Mukavia ihmisiä oli paikalla paljon. Ja sitten takas Ilvekseen karjottamaan…
Kuvia tältä keikalta!
perjantai 2. kesäkuuta 2006
KERAVA, Panama Jack
Aki Tykki: Aika jännää, että myös viime vuonna soitimme Keravalla lakkiaispäivän (/kevätjuhlapäivän) aattona. Ja että nämä ovatkin ainoat Keravan keikkamme. Onko tästä tulossa perinne? Viime vuonna keikalle tosin saapui porukkaa enemmän kuin tänä vuonna. Vaan ei me tämän annettu masentaa, paitsi vähän.
Jotenkin jäi outo olo tästä keikasta. Joskus vaan käy niin, että vaikka kaikki on periaatteessa kohdallaan, itsellä ei ole riittävän itsevarma olo ja jää fiilis että orkesteri ei ole tilanteen herra. Ja keikan jälkeen on jotenkin ontto olo kun on tunne ettei ole pystynyt parhaimpaansa. Minulla ei ainakaan ole mitään käsitystä siitä mistä tällainen ilmiö johtuu, varmaan useiden tekijöiden summa. Yleisön joukossa oli yllätykseksemme edesmenneen toveribändimme Korkeajännityksen rumpali Jani, joka kyllä kävi keikkaa jälkikäteen kovasti kehumassa. Ja palaute oli muutenkin hyvää (poislukien se joku kollo jonka Haapasalo kuuli toteavan ”Happoradio, maailman paskin bändi” noin minuutti keikan jälkeen). Eli ei keikka varmaan ulospäin ihan paskalta näyttänyt/kuulostanut (paitsi sen yhden kollon mielestä). Ja sehän on kuitenkin pääasia, eiksje?
Keravalta heilahettiin Markun pihan kerhohuoneelle itäiseen Helsinkiin viettämään Tuonelan jatkoja, tietenkin. Ja opin että Helsingissä saapi tilattua taksin tekstiviestillä, ja se on kuulemma ruuhka-aikaan tehokkaampaa kuin perinteisesti soittamalla. Harmi vaan että oon kadottanu jo sen numeron, mihin semmonen viesti pitäisi lähettää.
Jotenkin jäi outo olo tästä keikasta. Joskus vaan käy niin, että vaikka kaikki on periaatteessa kohdallaan, itsellä ei ole riittävän itsevarma olo ja jää fiilis että orkesteri ei ole tilanteen herra. Ja keikan jälkeen on jotenkin ontto olo kun on tunne ettei ole pystynyt parhaimpaansa. Minulla ei ainakaan ole mitään käsitystä siitä mistä tällainen ilmiö johtuu, varmaan useiden tekijöiden summa. Yleisön joukossa oli yllätykseksemme edesmenneen toveribändimme Korkeajännityksen rumpali Jani, joka kyllä kävi keikkaa jälkikäteen kovasti kehumassa. Ja palaute oli muutenkin hyvää (poislukien se joku kollo jonka Haapasalo kuuli toteavan ”Happoradio, maailman paskin bändi” noin minuutti keikan jälkeen). Eli ei keikka varmaan ulospäin ihan paskalta näyttänyt/kuulostanut (paitsi sen yhden kollon mielestä). Ja sehän on kuitenkin pääasia, eiksje?
Keravalta heilahettiin Markun pihan kerhohuoneelle itäiseen Helsinkiin viettämään Tuonelan jatkoja, tietenkin. Ja opin että Helsingissä saapi tilattua taksin tekstiviestillä, ja se on kuulemma ruuhka-aikaan tehokkaampaa kuin perinteisesti soittamalla. Harmi vaan että oon kadottanu jo sen numeron, mihin semmonen viesti pitäisi lähettää.
perjantai 26. toukokuuta 2006
HELSINKI, Kauppatori (Lordi-juhlat)
Aki Tykki: Menestyksekkään Euroviisu-illan jälkeisenä sunnuntaina puhelimeni ilmoitti että ”Halmkrona soittaa”. Krapulaisen kuuloinen rokkitähti/tuotantopäällikkö soitteli Ateenasta että tuutteko ens perjantaina soittamaan Lordin bileisiin Kauppatorille ja mitäs minä siihen muuta kuin että ihan varmasti tullaan.
Ja niin se koitti perjantaipäivä ja alko liikkua huhuja, että paikalle odotellaan noin 10000000000000 ihmistä. Jeppistä jee. Hieman omaa tunnelmaa latisti se, että saataisiin riekkua vain yhden biisin ajan, ja se että TV2:sta tulisi meidän keikkamme aikana Puskuri-niminen ohjelma. Onneksi se tuli digikanavalta suorana ja uusintana seuraavana päivänä vielä TV2:stakin. Sillä mie sitä hätäilin kun ei mulla mitään tikipoksia oo ja pitihän se tuommonen historiallinen tapahtuma saada itellekin nauhalle!
Kauppatorillahan oli sitten kuulemamme mukaan ollu semmoset 80-90 tuhatta ihmistä, tietolähteestä riippuen. Ei siis mittään järkeä siinä ihmismäärässä. Tuli pariin otteeseen mietittyä sinä iltana, että se oli varmaankin aikalailla ainutlaatuinen kokemus noin niin kuin elämänkin mittakaavassa. Ja olihan se kyllä aika hienoa. Tavikset siinä näyteltiin menemään ja minua jännitti koko biisin ajan lähinnä se, saanko minä kitarani hajotettua lavaan niin kuin tarkoitus oli. Ja sainhan mie sitten kun olin saanu selkeät ohjeet miten päin se lavaan pitää paiskata. Ai niin ja kiitos kitarasta, Jute. Ei ollu häävi, pakko oli hajottaa.
Oman keikan jälkeen kateltiin PMMP:n ja Egotripin vedot siitä lavan reunalta, ja kuunneltiin Lordin keikka bäkkäriltä. Siellä tosin paukahteli koko ajan niin paljon ettei se oikein nautinnollista ollut. Plus että hiton kylmä alko olla. Kauppatorilta käveltiin sitten Kallioon ja käytiin Juttiksessa yksillä adrenaliinintasoittajilla.
Kuvia tältä keikalta!
Ja niin se koitti perjantaipäivä ja alko liikkua huhuja, että paikalle odotellaan noin 10000000000000 ihmistä. Jeppistä jee. Hieman omaa tunnelmaa latisti se, että saataisiin riekkua vain yhden biisin ajan, ja se että TV2:sta tulisi meidän keikkamme aikana Puskuri-niminen ohjelma. Onneksi se tuli digikanavalta suorana ja uusintana seuraavana päivänä vielä TV2:stakin. Sillä mie sitä hätäilin kun ei mulla mitään tikipoksia oo ja pitihän se tuommonen historiallinen tapahtuma saada itellekin nauhalle!
Kauppatorillahan oli sitten kuulemamme mukaan ollu semmoset 80-90 tuhatta ihmistä, tietolähteestä riippuen. Ei siis mittään järkeä siinä ihmismäärässä. Tuli pariin otteeseen mietittyä sinä iltana, että se oli varmaankin aikalailla ainutlaatuinen kokemus noin niin kuin elämänkin mittakaavassa. Ja olihan se kyllä aika hienoa. Tavikset siinä näyteltiin menemään ja minua jännitti koko biisin ajan lähinnä se, saanko minä kitarani hajotettua lavaan niin kuin tarkoitus oli. Ja sainhan mie sitten kun olin saanu selkeät ohjeet miten päin se lavaan pitää paiskata. Ai niin ja kiitos kitarasta, Jute. Ei ollu häävi, pakko oli hajottaa.
Oman keikan jälkeen kateltiin PMMP:n ja Egotripin vedot siitä lavan reunalta, ja kuunneltiin Lordin keikka bäkkäriltä. Siellä tosin paukahteli koko ajan niin paljon ettei se oikein nautinnollista ollut. Plus että hiton kylmä alko olla. Kauppatorilta käveltiin sitten Kallioon ja käytiin Juttiksessa yksillä adrenaliinintasoittajilla.
Kuvia tältä keikalta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)