Aki Tykki: Pitkästä aikaa oikein perinteinen lämppärikeikka Happoradiolle. Eli Ameriikasta asti oli saapunut tämmönen ”Jenkkien Coldplayksi” tituleerattu orkesteri nimeltään Augustana, ja samalla levy-yhtiöllä kun ollaan, meidät buukattiin support-rooliin Helsingin Tavastialle. Ideana oli soittaa uuden levyn biisejä ensimmäistä kertaa ja näin promota pian ilmestyvää levyämme. Sikäli pääsimme helpolla, että settimme kesti vaivaiset 30 minuuttia. Soitimme siis neljä uutta biisiä ja kolme vanhaa.
Oli aikamoista huteruutta ilmassa vielä etenkin noiden uusien biisien kohdalla, mutta melkein kunnialla keikasta selvittiin. Suru on -kappaleessa yllekirjoittanut päästi vähän liikaa fiilistä tulkintaan, minkä seurauksena ääni meni ajoittain vähän omia reittejään ja tekstit tuppas katoamaan päästä. Vieläpä kertosäkeissä. Kyllä sekin kuitenkin loppuun asti päästiin. Tavikset tuntui jo aiheuttavan jonkinlaista liikehdintää yleisössä ja mikäs sen mukavampaa. Ja HC-sää sai amerikkalaisilta kovasti kehuja. Mielenkiintoista.
Olivat muuten äärimmäisen mukavia immeisiä Augustanan jäpikät. Niillä on kuitenkin puol miljoonaa myytyä levyä ja sinkkulistan 8. sija Jenkkilässä, eikä ollu mistään starbailusta tietoakaan. Antovat meidän käyttää jopa samaa takahuonetta, toisin kuin eräs toinen yhtye, jonka kanssa Tavastian lavan jaoimme joulukuussa 2002…
Setti:
1. Varo miestä
2. HC-sää
3. Linnusta sammakoksi
4. Suru on
5. Tavikset
6. Pois Kalliosta
7. Kaupunki täynnä ihmisiä
tiistai 18. huhtikuuta 2006
keskiviikko 8. maaliskuuta 2006
HELSINKI, Telakka-studiot
Aki Tykki: Levy-yhtiömme Sony BMG järjesti tämmösen promootiotilaisuuden, missä esiintyi läjä keväällä levynsä julkaisevia artisteja kuten myö, Carmen Gray, Jonna, Ressu, Marie Serneholt ja Lordi. Jokainen artisti veti pari biisiä toimittajalaumalle ja antoi erinäisiä haastatteluja takahuoneessa. Aika ankea tapahtuma siis, mutta viiniä ja olutta sai ilmaiseksi niin paljon kuin vaan kerkes juomaan. Which is nice.
Me soitettiin oma biisiparimme jossain illan puolivälissä, ja ne kai meni ihan ok. Varo miestä ja Tavikset rällyytettiin menemään.
Yksi illan (ja elämän) absurdeimmista tilanteista oli, kun täydessä sotisovassa oleva Lordi tuli bäkkärillä juttelemaan. ”Ettekös työ oo siitä Happoradiosta”, se sanoi. ”Mie kyllä tykkäsin siitä teijän viime levystä”. Ja käteltiinkin oikein eikä myö Markun kanssa oikein tiietty mihin katsoa. Se on siinä puvussaan ensinnäkin varmaan yli 2 metriä pitkä (ja pikkuhuppelissa se tuntu ainakin kolmemetriseltä). Silmät on punaiset ja… no kyllä te sen ootte nähneet. Sitten kun semmonen örkki puhuu lepposalla äänellä ja vieläpä pohjoisen murteella niin ei oikein tiedä mitä siihen sanos. Toivotimme onnea Euroviisu-karsintaan, ja Lordihan ne sitten ylivoimasesti voittikin. En minä nyt väitä että se kokonaan meidän onnentoivotustemme ansiota oli, mutta kuitenkin.
Ja se on Euroviisuille ihan oikein.
Me soitettiin oma biisiparimme jossain illan puolivälissä, ja ne kai meni ihan ok. Varo miestä ja Tavikset rällyytettiin menemään.
Yksi illan (ja elämän) absurdeimmista tilanteista oli, kun täydessä sotisovassa oleva Lordi tuli bäkkärillä juttelemaan. ”Ettekös työ oo siitä Happoradiosta”, se sanoi. ”Mie kyllä tykkäsin siitä teijän viime levystä”. Ja käteltiinkin oikein eikä myö Markun kanssa oikein tiietty mihin katsoa. Se on siinä puvussaan ensinnäkin varmaan yli 2 metriä pitkä (ja pikkuhuppelissa se tuntu ainakin kolmemetriseltä). Silmät on punaiset ja… no kyllä te sen ootte nähneet. Sitten kun semmonen örkki puhuu lepposalla äänellä ja vieläpä pohjoisen murteella niin ei oikein tiedä mitä siihen sanos. Toivotimme onnea Euroviisu-karsintaan, ja Lordihan ne sitten ylivoimasesti voittikin. En minä nyt väitä että se kokonaan meidän onnentoivotustemme ansiota oli, mutta kuitenkin.
Ja se on Euroviisuille ihan oikein.
sunnuntai 5. helmikuuta 2006
M/S FESTIVAL, GOOM-risteily
Aki Tykki: Etukäteen fiksusti ajateltiin että no ei se nyt ole katastrofi, että myö pelti kiinni sinne satamaan tullaan. Että me voidaan vaan nukkua bussissa ja mennä sillä siististi ruumaan, ja sieltä sitten jotenkin kavuta hytteihimme. Vähänpä tiedettiin. Tällä kertaa tämä homma hoitukin jotenkin niin, että meidän bussi jouduttiin jättämään satamaan, ja soittopelit siirrettiin jossain kontissa laivaan. Tämä luonnollisesti tarkotti sitä, että me urpot jouduttiin menemään sisään muiden matkustajien seassa. Ihan hirveetä oli kun ehkä se pari tuntia täristy unen rajamailla jäisessä bussissa tuhatta päissään. Bändit ois kai jotenkin päässeet laivaan ennen muita kuolevaisia, mutta erinäisistä syistä johtuen me ei ehditty portille sillon kun ois pitäny. Eipä siinä sitten auttanu muu kuin käydä terminaalin baarissa kaljalla. Hyvin hataria on muistikuvat, paitsi että pirusti pelotti koko ajan, palelsi vieläkin, ja Markku muistaakseni ykäili johonkin tuoppiin siellä baarissa. Hävetti sekin. No mutta sattuuhan sitä.
Hyteissämme oltiin joskus ysin maissa aamulla. Aikalailla samantien nukahdettiin, mikä oli sikäli erinomainen juttu, että ensimmäinen keikkamme alkoi jo klo 13 päivällä. Kulju herätteli sekavan porukkamme puoliltapäivin ja kuten edelliselläkin Goomilla, tilanne todettiin hälyttäväksi. Ei auttanu itku, ei hammasten pesu. Keikka soitettiin ja baarissa porukkaa ja hyvä meininki. Ei ollu soitanta hääviä mutta kai se meininki oli pääasia. Erityisesti nämä uudet biisit Varo miestä ja Tavikset (jotka jostain syystä urheasti päätettiin soittaa) olivat paikoitellen aika kaoottisia. Kuljun arvio keikasta oli, ettei se ollut historiamme huonoin veto. Se oli kolmanneksi huonoin. Edelle menivät kuulemma Vaasan muinainen katastrofi, ja viimevuotinen Goom-keikka. Onneksi keikka ei ollut reissumme ainoa, pääsisimme paikkaamaan tilanteen. Päätimme soveltaa ns. kahden keikan sääntöä, eli että kahta keikkaa päivässä ei saa tössiä. Painuimme siis ruokailun jälkeen pehkuihin. (Hyvvää meksikolaista settiä oli.)
Sittenpä sitä lööbailtiinkin käytännössä koko päivä. Joskus ehkä kahdeksan maissa illalla alettiin pikkuhiljaa kömpiä koloistamme vasta. Markku tosin valitteli, ettei ollut nukkunut silmäystäkään, mutta oli sekin sängyssä maannu korvatulpat korvissa ja silmät kiinni, joten kuntonsa oli jo huomattavasti parempi kuin aamulla. Laivalla liikuttiin varovasti kuin pulut jäällä ja kylläpä siellä olikin kova tohina joka puolella. Edellisvuodesta muistan jotenkin yllättyneeni pahamaineisen Goomin rauhallisuudesta, mutta tällä kertaa meininki oli juuri sitä mitä sen kuvitteleekin olevan. Kaikki ihan älyttömässä kännissä ja vallattomina pitkin käytäviä ja mitä käsittämättömimmissä (sanahirviö!) gratzy-tamineissa. Ei sitä kauaa uskallettu ihmetellä sitä tohinaa vaan hiipparoitiin takahuoneeksi varattuun kokoushuoneeseen.
Siidereitä ja kaljoja juotiin ja blaablaa. Ihan oli kuin ei oltas päivääkään oltu poissa rundilta, meininki oli ennallaan. Aika vierähti siinä ja klo 02 nousimme toistamiseen Silja Festivalin lavalle. Nyt olikin baari ihan nuijalla lyöty ja meininki todella kohillaan. Soittokin toimi huomattavasti aamuista paremmin ja vähän palasi taas usko tähän touhuun. Uudet viisutkin otettiin hyvin vastaan ja sehän aina lämmittää. Ja taas tuli keikan jälkeen näitä kommentteja että ”tunsin melkein jokaisen biisin teidän setistä mutten oo yhestäkään tienny että se on teidän biisi” ja myö vaan siihen että ”no elä”? Kummalliset ovat musabisnekset lainalaisuudet.
Keikan jälkeen palattiin bäkkärille tuhoamaan uusittua raideriamme, joka on tuplaantunut sitten viime rundin. Sitä on paha mennä sanomaan, onko se hyvä vai huono asia. Sillä hetkellä se tuntui hyvältä. Vaan niin siinä sitten kävi, että kun oltiin koko päivä käytännössä vaan levätty, alettiin päästä juhlatunnelmaan vasta joskus viiden-kuuden aikaan aamusta. Niitä main alkoikin sitten se virhesuma, eli alettiin vitsailla että jäädäänkin toiseks kiekaks vielä laivaan kun täällä on niin kivaa. Ja kävi niin onnettomasti että bäkkärillämme hengaili joku Silja Linen tyyppi, jolla oli valtaa luvata että ”kyllä mä teille hytit ja ruokaliput saan jos päätätte jäädä”.
Tässä kohtaa olis ollut hyvä Herra Järjen puuttua peliin ja viheltää pilliin, mutta toisin kävi. Minä ja AH päätettiin kylmästi jäädä toiseksikin päiväksi. Herra Järki oli vissiin muille laitellu tekstiviestejä että ei kande jäähä, mutta kun minun prepaid ei toiminu tuolla merellä niin jäi se viesti lukematta. Kulju tosin yritti aina viimehetkiin saakka puhua meitä ympäri lähtemään maihin mutta sitten oli jo myöhästä. Kysy vaan vielä lähtiessään että onhan teillä nyt varmasti kaikki kunnossa, johon mie että rahat on kyllä aika vähissä kun ei täällä taida olla oikein noita automaattejakaan. Viltteri löi mulle 500 euron setelin kouraan ja sano että tuolla pärjäätte. Ja niin pärjättiin ja päästiin vielä Helsinkiinkin, tosin päivää myöhässä. Ja olipahan reissu. Ihan kauheeta. Viikon tärisin. Ja ens vuonna taas mennään jos pyydetään. Tietenkin..
Tämän viikonlopun keikoilla soitettiin käsittääkseni seuraavia lauluja (aakkosjärjestykseen laitan kun ei oo soittojärjestyksistä paljoa hajua): Hitaasti, Ikävä ihollesi, Kaupunki täynnä ihmisiä, Linnusta sammakoksi, Mulla menee hyvin, Pahoille teille, Pois Kalliosta, Sinä, Tanssi, Tavikset, Varo miestä ja Älä huuda.
Hyteissämme oltiin joskus ysin maissa aamulla. Aikalailla samantien nukahdettiin, mikä oli sikäli erinomainen juttu, että ensimmäinen keikkamme alkoi jo klo 13 päivällä. Kulju herätteli sekavan porukkamme puoliltapäivin ja kuten edelliselläkin Goomilla, tilanne todettiin hälyttäväksi. Ei auttanu itku, ei hammasten pesu. Keikka soitettiin ja baarissa porukkaa ja hyvä meininki. Ei ollu soitanta hääviä mutta kai se meininki oli pääasia. Erityisesti nämä uudet biisit Varo miestä ja Tavikset (jotka jostain syystä urheasti päätettiin soittaa) olivat paikoitellen aika kaoottisia. Kuljun arvio keikasta oli, ettei se ollut historiamme huonoin veto. Se oli kolmanneksi huonoin. Edelle menivät kuulemma Vaasan muinainen katastrofi, ja viimevuotinen Goom-keikka. Onneksi keikka ei ollut reissumme ainoa, pääsisimme paikkaamaan tilanteen. Päätimme soveltaa ns. kahden keikan sääntöä, eli että kahta keikkaa päivässä ei saa tössiä. Painuimme siis ruokailun jälkeen pehkuihin. (Hyvvää meksikolaista settiä oli.)
Sittenpä sitä lööbailtiinkin käytännössä koko päivä. Joskus ehkä kahdeksan maissa illalla alettiin pikkuhiljaa kömpiä koloistamme vasta. Markku tosin valitteli, ettei ollut nukkunut silmäystäkään, mutta oli sekin sängyssä maannu korvatulpat korvissa ja silmät kiinni, joten kuntonsa oli jo huomattavasti parempi kuin aamulla. Laivalla liikuttiin varovasti kuin pulut jäällä ja kylläpä siellä olikin kova tohina joka puolella. Edellisvuodesta muistan jotenkin yllättyneeni pahamaineisen Goomin rauhallisuudesta, mutta tällä kertaa meininki oli juuri sitä mitä sen kuvitteleekin olevan. Kaikki ihan älyttömässä kännissä ja vallattomina pitkin käytäviä ja mitä käsittämättömimmissä (sanahirviö!) gratzy-tamineissa. Ei sitä kauaa uskallettu ihmetellä sitä tohinaa vaan hiipparoitiin takahuoneeksi varattuun kokoushuoneeseen.
Siidereitä ja kaljoja juotiin ja blaablaa. Ihan oli kuin ei oltas päivääkään oltu poissa rundilta, meininki oli ennallaan. Aika vierähti siinä ja klo 02 nousimme toistamiseen Silja Festivalin lavalle. Nyt olikin baari ihan nuijalla lyöty ja meininki todella kohillaan. Soittokin toimi huomattavasti aamuista paremmin ja vähän palasi taas usko tähän touhuun. Uudet viisutkin otettiin hyvin vastaan ja sehän aina lämmittää. Ja taas tuli keikan jälkeen näitä kommentteja että ”tunsin melkein jokaisen biisin teidän setistä mutten oo yhestäkään tienny että se on teidän biisi” ja myö vaan siihen että ”no elä”? Kummalliset ovat musabisnekset lainalaisuudet.
Keikan jälkeen palattiin bäkkärille tuhoamaan uusittua raideriamme, joka on tuplaantunut sitten viime rundin. Sitä on paha mennä sanomaan, onko se hyvä vai huono asia. Sillä hetkellä se tuntui hyvältä. Vaan niin siinä sitten kävi, että kun oltiin koko päivä käytännössä vaan levätty, alettiin päästä juhlatunnelmaan vasta joskus viiden-kuuden aikaan aamusta. Niitä main alkoikin sitten se virhesuma, eli alettiin vitsailla että jäädäänkin toiseks kiekaks vielä laivaan kun täällä on niin kivaa. Ja kävi niin onnettomasti että bäkkärillämme hengaili joku Silja Linen tyyppi, jolla oli valtaa luvata että ”kyllä mä teille hytit ja ruokaliput saan jos päätätte jäädä”.
Tässä kohtaa olis ollut hyvä Herra Järjen puuttua peliin ja viheltää pilliin, mutta toisin kävi. Minä ja AH päätettiin kylmästi jäädä toiseksikin päiväksi. Herra Järki oli vissiin muille laitellu tekstiviestejä että ei kande jäähä, mutta kun minun prepaid ei toiminu tuolla merellä niin jäi se viesti lukematta. Kulju tosin yritti aina viimehetkiin saakka puhua meitä ympäri lähtemään maihin mutta sitten oli jo myöhästä. Kysy vaan vielä lähtiessään että onhan teillä nyt varmasti kaikki kunnossa, johon mie että rahat on kyllä aika vähissä kun ei täällä taida olla oikein noita automaattejakaan. Viltteri löi mulle 500 euron setelin kouraan ja sano että tuolla pärjäätte. Ja niin pärjättiin ja päästiin vielä Helsinkiinkin, tosin päivää myöhässä. Ja olipahan reissu. Ihan kauheeta. Viikon tärisin. Ja ens vuonna taas mennään jos pyydetään. Tietenkin..
Tämän viikonlopun keikoilla soitettiin käsittääkseni seuraavia lauluja (aakkosjärjestykseen laitan kun ei oo soittojärjestyksistä paljoa hajua): Hitaasti, Ikävä ihollesi, Kaupunki täynnä ihmisiä, Linnusta sammakoksi, Mulla menee hyvin, Pahoille teille, Pois Kalliosta, Sinä, Tanssi, Tavikset, Varo miestä ja Älä huuda.
lauantai 4. helmikuuta 2006
LOIMAA, Heimolinna (yksityistilaisuus)
Aki Tykki: Kylläpäs taas oli outoa lähtee keikalle sekoilemaan pitkän tauon päätteeksi. Jännitti vähän. Eniten jännitti se, että päätettiin rohkeesti ottaa pari uutta biisiämme ohjelmistoon. Eihän me niitä juurikaan vielä osattu soittaa, mitä nyt samaisena päivänä pari tuntia ennen keikkaa ne muutamaan kertaan studiolla läpi veivattiin. Ihan älyttömän vaikeilta tuntuivat biisit Varo miestä ja Tavikset. Mikähän tää juttu on kun tuntuu että meidän biisit vaikeutuu levy levyltä? Kuka tän keksi että riffibiisejä tehään? Mikä vika niissä kivoissa sointukulkupopeissa oli hä?
No joo. Paikkana oli siis Loimaan hieno Heimolinna ja bileet Haapasalon kaverin 30v-synttärit. Ei kauheesti osattu odottaa mitään etukäteen kun a) Loimaasta ei aina oikein tiedä ja b) yksityisbileistä ei aina oikein tiedä. Vaan porukkaa siellä oli sitten kuitenkin oikein hyvin ja ihan ne tais meistä tykkäilläkin. Joku porukka siellä tuntu laulavan Tavisten kertosäettä soitettuamme sen biisin. Ilmeisen tarttuva ralli siis. Ai niin ja ennen meitä soitti Poor Seamus, ja olo oli kuin olis ollu oman lapsensa kevätjuhlaesitystä kattomassa. Eli niiden puolesta jännitti jotenkin enemmän kuin omastamme. Vaan turhaa jännitettiin Haapasalon kanssa, hienosti hyö vetivät settinsä!
Keikan jälkeen ei ollu oikein muita vaihtoehtoja kun alkaa särpiä viinaa, jota olikin onneks takahuone pullollaan. Meillähän oli siis semmonen tilanne, että meidän piti olla seuraavana aamuna klo 8.00 tukka kammattuna Turun satamassa astumassa Silja Festivalin kyytiin kun niillä oli siellä se Goom. Tarkotus oli että feidaillaan kinkerit jossain vaiheessa yötä pakettiin ja painutaan studiolle hetkeks nukkumaan, mutta ei siinä nyt kyllä ihan niinkään käynyt.
Mulla ei oo ihan tarkkaa mielikuvaa miten ilta päättyi, mutta sen muistan että jossain vaiheessa minä ja Jami nukuttiin studion pihalla seisovan bussin kyydissä, ja oli ihan vitun kylmä. Miun kännykän lämpömittari näytti muistaakseni 11 astetta lämmintä, ja se ei oo paljon se. Mulla oli päälläni normivaatteet, peitto, toppatakki ja joku petauspatjan tyyppinen, ja tärisin horkassa. Enkä mie tajunnu ees että johonkin siitä liikuttiin ja kun Kulju tuli herättämään että nyt ulos että Turun satamassa ollaan, luulin että se vaan kiusaa. Vaan ei se kiusannu, Turussa oltiin. Yhtäkkiä seisoimme keskellä tuhatpäistä, haalaripukuista, mölyävää ihmislaumaa. Sillon ahisti.
No joo. Paikkana oli siis Loimaan hieno Heimolinna ja bileet Haapasalon kaverin 30v-synttärit. Ei kauheesti osattu odottaa mitään etukäteen kun a) Loimaasta ei aina oikein tiedä ja b) yksityisbileistä ei aina oikein tiedä. Vaan porukkaa siellä oli sitten kuitenkin oikein hyvin ja ihan ne tais meistä tykkäilläkin. Joku porukka siellä tuntu laulavan Tavisten kertosäettä soitettuamme sen biisin. Ilmeisen tarttuva ralli siis. Ai niin ja ennen meitä soitti Poor Seamus, ja olo oli kuin olis ollu oman lapsensa kevätjuhlaesitystä kattomassa. Eli niiden puolesta jännitti jotenkin enemmän kuin omastamme. Vaan turhaa jännitettiin Haapasalon kanssa, hienosti hyö vetivät settinsä!
Keikan jälkeen ei ollu oikein muita vaihtoehtoja kun alkaa särpiä viinaa, jota olikin onneks takahuone pullollaan. Meillähän oli siis semmonen tilanne, että meidän piti olla seuraavana aamuna klo 8.00 tukka kammattuna Turun satamassa astumassa Silja Festivalin kyytiin kun niillä oli siellä se Goom. Tarkotus oli että feidaillaan kinkerit jossain vaiheessa yötä pakettiin ja painutaan studiolle hetkeks nukkumaan, mutta ei siinä nyt kyllä ihan niinkään käynyt.
Mulla ei oo ihan tarkkaa mielikuvaa miten ilta päättyi, mutta sen muistan että jossain vaiheessa minä ja Jami nukuttiin studion pihalla seisovan bussin kyydissä, ja oli ihan vitun kylmä. Miun kännykän lämpömittari näytti muistaakseni 11 astetta lämmintä, ja se ei oo paljon se. Mulla oli päälläni normivaatteet, peitto, toppatakki ja joku petauspatjan tyyppinen, ja tärisin horkassa. Enkä mie tajunnu ees että johonkin siitä liikuttiin ja kun Kulju tuli herättämään että nyt ulos että Turun satamassa ollaan, luulin että se vaan kiusaa. Vaan ei se kiusannu, Turussa oltiin. Yhtäkkiä seisoimme keskellä tuhatpäistä, haalaripukuista, mölyävää ihmislaumaa. Sillon ahisti.
lauantai 1. lokakuuta 2005
LOIMAA, yksityistilaisuus (unplugged)
Aki Tykki: Kesken levytyssessioiden lupauduttiin yksityiskinkereille soittamaan, kun lupasivat hyö vastapalvelukseksi korjata minun Escortista kytkimen!
Semi-paha flunssa nous mulle just ko. päivän aamuna, mutta eihän se auttanut itku, vaan vedettävä oli kun tuli luvattua. Ääni ei suostunu tulemaan ulos kurkusta yhtään niin kuin se yleensä tulee, vaan laulelin kokolailla päin prinkkalaa. Haapasalo onneks tuki, ja onneksi kaikki olivat ymmärtäväisiä. Yöllä tultiin Loimaalta Kirkolle, melko selvinpäin meni tämä keikka. Muutama kalja pohjille että pysty ees vähän siltä kurkkukivulta laulamaan.
Ja ei oo muuten sitä kytkintä korjattu vieläkään.
Semi-paha flunssa nous mulle just ko. päivän aamuna, mutta eihän se auttanut itku, vaan vedettävä oli kun tuli luvattua. Ääni ei suostunu tulemaan ulos kurkusta yhtään niin kuin se yleensä tulee, vaan laulelin kokolailla päin prinkkalaa. Haapasalo onneks tuki, ja onneksi kaikki olivat ymmärtäväisiä. Yöllä tultiin Loimaalta Kirkolle, melko selvinpäin meni tämä keikka. Muutama kalja pohjille että pysty ees vähän siltä kurkkukivulta laulamaan.
Ja ei oo muuten sitä kytkintä korjattu vieläkään.
perjantai 18. helmikuuta 2005
TAMPERE, Klubi
Aki Tykki: Porista lähdettiin krapulan saattelemana pirun aikasin liikkeelle syistä että Markulla oli sitä jotain työhommaa ihmisten aikaan ja meidän ois kuulemma pitäny tehdä soundcheck klo 14:ään mennessä. Mie ja Jatu jäätiin bussin kyydistä kun väsytti niin sairaasti ja koska oltiin diilattu itellemme kyyti Juten autossa vähän järkevämpään aikaan. Jutekin kun siis nähkääs oli justiin sopivasti matkalla Tampereelle. Se on meijän bändäri. Jei! Reiluna miehenä se tietysti kuitenkin jätti meidät jonnekin kilometrin päähän keikkapaikasta, joten saatiin semmonen kiva urheilusuoritus siihen krapulapäivän alkuun kun kamojemme kanssa rahtauduttiin. Klubissa (hieno paikka muuten!) oltiin sitten lopulta joskus kolmen aikaan. Ja sillon selvis ettei sitä äänentarkastusta oikeesti tarvinnu tehä kahteen mennessä. Lämppäribändi Replika teki justiin omaa checkiään ja myö sitten päätettiin syyä. Aika jeppistä jottain kalakiusausta oli ja minä kauhulla katoin kun osa porukasta laitto siihen ketsuppia. Ei kalan kanssa saa ketsuppia syyä, siihen on oltava joku sääntö! Eikähän myö sitten sitä soundcheckiä tehty kun ei jaksettu. Ei ne soundit siitä tarkastelusta parane mihinkään.
Klubilta paineltiin sitten Sokos Hotel Tammeriin joka oli kyllä hieno paikka. Semmonen vanha ja kulahtanu mutta hyvällä tavalla! Ei silleen Linda Gray –kulahtanu vaan silleen Sean Connery –kulahtanu. Tyylikkäästi.
Hotlalla hetki köllöteltiin ja saatiin seurueeseemme mm. Mika DeFrost huoltojoukkoineen ja Rohto-yhtyeen bassotaiteilija Anssi Ahvenniemen. (Viimeksimainittu oli Tampereella siksi että pääsis treenaamaan meidän kanssa muutaman biisin bassottelut. Hän kun joutuu tuuraamaan Jamia tulevalla Kiss FM:n keikalla. Joudumme lentämään ko. keikalle Leviltä, ja palaamaan lentämällä seuraavana päivänä takaisinkin koneella. Ja Jamihan ei lentokoneeseen uskalla kun se pelkää korkeita paikkoja ja lentokoneita erityisesti.) Hotellin aulassa kokoonnuttiin joskus puol ykstoista ja juotiin siinä oluset. Maksovat 6,70€ kappale. Siinä sitten pohdittiin että se on markoissa semmonen suunnilleen about 39 mk 90 penniä ja se on kyllä perkele liikaa oluttuopista! Muistelin siinä ostaneeni taannoin Helsingin jostain S-marketista tms. mäyräkoiran (12 putelia kaliaa) hintaan 6,80€. Siinä on hinta kohillaan. No mutta. Eihän se hullu oo joka pyytää. Baarille lähettiin ja siellä meihin liittyi vielä Tohkasen Mikko, elikäs tuon Rautahammas-orkesterin koominen laulusolisti.
Klubilla oli porukkaa oikein mainiosti ja lämppäriyhtyekin näytti suoriutuvan tehtävästään hienosti. En mie sitä kauaa kerenny kuuntelemaan kun aina pitää vähän jänskättää takahuoneessa ennen keikkaa. Oma setti alotettiin joskus vissiin kahentoista aikoihin. Lava oli iso ja hieno semmonen puolikaari. Kyllä siinä kelpas puimurikuskien starbailla. Vedettiin setit himppeen ja jatkettiin kaljottelua.
Hotellilla oli yhdet jatkot, joiden kulkuun Tammerin henkilökunta puuttui noin viidentoista minuutin kuluttua niiden alkamisesta. Lähinnä heidän parannusideansa koskivat jatkojen äänenvoimakkuutta. Ideoista otettiin vaarin, sillä talossa pittää olla talon tavalla. Itse yritin liittyä Tohkasen ja Anssin kanssa jatkoihin myöhemmin mutta siihen mennessä talon väki jo puuttui myös juhlien osallistujiin. Eli Anssi ja Tohkis, jotka eivät oikeesti siinä hotellissa asuneet, eivät päässeet ala-aulaa pidemmälle. Ja minunkin piti kaivaa hotellihuoneen avainta ja henkilöllisyystodistusta että mie se oon. Yllättävän tarkkoja ihmisiä olivat.
Klubilta paineltiin sitten Sokos Hotel Tammeriin joka oli kyllä hieno paikka. Semmonen vanha ja kulahtanu mutta hyvällä tavalla! Ei silleen Linda Gray –kulahtanu vaan silleen Sean Connery –kulahtanu. Tyylikkäästi.
Hotlalla hetki köllöteltiin ja saatiin seurueeseemme mm. Mika DeFrost huoltojoukkoineen ja Rohto-yhtyeen bassotaiteilija Anssi Ahvenniemen. (Viimeksimainittu oli Tampereella siksi että pääsis treenaamaan meidän kanssa muutaman biisin bassottelut. Hän kun joutuu tuuraamaan Jamia tulevalla Kiss FM:n keikalla. Joudumme lentämään ko. keikalle Leviltä, ja palaamaan lentämällä seuraavana päivänä takaisinkin koneella. Ja Jamihan ei lentokoneeseen uskalla kun se pelkää korkeita paikkoja ja lentokoneita erityisesti.) Hotellin aulassa kokoonnuttiin joskus puol ykstoista ja juotiin siinä oluset. Maksovat 6,70€ kappale. Siinä sitten pohdittiin että se on markoissa semmonen suunnilleen about 39 mk 90 penniä ja se on kyllä perkele liikaa oluttuopista! Muistelin siinä ostaneeni taannoin Helsingin jostain S-marketista tms. mäyräkoiran (12 putelia kaliaa) hintaan 6,80€. Siinä on hinta kohillaan. No mutta. Eihän se hullu oo joka pyytää. Baarille lähettiin ja siellä meihin liittyi vielä Tohkasen Mikko, elikäs tuon Rautahammas-orkesterin koominen laulusolisti.
Klubilla oli porukkaa oikein mainiosti ja lämppäriyhtyekin näytti suoriutuvan tehtävästään hienosti. En mie sitä kauaa kerenny kuuntelemaan kun aina pitää vähän jänskättää takahuoneessa ennen keikkaa. Oma setti alotettiin joskus vissiin kahentoista aikoihin. Lava oli iso ja hieno semmonen puolikaari. Kyllä siinä kelpas puimurikuskien starbailla. Vedettiin setit himppeen ja jatkettiin kaljottelua.
Hotellilla oli yhdet jatkot, joiden kulkuun Tammerin henkilökunta puuttui noin viidentoista minuutin kuluttua niiden alkamisesta. Lähinnä heidän parannusideansa koskivat jatkojen äänenvoimakkuutta. Ideoista otettiin vaarin, sillä talossa pittää olla talon tavalla. Itse yritin liittyä Tohkasen ja Anssin kanssa jatkoihin myöhemmin mutta siihen mennessä talon väki jo puuttui myös juhlien osallistujiin. Eli Anssi ja Tohkis, jotka eivät oikeesti siinä hotellissa asuneet, eivät päässeet ala-aulaa pidemmälle. Ja minunkin piti kaivaa hotellihuoneen avainta ja henkilöllisyystodistusta että mie se oon. Yllättävän tarkkoja ihmisiä olivat.
torstai 17. helmikuuta 2005
PORI, Kino
Markku DeFrost: Tästä se lähtee! Laskettiin, että TJ on 21 (armeijan käyneet tietää) ja kaikilla oli odottava mieli, miten puimurikuskit urakasta selviää. (Alkamassa oli siis näiden parin klubikeikan jälkeen tuo paljon pelätty X-Tour, jonka ensimmäinen yhtäjaksoinen pätkä kesti sen kolme viikkoa. -Toim. huom.) Porissa oli siis penkkaribileet ja mie, Aki & Jami mentiin ekaks Loimaalle Akin rouskulla (joka jäi Aarnion poikien hoteisiin. Terveisiä sinne vaan. Pankaa se rotjake saatana nyt kuntoon. Pakoputki roikkuu ja ovet ei aukee. Mie suosittelin Teitä Akille, se ei enää ikinä usko minnuu, jos se auto on ihan romuna teidän ”korjauksen” jäljiltä. Kyllä pittää olla 300 euron autossakin takuu. Mie vielä erikseen sanoin, että siinä on Aarnion takuu, joka on väkevämpi kuin mersun elinikäinen puhkiruostumattomuustakuu.) ja jatketiin siitä sitten AH:n kyydillä Poriin. Moninaiset ovat yhtyeemme logistiset ratkaisut. Majoituimme Porin Sokos Hotel Vaakunaan ja miulla paukkui taas Finnairin pisteet. Tiesittekö, että Plussa-pisteillä ei saa mitään kivaa, mutta ilmaiset lentomailit tekee höpöä?
Itse keikkapaikka oli meille tuttu. Pidimme siellä PA–treenit ennen kiertueen alkua, vaikka emme olleet paikassa varsinaisesti keikalla olleetkaan. PA–treeneissä kasataan koko keikkakattaus valoja ja lavaa myöten. Siis periaatteessa ihan normaali keikka mutta ei lainkaan yleisöä. Sekin on meille niin kovin tuttua.
Bäkkäri oli mun kylppärin kokoinen ja siellä ennen keikan alkua tupakkia poltellessa saatiin aikaiseksi todella miehekäs savuverho. Alkunauhan soidessa Suomen juntein juntti Jute51 Musikka käveli bäkkärille. Perskeles, meni pasmat housuun koko bändiltä! Jee, Jute!
Keikalla opettelin käyttämään uutta MD:tä, jonka Kulju oli ostanut männäviikolla Sothebyn huutokaupasta Guatemalan Prinssiltä. Siksi se veloittaa siitä ”helvetisti + alv”. Keikka meni rutiinilla ja porukkaakin oli paikalla oikein kivasti. Mie vetäisin pikakännit ennen keikkaa ja lähdin Haamun kyydissä hotellille, josta hän jatkoi vielä kotiinsa Loimaalle yöksi. Aki ja Jami joivat pilkun pois Juten kanssa ja taisivat jatkaa vielä hotellin käytävässä parin oluen verran. Huoneeseen eivät uskaltaneet, kun mulla oli vielä sillon pe aamuna menoa ja tiesivät että olisin kovin pahoillani jatkoista meidän hotellihuoneessa.
Itse keikkapaikka oli meille tuttu. Pidimme siellä PA–treenit ennen kiertueen alkua, vaikka emme olleet paikassa varsinaisesti keikalla olleetkaan. PA–treeneissä kasataan koko keikkakattaus valoja ja lavaa myöten. Siis periaatteessa ihan normaali keikka mutta ei lainkaan yleisöä. Sekin on meille niin kovin tuttua.
Bäkkäri oli mun kylppärin kokoinen ja siellä ennen keikan alkua tupakkia poltellessa saatiin aikaiseksi todella miehekäs savuverho. Alkunauhan soidessa Suomen juntein juntti Jute51 Musikka käveli bäkkärille. Perskeles, meni pasmat housuun koko bändiltä! Jee, Jute!
Keikalla opettelin käyttämään uutta MD:tä, jonka Kulju oli ostanut männäviikolla Sothebyn huutokaupasta Guatemalan Prinssiltä. Siksi se veloittaa siitä ”helvetisti + alv”. Keikka meni rutiinilla ja porukkaakin oli paikalla oikein kivasti. Mie vetäisin pikakännit ennen keikkaa ja lähdin Haamun kyydissä hotellille, josta hän jatkoi vielä kotiinsa Loimaalle yöksi. Aki ja Jami joivat pilkun pois Juten kanssa ja taisivat jatkaa vielä hotellin käytävässä parin oluen verran. Huoneeseen eivät uskaltaneet, kun mulla oli vielä sillon pe aamuna menoa ja tiesivät että olisin kovin pahoillani jatkoista meidän hotellihuoneessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)