Vierailevana kirjoittajana tällä kertaa Markku DeFrostia rumpujen takana tuurannut Olli-Matti Wahlström:
Esipuhe:
Treenit
Nonni. Elämme kesäkuista torstaita. Päivän numero taitaa olla 29. Krapulainen, vapiseva hyypiö astuu ulos lentokoneesta Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja vannoo, että ei ikinä enää astu noihin kirottuihin vehkeisiin. Matkatavarahissin luona tajuan, että tuo kyseinen haiseva hyypiöhän olen mie. Hävettää vähän. Nopeasti bussiin ja kohti kotia. Vapina ja pelkotilat pahenee bussissa. On varmaan plus 50 astetta lämmintä ja suhteellinen ilmankosteus lähentelee sataa prosenttia. Kyllä siinä alkaa jo peruukki hikoamaan kovemmallakin popparilla. Juuri kun pääsen bussista ulos puhelimeni soi ja siellä soittelee bassotaiteilija Jami Motti. Hän kyselee, että käykö illan treeniajaksi klo 20:00? V**TU! Enhän mie muistanut koko asiaa. On ollut niin hirvee viikko, että unohdin tuon heikkona hetkenä tekemäni lupauksen. Tuo lupaus oli se, että lähden tuuraamaan Markku DeFrostia Miehikkälään Happoradion keikalle. Ja vieläpä Pelimannipäiville. No eihän siinä muu auttanut. Kotiin päästyäni kaivoin ostamani tanhupuvun, tuohivirsut ja neljäntuulenhatun valmiiksi huomista keikkaa varten. Otetaan nyt kaikki irti noista Pelimannipäivistä.
Tapaan Jamin kalliossa terassilla. Paikalle pienen odottelun jälkeen ilmestyy myös AH sekä Aki ”Adolf” Tykki. (”Adolf”-lisänimestä valaisen myöhemmin tässä tarinassa.) Aki ja AH potevat myös hiukan huonoa oloa. Kertoivat eilen olleensa ohjelmatoimistonsa Popgeen kemuissa, jossa olivat kuulemma sekoilleet. Enempää en suostu raottamaan. Ajeltiin Pitäjänmäkeen treenikämpälle, jossa näimme (eihän niitä voi olla näkemättä) Happoradion tekniikkamiehet, Kuljun ja Vetkun. Roudattiin kamat treenikämpän uumeniin ja aloiteltiin treenit. Hiukan pelonsekaisin tuntein alettiin soitella biisejä. Mutta pelkokin siinä muuttui pikkuhiljaa mukavuuden tunteeksi. Syynä tähän oli se, että biisit saatiin kuin saatiinkin soitettua alusta loppuun ilman mitään suurempia kommelluksia. Oli ihan helvetin mukavaa. Tai siis niin ne arvon taiteilijat väitti. Enhän mie nyt ole mikään MdF soittamaan, mutta olenhan mie puolet laihempi, lyhyempi, tyhmempi, pahan hajuisempi…
Oltiin Jami Motin kanssa niin innoissamme illan treeneistä, että paineltiin suoraan baariin. Ja se oli suuri virhe. Bongasimme toisemme loppuyöstä tanssiravintola Zetorista. Kaikkien niiden puimurikuskien (eli kaltaistemme) keskeltä joraamasta ja ihan sata lasissa ja pää märkänä. Tiäks?
1. luku:
Keikkapäivä
Kello 16:00 Perjantai-iltapäivänä kaarramme taksilla herran bassotaiteilijan asunnon eteen. Jamin ensimmäinen kysymys miun mielestä selventää sen seikan helvetin hyvin, että eilen todellakin zegoiltiin. Kysymys oli: ”Menikö meillä hyvin?” Kävimme eilisen illan tapahtumat läpi matkalla treenikämpälle. Niin, ja oltiin sähköauton kyydissä!!! Tai siis se oli puoliks joku bensa-auto ja puoliks sähköauto. Mie olin oikeesti liikuttunut, kun oli niin outoa ja uutta olla moisen vehkeen kyydissä. Juhlaa! Pitäjänmäestä löydettiin meidän keikkabussi. Se helvetin masiina oli lämmittänyt itsensä lämpötilaan, joka oli sikaosaston mittarin mukaan plus 36 astetta. Voitte vaan uskoa, mikä hiki ja ahdistus valtasi mielen. Mutta onneksi se siitä viileni, kun matkaan päästiin ja vieläpä yllättävän nopeasti. Matkalla alkoikin sitten musan kuuntelu ja vilvoittelu erilaisilla virvoitusjuomilla. Rupateltiin niitä näitä. Kysyin AH:lta, että meneekö Happoradiolla keikoilla paljon kieliä poikki jne. Vastauksena oli että eipä juurikaan, että Haapasalolla on kerran koko Happoradion historiassa katkennu kieli keikalla. No, arvatkaa miten kävi? Kerron kohta.
Ehdottomasti matkan suosituin biisi oli Maj Karman uusi single Rukous. On muuten oikeesti ihan törkeen hieno biisi. Jos nyt pitää jonkun näköinen top-3 tuolta matkalta tehdä, niin se on varmaankin seuraavanlainen:
1.) Maj Karma: Rukous
2.) Maj Karma: Sydän on yksinäinen saalistaja (kun tuli aina tuon Rukouksen perään, ei myö tätä oikeesti niin paljoa kuunneltu)
3.) Michael Jackson: Bad
Matka taittui mukavasti. Vaalimaalla tuli vastaan sitten sellainen rekkajono, mitä näkee aina uutisissa. Mutta eihän siinä oikeesti ollut enää mitään järkeä. Varmaan 20 km:n matkalla oli niitä rekkoja siinä puoliksi tiellä ja puoliksi pientareella. Ja ei ollut mikään leveä tie todellakaan. Kyllä oikeesti pelotti, kun lähdettiin sitä jonoa ohittamaan ja mutkan kohdalla tajuaa, että sieltä on joku Sergei tulossa jollain panssarivaunulla vastaan vasemmanpuoleisella kaistalla. Siellä sitten millimillissä mentiin ja popparit huusi ja paska haisi. Kyllä nimittäin pelotti. Mutta onneksi aika pikaisesti päästiin ohi tuosta kauhusta ja saavuttiin herran kukkaroon. Eli Miehikkälään. Se paikka on kyllä todellakin keskellä ei mitään. Tykin ensimmäinen kommentti taisi olla, että nyt muuten kärähti.
Festivaaliteltta löytyi nopeasti ja siellähän oli jo Katri Ylander yhtyeineen soittamassa. Ja siellähän oli sitä sakkiakin oikein mukavasti paikalla. Järjestävä taho ohjasi meidät takahuoneeseen ja sinnehän oli Miehikkälän Martat meille laittaneet pöydän koreaksi. Oli kuulkaas lihasopat ja raparperikiisselit jne. Perusruokaa, jota ei juurikaan ikinä keikkapaikalla saa vaikka sitä juuri monesti toivoo. Syötiin hyvin ja jutusteltiin festivaalin järjestäjän kanssa hetki niitä näitä, jonka jälkeen painuttiin takaisin bussiin. Itseäni alkoi jännittää niin helvetisti. Ja taisipa noita muitakin hiukan jännittää tämä tilanne. Nuorisoa ja vähän vanhempiakin oli teltassa edelleenkin mainiosti paikalla.
Dallas-alkunauha jyrähti ilmoille ja sitten se olikin menoa. Aika varovaisesti itse henkilökohtaisesti aloittelin tuon soittourakan. Syynä tähän oli Vetkun suusta kuultu lause: ”Se on muuten lähellä, että se virvelinkalvo hajoaa tänään”. No tietenkin. Tänäänhän ne kaikki kaameudet tapahtuu, kun mie olen tuuraamassa ja muutenkin on pieni epävarmuus koko keikasta ilmoilla. Mutta siitä se alkoi hiljalleen lutviutua. Suru on -kappale oli setin kolmas biisi ja sillon alkoikin tapahtua. AH:lta katkesi kieli, jonka seurauksena Jami putosi kyydistä ja miehän aloinkin sitten paniikissa paukutella ihan mitä sattuu ja homma levisi saman tien ihan käsiin. Nopea itsetutkiskelun paikka ja sitten homma alkoikin kulkea. Loppukeikasta oli oikeesti jo ihan mainio meininki niin yhtyeellä, kuin yleisölläkin.
AH:lta meni sitten varakitarankin kieli poikki juuri ennen Taviksia. Kitara toistamiseen vaihtoon ja homma saatiin kuin saatiinkin kunnialla loppuun. Pelonsekaisin tuntein odottelin tekniikan murhaavia/negatiivisia kommentteja keikasta, mutta niitä ei sitten koskaan onneksi tullut. Päinvastoin kaikki tuntuivat olevan helpottuneita, että homma saatiin kunnialla hoidettua. Huh!
2. luku:
Keikan jälkeen
Keikan jälkeen nimmarisessiota nuorisolle. Kirjoitin suurimpaan osaan kupongeista oman nimeni, mutta en voinut myöskään vastustaa ”Make DeFörst” nimen käyttöä. Ja tuo nimihän tietysti kuitattiin anarkia A:lla. Tykki ja AH siellä onneksi joutui pahimpaan pyöritykseen, kun ne oli niin ihqui. Seuraavaksi edessä oli takahuoneen putsaaminen ja siirtyminen kohti majoitustiloja.
Lähdettiin kävelemään kohti majotuspaikkaa, mutta meininki oli siinä vaiheessa jo niin kräzyy ja zegoo, että päätettiin poiketa paikallisen ravintolan terassille. Villi oli meininki. Puukot viuhui ilmassa ja sotahuudot soi korvissa. Onneksi ne ihmiset oli kuitenkin erittäin suvaitsevaisia meitä kohtaan. Pelotti kuitenkin. Oltiin terassilla n. tunti, jonka jälkeen lähdettiin metsästämään meidän bussia. Eikä mitään hajua, että missä se sijaitsee. Miehikkälä on onneksi sen verran pieni paikka, että bussi löytyikin todella nopeasti. Painuttiin sisälle ja alettiin musan kuuntelu ja hauskanpito. Aki Tykin mp3-soittimesta alkoi tulvia ilmoille yhtyeeni 51koodin tuorein albumi Rautaiset linnut. Aki Tykkihän on aina julistanut olevansa todellinen HC-51koodia fani, mutta mitä pidemmälle levy eteni, sitä paskemmalta se hänen mielestään kuulosti. Hitlerinä ja itäsuomalaiseen tyyliin haukku biisit ja levyt ja tekstit ja kannet ja jätkät jne. Mie heti annoin sille tuon lisänimen. Mutta ei siinä mitään. (Hei ja mie en todellakaan muista mitään tämmösestä että tämä on kyllä törkeetä panettelua! Mie OON HC-51koodia-fani! OON!! –Aki) Sen jälkeen taas kuunneltiin tuota reissun Top3-listaa monta kymmentä kertaa. Tässä vaiheessa ulkona oli jo täysin valoisaa ja päätettiin siirtyä pihalle. Jami Motti pesi bussin varmaan 7 kertaa, tosin vain yhdestä kohdasta. Ja sen jälkeen alkoikin Tykin ja Motin vesisota. Siellä ne hihitteli ja kikatteli sen letkun kanssa molemmat ihan litimärkinä. AH ja mie katseltiin sivusta ja kannustettiin. Urpoja mitä urpoja. Leikkikin saatiin loppuun, en tiedä loppuiko Miehikkälästä vesi tai jotain? Seuraavaksi siirryttiin saunomaan. Tässä vaiheessa kello oli jo aamu ja kohta olisi kotiin lähdön aika. Jumala on ehkä sittenkin olemassa.
Jälkisanat:
Paluupäivä
Seuraava muistikuvani onkin Helsingistä, jossa herään peiteltynä 50:llä Happoradion t-paidalla. Aurinko paistaa ja taas on kuuma. Olo on omituinen. Vähän samankaltainen, kun se oli juuri eilen. Eilen, kun raahauduin kotiin Helsinki-Vantaalta. Voi luoja, Ei enää ikinä… näinköhän ei!?
Kuvia tältä keikalta:
Osa 1
Osa 2
Osa 3
Miehikkälässä soitettiin:
01 älä huuda
02 tanssi
03 suru on
04 hc-sää
05 pahoille teille
06 sinä
07 ikävä ihollesi
08 varo miestä
09 linnusta sammakoksi
10 hitaasti
11 tavikset
12 kaupunki täynnä ihmisiä
13 pois kalliosta
—
14 mulla menee hyvin
perjantai 30. kesäkuuta 2006
lauantai 24. kesäkuuta 2006
KALAJOKI, Kalajoen Juhannus
Aki Tykki: Kokkolasta kurvattiin Kalajoelle hyvissä ajoin valmistautumaan keikkaan. (On hiton paljon kivempaa mennä lavalle, kun on saanut ensin rauhassa hengähtää alueella tovin. Ahistaa ihan sikana mennä hötky päällä keikalle, siinä on keikka äkkiä ohi ennen kuin saa ”tilanteesta kiinni”.) Bussissa nakotettiin ja kuunneltiin kun Diablo veti keikkansa. Ja aipa saatana että on tiukka bändi, jotkut ne ossaa.
Kalajoella kävi melkonen merituuli, mikä niihin mahtaviin ”dyyneihin” (no mitä hiekkasärkkiä ne nyt onkaan) yhdistettynä aiheutti jonniinmoisen hiekkamyrskyn. Bäkkäri oli vähän siltä suojassa, mutta yleisön puolella oli kuulemma aika helvetilliset oltavat. Ikävä homma, mutta minkäs teet. Ois ehkä pitäny jonkun jakaa portilla jotain terroristihuiveja päiden suojiksi? (Ja kuka nekin sitten ois maksanu? Kalajoen kuntako? Epäilen vahvasti!)
Puolisen tuntia ennen keikkaa tuli bäkkäritelttaamme kaksi hemmoa, jotka jo ovelta kuiskivat että ”täällä ois pari tavista, saapiko tulla”. Ja tottahan myö nyt Big Brotherin Perttu ja Antti A telttaamme kelpuutettiin. Hyö olivat siis juontamassa ko. tapahtumaa ja tulivat sopimaan spiikistä yms. Mukavia miehiä, vähän niin kuin arvelinkin. Sovittiin myös että tulevat lavalle heilumaan Tavikset-biisin aikana, ja mikäpäs sen osuvampaa? Heidän spiikkinsä meni muuten lopulta kutakuinkin ”Haluatteko te kuulla neljän mukavan miehen soittavan loistavaa musiikkia? Ettepä saa vaan saatte neljä itäsuomalaista kusipäätä jotka soittavat täyttä paskaa!” Loistavuutta! :)
Lavalle noustiin hiekkasateeseen ja jotenkin oli outoa taas. Kalajoella ”jouduttiin” soittamaan tunnin setti ja se kyllä tuntu vähän turhan pitkältä. Vaan kyllä siitä selvittiin! Yleisö ei ihan älyttömän riehakasta ollut, mutta syytämme siitä olosuhteita emmekä itseämme. (Aina on parempi syyttää jotain muuta tahoa kun itseään, näin on mukavampaa elellä kun ei ole jatkuvasti syyllinen olo.) Vaan kivaa meillä kuitenkin oli. Ainakin siitä päätellen, että löin taas etusormeni verille kitaraa soittaessani. Mulla aina unohtuu tuo kitaransoittotekniikka kun on hyvä meininki. Vaan sehän on vaan rokrok kun on kitara hiekassa ja veressä!
Keikan jälkeen en uskaltautunut yleisön puolelle ensinkään vaan nuilotin siellä bäkkärillä vaan. Markku tais käydä pyörimässä (tai no kävelemässä) siellä jossain särkillä, muttei kai mitään ihmeitä ollut tapahtunut, jos hiekkamyrskyä ei sellaiseksi lasketa. Ei lasketa, miusta. Lavan sivusta käytiin kurkkimassa Uniklubin ja Dingon keikkoja, mutta jälkimmäisen vedon aikana lähettiinkin taas kohti Kokkolan majoitusta. Siksi lähinnä, että sillä hetkellä kuskina toiminut Kuljukin pääsis juhannukseen kiinni. Ja pääsihän se sitten. Meillä on uusi sääntö, että kun tuommosessa tilanteessa päästään määränpäähän, kukaan ei saa poistua bussista, ennen kuin kuljettaja on saanut nautituksi vähintään yhden lonkeron. Se on vain reilua.
Kokkolassa pistettiin leiri pystyyn parkkipaikalle samantien kun bussista ulos päästiin. Oltiin melkolailla juhlatunnelmissa jo. Musiikki soi bussin kaiuttimista ja kitaraakin siinä taisi joku rämpytellä. Oli ihan älyttömän mukavaa jotenkin. Vaan eihän siinä mennyt varmaan tuntiakaan kun paikalle kurvasi poliisiauto. Olivat kyllä onneksi todella mukavia ja ystävällisiä ja sanovat vaan että vähän voitas johonkin tästä siirtyä kun eivät noissa lähitaloissa oikein mekkalaamme arvosta. Neuvoivat vielä reitinkin joen rantaan. Ja kävipä siinä semmonenkin tapahtuma, että eräs seurueemme jäsen potkas asfaltilla seisseen avaamattoman jaloviinapullon nurin ja rikki poliisien ollessa paikalla. Seurueemme jäsen totes että onneks ootte poliisit paikalla, että nää saattas tappaa miut tähän paikkaan muuten. Vaan poliisit sano vaan että tuo on kyllä semmosta viinan väärinkäyttöä että putkaan joutasit. Ja kylläpä meitä nauratti. No siirryttiin sitten kuitenkin sinne joen rantaan ihan suosiolla.
Ja sielläpä olikin mukavaa ja kaunista. Paitsi kovin traagista oli kun siinä oli joku sorsaperhe, joka sorsi (hahhah) yhtä poikastaan. Se pikkunen reppana oli ihan älyttömän kesy ja yritti lyöttäytyä meidän seuraan mutta eihän myö nyt sorsaa voida adoptoida. Miten sekään selviäis näiltä meidän reissuilta, ei mitenkään! Myö jopa tarjottiin sille Kalajoen Juhannuksen bäkkäripassia ja näytettiin suuntaa että tuolla on ne kinkerit, muttei se sitten oikein siitäkään näyttänyt innostuvan. Yritti se pari kertaa päästä takasin siihen perheeseensä mutta ne vaan rähisi sille jotain. Hitto kun kävi sääliksi, luonto on juluma.
Rannasta siirryttiin jossain vaiheessa siihen johonkin Kaarlen alabaariin ja siellä jorailtiin tappiin asti. Vetku toimi jälleen tanssinjohtajana. Esitimme ainakin ”tähdet”, ”revontulet” ja ”krokotiilin”.
Hitto että oli mukava juhannus kokonaisuudessaan! Lisää tällasia!
Kuvia tältä keikalta!
Kalajoella kävi melkonen merituuli, mikä niihin mahtaviin ”dyyneihin” (no mitä hiekkasärkkiä ne nyt onkaan) yhdistettynä aiheutti jonniinmoisen hiekkamyrskyn. Bäkkäri oli vähän siltä suojassa, mutta yleisön puolella oli kuulemma aika helvetilliset oltavat. Ikävä homma, mutta minkäs teet. Ois ehkä pitäny jonkun jakaa portilla jotain terroristihuiveja päiden suojiksi? (Ja kuka nekin sitten ois maksanu? Kalajoen kuntako? Epäilen vahvasti!)
Puolisen tuntia ennen keikkaa tuli bäkkäritelttaamme kaksi hemmoa, jotka jo ovelta kuiskivat että ”täällä ois pari tavista, saapiko tulla”. Ja tottahan myö nyt Big Brotherin Perttu ja Antti A telttaamme kelpuutettiin. Hyö olivat siis juontamassa ko. tapahtumaa ja tulivat sopimaan spiikistä yms. Mukavia miehiä, vähän niin kuin arvelinkin. Sovittiin myös että tulevat lavalle heilumaan Tavikset-biisin aikana, ja mikäpäs sen osuvampaa? Heidän spiikkinsä meni muuten lopulta kutakuinkin ”Haluatteko te kuulla neljän mukavan miehen soittavan loistavaa musiikkia? Ettepä saa vaan saatte neljä itäsuomalaista kusipäätä jotka soittavat täyttä paskaa!” Loistavuutta! :)
Lavalle noustiin hiekkasateeseen ja jotenkin oli outoa taas. Kalajoella ”jouduttiin” soittamaan tunnin setti ja se kyllä tuntu vähän turhan pitkältä. Vaan kyllä siitä selvittiin! Yleisö ei ihan älyttömän riehakasta ollut, mutta syytämme siitä olosuhteita emmekä itseämme. (Aina on parempi syyttää jotain muuta tahoa kun itseään, näin on mukavampaa elellä kun ei ole jatkuvasti syyllinen olo.) Vaan kivaa meillä kuitenkin oli. Ainakin siitä päätellen, että löin taas etusormeni verille kitaraa soittaessani. Mulla aina unohtuu tuo kitaransoittotekniikka kun on hyvä meininki. Vaan sehän on vaan rokrok kun on kitara hiekassa ja veressä!
Keikan jälkeen en uskaltautunut yleisön puolelle ensinkään vaan nuilotin siellä bäkkärillä vaan. Markku tais käydä pyörimässä (tai no kävelemässä) siellä jossain särkillä, muttei kai mitään ihmeitä ollut tapahtunut, jos hiekkamyrskyä ei sellaiseksi lasketa. Ei lasketa, miusta. Lavan sivusta käytiin kurkkimassa Uniklubin ja Dingon keikkoja, mutta jälkimmäisen vedon aikana lähettiinkin taas kohti Kokkolan majoitusta. Siksi lähinnä, että sillä hetkellä kuskina toiminut Kuljukin pääsis juhannukseen kiinni. Ja pääsihän se sitten. Meillä on uusi sääntö, että kun tuommosessa tilanteessa päästään määränpäähän, kukaan ei saa poistua bussista, ennen kuin kuljettaja on saanut nautituksi vähintään yhden lonkeron. Se on vain reilua.
Kokkolassa pistettiin leiri pystyyn parkkipaikalle samantien kun bussista ulos päästiin. Oltiin melkolailla juhlatunnelmissa jo. Musiikki soi bussin kaiuttimista ja kitaraakin siinä taisi joku rämpytellä. Oli ihan älyttömän mukavaa jotenkin. Vaan eihän siinä mennyt varmaan tuntiakaan kun paikalle kurvasi poliisiauto. Olivat kyllä onneksi todella mukavia ja ystävällisiä ja sanovat vaan että vähän voitas johonkin tästä siirtyä kun eivät noissa lähitaloissa oikein mekkalaamme arvosta. Neuvoivat vielä reitinkin joen rantaan. Ja kävipä siinä semmonenkin tapahtuma, että eräs seurueemme jäsen potkas asfaltilla seisseen avaamattoman jaloviinapullon nurin ja rikki poliisien ollessa paikalla. Seurueemme jäsen totes että onneks ootte poliisit paikalla, että nää saattas tappaa miut tähän paikkaan muuten. Vaan poliisit sano vaan että tuo on kyllä semmosta viinan väärinkäyttöä että putkaan joutasit. Ja kylläpä meitä nauratti. No siirryttiin sitten kuitenkin sinne joen rantaan ihan suosiolla.
Ja sielläpä olikin mukavaa ja kaunista. Paitsi kovin traagista oli kun siinä oli joku sorsaperhe, joka sorsi (hahhah) yhtä poikastaan. Se pikkunen reppana oli ihan älyttömän kesy ja yritti lyöttäytyä meidän seuraan mutta eihän myö nyt sorsaa voida adoptoida. Miten sekään selviäis näiltä meidän reissuilta, ei mitenkään! Myö jopa tarjottiin sille Kalajoen Juhannuksen bäkkäripassia ja näytettiin suuntaa että tuolla on ne kinkerit, muttei se sitten oikein siitäkään näyttänyt innostuvan. Yritti se pari kertaa päästä takasin siihen perheeseensä mutta ne vaan rähisi sille jotain. Hitto kun kävi sääliksi, luonto on juluma.
Rannasta siirryttiin jossain vaiheessa siihen johonkin Kaarlen alabaariin ja siellä jorailtiin tappiin asti. Vetku toimi jälleen tanssinjohtajana. Esitimme ainakin ”tähdet”, ”revontulet” ja ”krokotiilin”.
Hitto että oli mukava juhannus kokonaisuudessaan! Lisää tällasia!
Kuvia tältä keikalta!
perjantai 23. kesäkuuta 2006
RAUMA, Raumanmeren Juhannus
Aki Tykki: Joensuusta saavuttiin (Porin kautta) Raumalle joskus kolmen ja neljän välillä ja hyvältähän se taas näytti RMJ:n meininki. Helle suosi Länsi-Suomea tänä juhannuksena, ja sehän meille sopi. Hyvin oli meidän juhannuskeikat myyty kun ei taidettu pisaraakaan vesisadetta nähdä koko reissulla.
Juhlatunnelmamme meinas vähän laskea kun ajeltiin bussimme Juhannustanssilavalle, jossa joku orkesteri veteli ikivihreitä kuten Surujen kitaraa ja muutama hassu ihminen tanssi lavan edessä. Bäkkärillä selailtiin festariohjelmalehteä ja huomattiin että sielläkin vielä luki meidän soittaneen klo 14 päälavalla. Tapasimme myös mm. Dr. Dr. -orkesterin ja heidän mukaansa missään ei oltu infottu meidän keikkapaikkamme ja -aikamme muutosta. No juhllaa. Kulju kävi kuitenkin tilaisuuden juontaneelle Simo Frangénille vielä ohimennen mainitsemassa että voipi sieltä päälavaltakin kuuluttaa että Happourpot soittaa Juhannustanssilavalla, ja niinpä tuo hauska mies sitten tekikin. Ja oli sitä kuulemma kuuluteltu pitkin päivää jossain muutenkin.
Klo 18 teippailtiin monitoreja kiinni ja manattiin kun ei siellä meidän lavallamme edelleenkään ollut juuri ketään. Vaan sitten kävikin niin, että kun varttia yli kuuden kapusimme lavalle, oli paikalla porukkaa ihan helvetisti. Ja voi että tuli hyvä mieli. Tällä keikalla oli ehkä suurin kontrasti odotusten ja lopputuloksen välillä ikinä. Mielestäni keikka oli tämän kesän (ja kolmoslevyn julkaisun jälkeen) paras vetomme kaikinpuolin. Tunnelma oli jotenkin hyvä ja intiimi, vaikka paikalla oli kuitenkin varmaan pari tuhatta ihmistä. Tai enemmänkin, en mie tiiä. Ei ehitty laskea. Kolme varttia soitettiin ja se on kyllä optimaalinen setin pituus bändillemme tällä hetkellä. Siis festareilla. Baareissa se tunti on yleensä jeppinen kun on se piano-osio siinä välissä antamassa hengähdystaukoa meille ja yleisölle.
Keikan jälkeen lastattiin bussi täyteen olusia ja mainiota lasagnea ja lähettiin (kesken Zen Cafén keikan saakeli) ajamaan kohti majapaikkaamme, Kokkolan Kaarlea. Sinne kun oli matkaa kuitenkin tuommonen 360 km, niin piti päästä ajoissa liikkeelle. Matka sujui mainiosti lasagnen, siiderin, oluen ja mp3-soittimen voimin. Melkosta yhteislaulua oli. Hassisen Kone oli aika suosittu yhtye tällä matkalla.
Kokkolan Kaarlessa olikin sitten melkonen artistikeskittymä. En muista millon viimeks oltas oltu samassa hotellissa ainakin CMX:n, Neljän Ruusun, Maija Vilkkumaan, Don Johnson Big Bandin, Teräsbetonin ja Dingon kanssa. No mutta parin Halmkronan ja Yrjänän kanssa kaadetun keskioluen jälkeen painuttiin pehkuihin kun oli tuo Kalajoen Juhannuksen keikka kuitenkin jo kolmelta seuraavana päivänä. Olipas mukava päivä.
Kuvia tältä keikalta!
Juhlatunnelmamme meinas vähän laskea kun ajeltiin bussimme Juhannustanssilavalle, jossa joku orkesteri veteli ikivihreitä kuten Surujen kitaraa ja muutama hassu ihminen tanssi lavan edessä. Bäkkärillä selailtiin festariohjelmalehteä ja huomattiin että sielläkin vielä luki meidän soittaneen klo 14 päälavalla. Tapasimme myös mm. Dr. Dr. -orkesterin ja heidän mukaansa missään ei oltu infottu meidän keikkapaikkamme ja -aikamme muutosta. No juhllaa. Kulju kävi kuitenkin tilaisuuden juontaneelle Simo Frangénille vielä ohimennen mainitsemassa että voipi sieltä päälavaltakin kuuluttaa että Happourpot soittaa Juhannustanssilavalla, ja niinpä tuo hauska mies sitten tekikin. Ja oli sitä kuulemma kuuluteltu pitkin päivää jossain muutenkin.
Klo 18 teippailtiin monitoreja kiinni ja manattiin kun ei siellä meidän lavallamme edelleenkään ollut juuri ketään. Vaan sitten kävikin niin, että kun varttia yli kuuden kapusimme lavalle, oli paikalla porukkaa ihan helvetisti. Ja voi että tuli hyvä mieli. Tällä keikalla oli ehkä suurin kontrasti odotusten ja lopputuloksen välillä ikinä. Mielestäni keikka oli tämän kesän (ja kolmoslevyn julkaisun jälkeen) paras vetomme kaikinpuolin. Tunnelma oli jotenkin hyvä ja intiimi, vaikka paikalla oli kuitenkin varmaan pari tuhatta ihmistä. Tai enemmänkin, en mie tiiä. Ei ehitty laskea. Kolme varttia soitettiin ja se on kyllä optimaalinen setin pituus bändillemme tällä hetkellä. Siis festareilla. Baareissa se tunti on yleensä jeppinen kun on se piano-osio siinä välissä antamassa hengähdystaukoa meille ja yleisölle.
Keikan jälkeen lastattiin bussi täyteen olusia ja mainiota lasagnea ja lähettiin (kesken Zen Cafén keikan saakeli) ajamaan kohti majapaikkaamme, Kokkolan Kaarlea. Sinne kun oli matkaa kuitenkin tuommonen 360 km, niin piti päästä ajoissa liikkeelle. Matka sujui mainiosti lasagnen, siiderin, oluen ja mp3-soittimen voimin. Melkosta yhteislaulua oli. Hassisen Kone oli aika suosittu yhtye tällä matkalla.
Kokkolan Kaarlessa olikin sitten melkonen artistikeskittymä. En muista millon viimeks oltas oltu samassa hotellissa ainakin CMX:n, Neljän Ruusun, Maija Vilkkumaan, Don Johnson Big Bandin, Teräsbetonin ja Dingon kanssa. No mutta parin Halmkronan ja Yrjänän kanssa kaadetun keskioluen jälkeen painuttiin pehkuihin kun oli tuo Kalajoen Juhannuksen keikka kuitenkin jo kolmelta seuraavana päivänä. Olipas mukava päivä.
Kuvia tältä keikalta!
torstai 22. kesäkuuta 2006
JOENSUU, Bepop
Aki Tykki: Juhannus 2006 alkoi meidän osaltamme Joensuun Bepopin keikalla. Kivaa oli reissuun lähteä, vaikka tiedossa olisi lähes 2200 kilometriä matkustamista suurimmaksi osaksi noin 35-asteisessa keikkabussissa. Kotikaupunkiin on aina kiva mennä! (Maantietoa tuntemattomille kerrottakoon että ei Joensuu ihan niin kaukana Helsingistä ole vaan tuo kilometrimäärä muodostui koko juhannuksen reitistämme joka siis oli Helsinki – Tampere – Joensuu – Pori – Rauma – Kokkola – Kalajoki – Kokkola – Pori – Loimaa – Helsinki.) Haapasalo, Jami ja mie siis hypättiin Tampereen junaan Helsingistä, Juuttaankehveli oli menny jo Joensuuhun edellispäivänä hankkimaan itelleen krapulaa. Ai niin ja mie olin justiin saanu uuden mp3-soittimeni kun matkaan lähdettiin. Kuuntelin siis musiikkia käytännössä koko päivän, akun tyhjäksi. Siistii. (Reilu meininki muuten Creativella. Soittimen mukana ei tule laturia vaan akku on ladattava tietokoneen usb-väylästä. Aika näppärää noin tien päällä. Erikseen on siis akku ostettava ja se maksaa taas 23€. Verenimijät!)
Joensuussa majoituttiin tällä kertaa oikein hotelliin kun tiedossa olisi lähtö länteen klo 7 aamulla. Siinä oltiin Bepopin yläkerrassa siis, en muista hotellin nimeä. Ja aikaa ei jääny ees käydä sukulaisia moikkaamassa tällä kertaa, sen verran myöhään kaupunkiin saavuttiin. Muutama tunti ennen keikkaa valuttiin läheiseen rantaan ja käytiin Jokilaivan terassilla. Siellä tavattiin sitten mm. liuta enolaisia (ja muita) tuttuja ynnä muutama heebo 51koodia-yhtyeestä. Jute ja Olli-Matti, noin tarkemmin sanoen. Olipas mukavaa hörppiä siinä muutama olut Joensuun kesäillassa. Se on sitten jeppinen paikka kesällä se ranta.
Keikka alotettiin joskus ehkä puoli yhden hujakoilla. Paikalla oli käsittääkseni 335 maksanutta plus 30 vieraslistalaista, eli puari oli melko täys. Sehän meille passas. Ja ihan helevetin kuuma oli tietysti taas, onneks oli vettä ja pyyhkeitä! Normisettiä soiteltiin paitsi että kotikaupungin kunniaksi ujutettiin maailmanensi-ilta settiin. Eli Kaksi tarinaa -kappaleen kaverina soitettiin vielä pianovetoinen versio Encore-kappaleesta. Se sai kovasti positiivisen vastaanoton, eli sitä soittanemme tulevaisuudessa muuallakin.
Keikan jälkeen sitten jaettiin nimikirjotuksia ja pönötettiin valokuvissa ja juopoteltiin neljään. Jatkoja ei sentään järjestetty, muutama tunti unta palloon ja kuten todettua, seiskalta lähettiin ajelemaan poies.
Onneks kohta on Ilosaarirock niin päästään taas Joensuuhun!
Joensuussa majoituttiin tällä kertaa oikein hotelliin kun tiedossa olisi lähtö länteen klo 7 aamulla. Siinä oltiin Bepopin yläkerrassa siis, en muista hotellin nimeä. Ja aikaa ei jääny ees käydä sukulaisia moikkaamassa tällä kertaa, sen verran myöhään kaupunkiin saavuttiin. Muutama tunti ennen keikkaa valuttiin läheiseen rantaan ja käytiin Jokilaivan terassilla. Siellä tavattiin sitten mm. liuta enolaisia (ja muita) tuttuja ynnä muutama heebo 51koodia-yhtyeestä. Jute ja Olli-Matti, noin tarkemmin sanoen. Olipas mukavaa hörppiä siinä muutama olut Joensuun kesäillassa. Se on sitten jeppinen paikka kesällä se ranta.
Keikka alotettiin joskus ehkä puoli yhden hujakoilla. Paikalla oli käsittääkseni 335 maksanutta plus 30 vieraslistalaista, eli puari oli melko täys. Sehän meille passas. Ja ihan helevetin kuuma oli tietysti taas, onneks oli vettä ja pyyhkeitä! Normisettiä soiteltiin paitsi että kotikaupungin kunniaksi ujutettiin maailmanensi-ilta settiin. Eli Kaksi tarinaa -kappaleen kaverina soitettiin vielä pianovetoinen versio Encore-kappaleesta. Se sai kovasti positiivisen vastaanoton, eli sitä soittanemme tulevaisuudessa muuallakin.
Keikan jälkeen sitten jaettiin nimikirjotuksia ja pönötettiin valokuvissa ja juopoteltiin neljään. Jatkoja ei sentään järjestetty, muutama tunti unta palloon ja kuten todettua, seiskalta lähettiin ajelemaan poies.
Onneks kohta on Ilosaarirock niin päästään taas Joensuuhun!
lauantai 10. kesäkuuta 2006
HARJAVALTA, Valtarock
Aki Tykki: Valtarockiin lähdettiin vähän pelonsekaisin tuntein, krapulat oli taas hankittu Kampin keikan jatkoilla. Onneksi lähti Joensuun ukko Olli Koistinen kuskiksemme Harjavaltaan. Kiitosta vielä kerran. Jännitystä reissuun toi se, että meillä oli keikkasopimuksessa erikseen maininta että keikkaliksamme on saatava etukäteen, tai emme nouse lavalle. Orkesterilla ei oo tarkempia tietoja, miksi tällä kertaa sopparissa näin luki, mutta yleensä tuollainen pykälä ei lupaa hyvää.
Harjavallan muutaman tuhannen hengen festarialueella oli ehkä 20 ihmistä kun paikalle saavuimme, ja Lumo-orkesteri veti omaa settiään. Ei hyvää päivää. Kateltiin siinä, että meidän ja Lumon lisäksi samana päivänä esiintyisivät mm. Poets of the Fall ja Indica, eli järjestäjällä oli esiintyjissä aika paljon rahaa kiinni. Niin ja edellisenä iltana esiintyi ainakin Uniklubi ja ties mitä muita. Rollarit ja U2 varmaan. No niin mutta.. Kulju lähti sitten metsästämään sitä meidän keikkapalkkaamme, ja vielä puoli tuntia ennen keikkaa siitä ei ollut jälkeäkään. Myö ooteltiin ihmeissään lavan takana ”äitimme” Kuljun komentoja että mennäänkö tästä lavalle vai nou. Vissiin 20 minuuttia ennen keikkaa lopulta selvisi, että keikka vedetään. Eli ei siinä muuta kuin kamat lavalle kipinviks, alkunauha soimaan ja ukot lavalle.
Ja sehän olikin sitten oikein mukavaa! Porukkaa oli sentään vähän enemmän jo paikalle saapunut ja kaikki olivat maeniosti mukana koko settimme ajan. Biisilistasta ei ole muistikuvia, mutta täys tunti siellä soiteltiin. Ja vielä joku huusi että Lumen alle ois pitänyt soittaa kanssa, mutta ei me olla tuota pianonrohjoa festarikeikoille kuljeteltu. Ja jotenkin on semmonen fiilis, että lumiaiheinen kappale ei ole välttämättä se paras mahdollinen tunnelmannostattaja kun aurinko paistaa ja on 25 astetta lämmintä.
Keikan jälkeen istuskeltiin hetki bäkkärillä ja lähdettiin kohti kotia. Mukava reissu oli porukan vähyydestä huolimatta!
Kuvia tältä keikalta!
Harjavallan muutaman tuhannen hengen festarialueella oli ehkä 20 ihmistä kun paikalle saavuimme, ja Lumo-orkesteri veti omaa settiään. Ei hyvää päivää. Kateltiin siinä, että meidän ja Lumon lisäksi samana päivänä esiintyisivät mm. Poets of the Fall ja Indica, eli järjestäjällä oli esiintyjissä aika paljon rahaa kiinni. Niin ja edellisenä iltana esiintyi ainakin Uniklubi ja ties mitä muita. Rollarit ja U2 varmaan. No niin mutta.. Kulju lähti sitten metsästämään sitä meidän keikkapalkkaamme, ja vielä puoli tuntia ennen keikkaa siitä ei ollut jälkeäkään. Myö ooteltiin ihmeissään lavan takana ”äitimme” Kuljun komentoja että mennäänkö tästä lavalle vai nou. Vissiin 20 minuuttia ennen keikkaa lopulta selvisi, että keikka vedetään. Eli ei siinä muuta kuin kamat lavalle kipinviks, alkunauha soimaan ja ukot lavalle.
Ja sehän olikin sitten oikein mukavaa! Porukkaa oli sentään vähän enemmän jo paikalle saapunut ja kaikki olivat maeniosti mukana koko settimme ajan. Biisilistasta ei ole muistikuvia, mutta täys tunti siellä soiteltiin. Ja vielä joku huusi että Lumen alle ois pitänyt soittaa kanssa, mutta ei me olla tuota pianonrohjoa festarikeikoille kuljeteltu. Ja jotenkin on semmonen fiilis, että lumiaiheinen kappale ei ole välttämättä se paras mahdollinen tunnelmannostattaja kun aurinko paistaa ja on 25 astetta lämmintä.
Keikan jälkeen istuskeltiin hetki bäkkärillä ja lähdettiin kohti kotia. Mukava reissu oli porukan vähyydestä huolimatta!
Kuvia tältä keikalta!
perjantai 9. kesäkuuta 2006
HELSINKI, Kampin kauppakeskus (unplugged)
Aki Tykki: Akustinen promokeikka Kampin kauppakeskuksessa jeah. Paikalla hirveästi nuorisoa ja meillä kauhea jännitys. Nää tämmöset ostari-, laskettelurinne-, päiväkoti-, hautajais- tai huoltoaseman avajaiskeikat on jotenkin aina pelottavia kun ei ollakaan siinä tutuimmassa ympäristössä, eli savuisessa ja pimeässä baarissa. Ja puoliakustisuus vähentää volumen määrää, eli äänimassankaan taakse ei pääse piiloon. Tämmösissä tilaisuuksissa ihmiset (mukaanlukien itset) on useimmiten selvinpäin, ja tarkkailumeiningillä ja se lisää jännitystä aina. Onneksi ollaan tehty noita akustisia keikkoja jo sen verran, että jonkinlainen rutiini siihenkin touhuun löytyy. Ja oli taas pianokin mukana, siitä saapi turvaa.
Täyttä settiä ei saatu soittaa, vaikka jossain vaiheessa oli sen verran hyvä tunnelma että olis siellä voinu kauemminkin soittaa. Sinkkubiiseillä siis lähinnä mentiin. Hitaasti-biisin luurankoversiolla alotettiin ja kitarabiiseillä jatkettiin. Uudelta levyltä ei tosin uskallettu taaskaan soittaa kuin Tavikset, mutta tämä järjestely tuntui kelpaavan yleisöllekin mainiosti. Muut soitetut biisit olivat uskoakseni Linnusta sammakoksi, Tanssi, Kaupunki täynnä ihmisiä, Sinä ja Pois Kalliosta. Voin olla toki väärässäkin, korjatkaa jos joku jotain muistaa. Ja/tai välittää.
Keikan jälkeen jaettiin nimikirjotuksia ja pöllötettiin valokuvissa. Mukavia ihmisiä oli paikalla paljon. Ja sitten takas Ilvekseen karjottamaan…
Kuvia tältä keikalta!
Täyttä settiä ei saatu soittaa, vaikka jossain vaiheessa oli sen verran hyvä tunnelma että olis siellä voinu kauemminkin soittaa. Sinkkubiiseillä siis lähinnä mentiin. Hitaasti-biisin luurankoversiolla alotettiin ja kitarabiiseillä jatkettiin. Uudelta levyltä ei tosin uskallettu taaskaan soittaa kuin Tavikset, mutta tämä järjestely tuntui kelpaavan yleisöllekin mainiosti. Muut soitetut biisit olivat uskoakseni Linnusta sammakoksi, Tanssi, Kaupunki täynnä ihmisiä, Sinä ja Pois Kalliosta. Voin olla toki väärässäkin, korjatkaa jos joku jotain muistaa. Ja/tai välittää.
Keikan jälkeen jaettiin nimikirjotuksia ja pöllötettiin valokuvissa. Mukavia ihmisiä oli paikalla paljon. Ja sitten takas Ilvekseen karjottamaan…
Kuvia tältä keikalta!
perjantai 2. kesäkuuta 2006
HELSINKI, NRJ (Tenkasen läksiäiset, unplugged)
Aki Tykki: NRJ:n Tenkasen Sami pyys meidät(kin) soittamaan läksiäispäivänään pari biisiä akustisesti, ja suostuimmehan me. Eikä vain siksi, että Sami on niin ihku ja söpö, vaan myös siksi että hän on Haapasalon ja Markun lapsuuden kavereita. Hauskaa oli tavallaan se, että ensimmäinen haastattelu, jonka Tenkanen ever mihinkään radioon teki oli eräskin Haapasalo jollain muinaisella loimaalaisella festarilla. Ja nyt kun Tenkanen siirtyi eetteristä johtoportaaseen, Haapasalo oli myös ainakin lähes hänen viimeinen haastateltavansa. Paitsi että en mie usko ettei Tenkanen enää radioon palaa, ei se malta pysyä erossa kuitenkaan.
Meillä oli edellisenä iltana elämämme ensimmäiset bileet, joissa saatiin juoda (Vilkkumaan sanoin) ”keskikaljaa Suosikin laskuun”. Tästä seuras sitten melkomoinen krapula, eli eipä paljoa naurattanu kun NRJ:n tiloihin ajeltiin. Onneksi tilaisuus oli mahollisimman rento, huolimatta suorasta radioinnista. Pari biisiä sinne siis soiteltiin menemään ja ne oli tällä kertaa yllättäen Pois Kalliosta ja Mulla menee hyvin, joista jälkimmäisen ajattelimme sopivan Tenkasen läksiäisiin paremmin kuin hyvin. Eivätkä nuo kesken kaiken meitä studiosta mihinkään heittäneet, eli kai se kelpas. Tai sitten eivät kuunnelleet.
Vähän jäi harmittamaan kun paikalla oli pari jotain hirmu pientä ihmistä, jotka kävi keikan jälkeen miulta kysymässä että miksei soitettu Taviksia. Ehkä se olis kuitenkin pitäny soittaa siis… No mutta ensi kerralla sitten.
Läksiäisistä himppeen lepäämään, illalla Keravalle!
Meillä oli edellisenä iltana elämämme ensimmäiset bileet, joissa saatiin juoda (Vilkkumaan sanoin) ”keskikaljaa Suosikin laskuun”. Tästä seuras sitten melkomoinen krapula, eli eipä paljoa naurattanu kun NRJ:n tiloihin ajeltiin. Onneksi tilaisuus oli mahollisimman rento, huolimatta suorasta radioinnista. Pari biisiä sinne siis soiteltiin menemään ja ne oli tällä kertaa yllättäen Pois Kalliosta ja Mulla menee hyvin, joista jälkimmäisen ajattelimme sopivan Tenkasen läksiäisiin paremmin kuin hyvin. Eivätkä nuo kesken kaiken meitä studiosta mihinkään heittäneet, eli kai se kelpas. Tai sitten eivät kuunnelleet.
Vähän jäi harmittamaan kun paikalla oli pari jotain hirmu pientä ihmistä, jotka kävi keikan jälkeen miulta kysymässä että miksei soitettu Taviksia. Ehkä se olis kuitenkin pitäny soittaa siis… No mutta ensi kerralla sitten.
Läksiäisistä himppeen lepäämään, illalla Keravalle!
KERAVA, Panama Jack
Aki Tykki: Aika jännää, että myös viime vuonna soitimme Keravalla lakkiaispäivän (/kevätjuhlapäivän) aattona. Ja että nämä ovatkin ainoat Keravan keikkamme. Onko tästä tulossa perinne? Viime vuonna keikalle tosin saapui porukkaa enemmän kuin tänä vuonna. Vaan ei me tämän annettu masentaa, paitsi vähän.
Jotenkin jäi outo olo tästä keikasta. Joskus vaan käy niin, että vaikka kaikki on periaatteessa kohdallaan, itsellä ei ole riittävän itsevarma olo ja jää fiilis että orkesteri ei ole tilanteen herra. Ja keikan jälkeen on jotenkin ontto olo kun on tunne ettei ole pystynyt parhaimpaansa. Minulla ei ainakaan ole mitään käsitystä siitä mistä tällainen ilmiö johtuu, varmaan useiden tekijöiden summa. Yleisön joukossa oli yllätykseksemme edesmenneen toveribändimme Korkeajännityksen rumpali Jani, joka kyllä kävi keikkaa jälkikäteen kovasti kehumassa. Ja palaute oli muutenkin hyvää (poislukien se joku kollo jonka Haapasalo kuuli toteavan ”Happoradio, maailman paskin bändi” noin minuutti keikan jälkeen). Eli ei keikka varmaan ulospäin ihan paskalta näyttänyt/kuulostanut (paitsi sen yhden kollon mielestä). Ja sehän on kuitenkin pääasia, eiksje?
Keravalta heilahettiin Markun pihan kerhohuoneelle itäiseen Helsinkiin viettämään Tuonelan jatkoja, tietenkin. Ja opin että Helsingissä saapi tilattua taksin tekstiviestillä, ja se on kuulemma ruuhka-aikaan tehokkaampaa kuin perinteisesti soittamalla. Harmi vaan että oon kadottanu jo sen numeron, mihin semmonen viesti pitäisi lähettää.
Jotenkin jäi outo olo tästä keikasta. Joskus vaan käy niin, että vaikka kaikki on periaatteessa kohdallaan, itsellä ei ole riittävän itsevarma olo ja jää fiilis että orkesteri ei ole tilanteen herra. Ja keikan jälkeen on jotenkin ontto olo kun on tunne ettei ole pystynyt parhaimpaansa. Minulla ei ainakaan ole mitään käsitystä siitä mistä tällainen ilmiö johtuu, varmaan useiden tekijöiden summa. Yleisön joukossa oli yllätykseksemme edesmenneen toveribändimme Korkeajännityksen rumpali Jani, joka kyllä kävi keikkaa jälkikäteen kovasti kehumassa. Ja palaute oli muutenkin hyvää (poislukien se joku kollo jonka Haapasalo kuuli toteavan ”Happoradio, maailman paskin bändi” noin minuutti keikan jälkeen). Eli ei keikka varmaan ulospäin ihan paskalta näyttänyt/kuulostanut (paitsi sen yhden kollon mielestä). Ja sehän on kuitenkin pääasia, eiksje?
Keravalta heilahettiin Markun pihan kerhohuoneelle itäiseen Helsinkiin viettämään Tuonelan jatkoja, tietenkin. Ja opin että Helsingissä saapi tilattua taksin tekstiviestillä, ja se on kuulemma ruuhka-aikaan tehokkaampaa kuin perinteisesti soittamalla. Harmi vaan että oon kadottanu jo sen numeron, mihin semmonen viesti pitäisi lähettää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)