Aki Tykki: Kokkolasta kurvattiin Kalajoelle hyvissä ajoin valmistautumaan keikkaan. (On hiton paljon kivempaa mennä lavalle, kun on saanut ensin rauhassa hengähtää alueella tovin. Ahistaa ihan sikana mennä hötky päällä keikalle, siinä on keikka äkkiä ohi ennen kuin saa ”tilanteesta kiinni”.) Bussissa nakotettiin ja kuunneltiin kun Diablo veti keikkansa. Ja aipa saatana että on tiukka bändi, jotkut ne ossaa.
Kalajoella kävi melkonen merituuli, mikä niihin mahtaviin ”dyyneihin” (no mitä hiekkasärkkiä ne nyt onkaan) yhdistettynä aiheutti jonniinmoisen hiekkamyrskyn. Bäkkäri oli vähän siltä suojassa, mutta yleisön puolella oli kuulemma aika helvetilliset oltavat. Ikävä homma, mutta minkäs teet. Ois ehkä pitäny jonkun jakaa portilla jotain terroristihuiveja päiden suojiksi? (Ja kuka nekin sitten ois maksanu? Kalajoen kuntako? Epäilen vahvasti!)
Puolisen tuntia ennen keikkaa tuli bäkkäritelttaamme kaksi hemmoa, jotka jo ovelta kuiskivat että ”täällä ois pari tavista, saapiko tulla”. Ja tottahan myö nyt Big Brotherin Perttu ja Antti A telttaamme kelpuutettiin. Hyö olivat siis juontamassa ko. tapahtumaa ja tulivat sopimaan spiikistä yms. Mukavia miehiä, vähän niin kuin arvelinkin. Sovittiin myös että tulevat lavalle heilumaan Tavikset-biisin aikana, ja mikäpäs sen osuvampaa? Heidän spiikkinsä meni muuten lopulta kutakuinkin ”Haluatteko te kuulla neljän mukavan miehen soittavan loistavaa musiikkia? Ettepä saa vaan saatte neljä itäsuomalaista kusipäätä jotka soittavat täyttä paskaa!” Loistavuutta! :)
Lavalle noustiin hiekkasateeseen ja jotenkin oli outoa taas. Kalajoella ”jouduttiin” soittamaan tunnin setti ja se kyllä tuntu vähän turhan pitkältä. Vaan kyllä siitä selvittiin! Yleisö ei ihan älyttömän riehakasta ollut, mutta syytämme siitä olosuhteita emmekä itseämme. (Aina on parempi syyttää jotain muuta tahoa kun itseään, näin on mukavampaa elellä kun ei ole jatkuvasti syyllinen olo.) Vaan kivaa meillä kuitenkin oli. Ainakin siitä päätellen, että löin taas etusormeni verille kitaraa soittaessani. Mulla aina unohtuu tuo kitaransoittotekniikka kun on hyvä meininki. Vaan sehän on vaan rokrok kun on kitara hiekassa ja veressä!
Keikan jälkeen en uskaltautunut yleisön puolelle ensinkään vaan nuilotin siellä bäkkärillä vaan. Markku tais käydä pyörimässä (tai no kävelemässä) siellä jossain särkillä, muttei kai mitään ihmeitä ollut tapahtunut, jos hiekkamyrskyä ei sellaiseksi lasketa. Ei lasketa, miusta. Lavan sivusta käytiin kurkkimassa Uniklubin ja Dingon keikkoja, mutta jälkimmäisen vedon aikana lähettiinkin taas kohti Kokkolan majoitusta. Siksi lähinnä, että sillä hetkellä kuskina toiminut Kuljukin pääsis juhannukseen kiinni. Ja pääsihän se sitten. Meillä on uusi sääntö, että kun tuommosessa tilanteessa päästään määränpäähän, kukaan ei saa poistua bussista, ennen kuin kuljettaja on saanut nautituksi vähintään yhden lonkeron. Se on vain reilua.
Kokkolassa pistettiin leiri pystyyn parkkipaikalle samantien kun bussista ulos päästiin. Oltiin melkolailla juhlatunnelmissa jo. Musiikki soi bussin kaiuttimista ja kitaraakin siinä taisi joku rämpytellä. Oli ihan älyttömän mukavaa jotenkin. Vaan eihän siinä mennyt varmaan tuntiakaan kun paikalle kurvasi poliisiauto. Olivat kyllä onneksi todella mukavia ja ystävällisiä ja sanovat vaan että vähän voitas johonkin tästä siirtyä kun eivät noissa lähitaloissa oikein mekkalaamme arvosta. Neuvoivat vielä reitinkin joen rantaan. Ja kävipä siinä semmonenkin tapahtuma, että eräs seurueemme jäsen potkas asfaltilla seisseen avaamattoman jaloviinapullon nurin ja rikki poliisien ollessa paikalla. Seurueemme jäsen totes että onneks ootte poliisit paikalla, että nää saattas tappaa miut tähän paikkaan muuten. Vaan poliisit sano vaan että tuo on kyllä semmosta viinan väärinkäyttöä että putkaan joutasit. Ja kylläpä meitä nauratti. No siirryttiin sitten kuitenkin sinne joen rantaan ihan suosiolla.
Ja sielläpä olikin mukavaa ja kaunista. Paitsi kovin traagista oli kun siinä oli joku sorsaperhe, joka sorsi (hahhah) yhtä poikastaan. Se pikkunen reppana oli ihan älyttömän kesy ja yritti lyöttäytyä meidän seuraan mutta eihän myö nyt sorsaa voida adoptoida. Miten sekään selviäis näiltä meidän reissuilta, ei mitenkään! Myö jopa tarjottiin sille Kalajoen Juhannuksen bäkkäripassia ja näytettiin suuntaa että tuolla on ne kinkerit, muttei se sitten oikein siitäkään näyttänyt innostuvan. Yritti se pari kertaa päästä takasin siihen perheeseensä mutta ne vaan rähisi sille jotain. Hitto kun kävi sääliksi, luonto on juluma.
Rannasta siirryttiin jossain vaiheessa siihen johonkin Kaarlen alabaariin ja siellä jorailtiin tappiin asti. Vetku toimi jälleen tanssinjohtajana. Esitimme ainakin ”tähdet”, ”revontulet” ja ”krokotiilin”.
Hitto että oli mukava juhannus kokonaisuudessaan! Lisää tällasia!
Kuvia tältä keikalta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti