Muistellaas. Saavuttiin paikalle eri reittejä ja kyydeillä. Helevetin kuuma päivä oli. Hotellihuoneessakin oli todella kuuma, ilmeisesti se joku ilmastoinnintapainen ei toiminut.
Wine Festivalin järjestelyt toimivat erinomaisesti, Rakkauden Teknikotkin kiittelivät. Vain desibeliraja oli määrätty kuulemma "naurettavan alhaiseksi", 92 desibeliä ei riitä edes tämmöselle sympaattiselle pop-orkesterille! PA oli hyvässä vireessä ja soitanta oli kuulostanut hyvältä. Harmi vaan että volumetaso oli sen verran alhainen että jos vierustoveri ilmaisi itseään verbaalisesti, konsertista ei enää saanut selvää. Mutta festareilla festareiden tavoilla, tällä mennään jne.
Itse konsertti oli joka tapauksessa erinomainen! Väkeä oli ainakin silmämääräisesti katsottuna niin paljon kuin mahdollista, ja illan viimeisen esiintyjän pesti on aina jeppinen. Tai lähes aina. Tällä kertaa oli. Itse oltiin jotenkin hyvällä tavalla irtonaisia, takahuonetiloihin tarjoiltu hyvä viini ja yleisön myötämielisyys letkeyttivät!
Keikan jälkeen ei pitäny sen kummemmin juhlia kun tiedettiin että seuraavana päivänä Riihimäki Rockin keikka on jo iltapäivällä. Aamun tunneille kaadettiin.
- Setti:
01 hirsipuu
02 ihmisenpyörä
03 itä-suomessa tuulee
04 hc-sää
05 kaupunki täynnä ihmisiä
06 pois kalliosta
07 sinä
08 tavikset
09 linnusta sammakoksi
10 anna anteeksi
11 puhu äänellä jonka kuulen
12 olette kauniita
13 ahmat tulevat
14 che guevara
---
15 pelastaja
16 unelmia ja toimistohommia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti