Aki Tykki: No hittolainen kun venähti nuo edellisen yön kinkerit jotenkin. Mentiin jossain vaiheessa iltaa Jamin kanssa ihan viattomasti oluselle Rytmiin, mutta yksi asia johti toiseen, ja kohta oltiin jossain Haagassa jatkoilla mm. viime vuoden Big Brother -tyyppien Pertun ja Antti A:n kanssa. Mitenkä lähtikin silleensä soliferi lapasesta, en tiiä!?
No oli miten oli, en sitten heränny seuraavana päivänä kun olivat minua käyneet herättelemässä että nyt Raumalle. Puhelinkin oli hukkunut (= jäänyt Jamille kun sen luona oli vielä toiset jatkot..) eli niin siinä kävi että jäin onnellisesti nukkumaan Helsinkiin muiden jo lähettyä Raumalle. Ja voi perkele että nolotti kun heräsin sitten joskus viiden jälkeen. Onneksi sain avukseni Jeren, joka lupautui kuskaamaan minut Raumalle ja takaisin kunhan auto löytyisi. Ja miun Escortillahan sitä mentiin. Muuten toimi hienosti mutta jossain vaiheessa luultiin että bensa loppuu kun alko nykiä ilkiästi. Elpy se sitten siitä eli ei se varmaan bensan vähyydestä johtunut… huolestuttavaa!
Kuudeksi oli sovittu mulle haastattelu Raumalle mutta se jouduttiin valitettavasti siirtämään sähköpostihaastatteluksi sattuneesta syystä. Kuvaaja kuitenkin kävi paikalla ikuistamassa krapulaisen naamani samantien kun Raumalle päästiin. Tästä kaikesta siis kuitenkin selvittiin loppujen lopuksi vähäisillä vahingoilla. Huh.
Rauman Dominossa (entinen Raumanlinna eli tuttu paikka) odoteltiin keikkaa pubin puolella mm. Riku ”Mr. RMJ” Räsäsen ja Tero ”ex-manageri” Aaltosen kanssa istuskellen. Oli leppoisaa ja rentoa. Pari lonkeroa tasotti olonkin sopivasti. Eikä mulla nyt niin kauhea krapulakaan enää ollut, jotenkin se koko lähtöhässäkkä säikäytti sen verran että piristyin kummasti.
Baari oli täynnä kuin Turusen pyssy (mistä saatanasta se tuokin sanonta muuten on tullut?) ja keikka meni ainakin muistini mukaan oikein hyvin. Tämä olikin sitten jo kymmenes keikkamme Raumalla ja kolmas tässä samaisessa baarissa. Jeejee. Hyvä, Rauma! Ja tästä alkokin sitten kolmen viikon keikkatauko. Niin no paitsi mulla ja Haapasalolla vaan kahden, mutta kuitenkin.
Esitimme nämä omasta päästä keksityt laulut:
01 älä huuda
02 linnusta sammakoksi
03 suru on
04 hc-sää
05 pahoille teille
06 sinä
07 varo miestä
08 tanssi
09 hitaasti
10 tavikset
11 kaupunki täynnä ihmisiä
—
12 encore
13 pois kalliosta
14 mulla menee hyvin
perjantai 28. heinäkuuta 2006
keskiviikko 19. heinäkuuta 2006
VANTAA, Tulisuudelma
Aki Tykki: Uniklubin Jussin sairastelun takia meidät komennettiin kahden päivän varoitusajalla Vantaan kuuluisaan Tulisuudelmaan soittamaan. Oli taas semmonen tutina ettei yhtään tiedetty mitä odottaa, kun ei meidän porukasta kukaan ollu koskaan siinä baarissa käynytkään. Hurjia ”Ruotsinlaiva maalla” -tarinoita kuultu vain. Päiväkin oli keskiviikko ja liput vissiin ihan hintavat, eli oltiin varmoja taas että tyhjälle sikaisolle baarille soitellaan. Vaan niinhän me ollaan melkein aina.
Miun Escortilla sinne paineltiin ja mentiin bäkkärille tutkimaan tarjoilua. Ja normisettihän siellä oli eli jepujee ja siideriä huuleen. (Escort vietiin myöhemmin yöllä hotellin parkkihalliin odottamaan parempia aikoja.) Kauheesti siinä ei ehitty tinttailla kun jo piti lavalle nousta, sen verran vaan että vähän olo rentoutu. Nää on pahoja nää yllärinä tulleet tuurauskeikat kun jotenkin ei meinaa löytyä oikeeta asennetta siihen touhuun jostain syystä. Siis aluksi. Kyllähän se sitten aina siitä suttaantuu kun pääsee sorvin ääreen, mutta noin niin kuin etukäteen on aina jotenkin outo fiilis.
Baarissahan oli sitten väkeä kuitenkin oikein mukavasti. Sitä siinä vähän pelättiin että onko siellä jotain Torkkukerho-faneja plakaattien kanssa heittelemässä meitä pulloilla, muttei myö ainakaan mitään tämmöstä huomattu. Eli joko tieto oli kulkenut ja niitä ei ollut, tai sitten ne eivät kännipäissään osuneet meihin. Oli miten oli, hyvä että näin oli. Keikalla oli oikein riehakas meininki ja hyvä tunnelma. Yllättävän humalaista porukkaa vaikka oli keskiviikko, ja sehän meille passaa.
Keikan jälkeen mie ja Jatu jäätiin vähäks aikaa vielä bäkkärille muutamia juomia naukkailemaan, muttei myökään siitä sitten mitään bileitä saatu aikaseks. Se kun meni vielä kiinnikin se ite keikkabaari ja ois pitäny ängetä johonkin kahen neliömetrin teknohelvettiin ja eihän myö semmoseen sitten uskaltauduttu. Taksilla paineltiin sitten Kallioon. Escortin kävin seuraavana päivänä hakemassa. Nättejä ihmisiä oli respassa ja miulla silmät punasena.
Semmonen erikoisuus tuossa Tulisuudelmassa on, että sinne myydään semmosia paketteja johon kuuluu pääsyliput baariin (ja siis myös bändin keikalle) sekä hotellihuone siitä yläkerrasta. Ihan nerokas systeemi! Siitä se varmaan se ruotsinlaiva-juttukin tulee. Muuten sama paitsi että tuolla ei todennäkösesti joudu veden varaan, eikä tartte passia! Pitänee joskus lähteä tämmöselle turistireissulle kun sattuu joku oiva esiintyjä. Esim. Topi Sorsakoski.
Miun Escortilla sinne paineltiin ja mentiin bäkkärille tutkimaan tarjoilua. Ja normisettihän siellä oli eli jepujee ja siideriä huuleen. (Escort vietiin myöhemmin yöllä hotellin parkkihalliin odottamaan parempia aikoja.) Kauheesti siinä ei ehitty tinttailla kun jo piti lavalle nousta, sen verran vaan että vähän olo rentoutu. Nää on pahoja nää yllärinä tulleet tuurauskeikat kun jotenkin ei meinaa löytyä oikeeta asennetta siihen touhuun jostain syystä. Siis aluksi. Kyllähän se sitten aina siitä suttaantuu kun pääsee sorvin ääreen, mutta noin niin kuin etukäteen on aina jotenkin outo fiilis.
Baarissahan oli sitten väkeä kuitenkin oikein mukavasti. Sitä siinä vähän pelättiin että onko siellä jotain Torkkukerho-faneja plakaattien kanssa heittelemässä meitä pulloilla, muttei myö ainakaan mitään tämmöstä huomattu. Eli joko tieto oli kulkenut ja niitä ei ollut, tai sitten ne eivät kännipäissään osuneet meihin. Oli miten oli, hyvä että näin oli. Keikalla oli oikein riehakas meininki ja hyvä tunnelma. Yllättävän humalaista porukkaa vaikka oli keskiviikko, ja sehän meille passaa.
Keikan jälkeen mie ja Jatu jäätiin vähäks aikaa vielä bäkkärille muutamia juomia naukkailemaan, muttei myökään siitä sitten mitään bileitä saatu aikaseks. Se kun meni vielä kiinnikin se ite keikkabaari ja ois pitäny ängetä johonkin kahen neliömetrin teknohelvettiin ja eihän myö semmoseen sitten uskaltauduttu. Taksilla paineltiin sitten Kallioon. Escortin kävin seuraavana päivänä hakemassa. Nättejä ihmisiä oli respassa ja miulla silmät punasena.
Semmonen erikoisuus tuossa Tulisuudelmassa on, että sinne myydään semmosia paketteja johon kuuluu pääsyliput baariin (ja siis myös bändin keikalle) sekä hotellihuone siitä yläkerrasta. Ihan nerokas systeemi! Siitä se varmaan se ruotsinlaiva-juttukin tulee. Muuten sama paitsi että tuolla ei todennäkösesti joudu veden varaan, eikä tartte passia! Pitänee joskus lähteä tämmöselle turistireissulle kun sattuu joku oiva esiintyjä. Esim. Topi Sorsakoski.
lauantai 15. heinäkuuta 2006
JOENSUU, Ilosaarirock
Markku DeFrost: Perskuta, kun näiden keikkaraporttien kirjoittaminen tuppaa jäädä roikkumaan ja sitten näinä syksyn iltoina yrittää epätoivoisesti muistella mitä sitä on tullut kesän aikana toilailtua. Ilosaarirockin keikka oli todellakin hyvä. Me oltiin sellaisella piskuisella rekkalavalla mutta siellä oli todella paljon porukkaa meitä katsomassa. Kulju valitteli, että loppui PA:sta tehot kesken ja ihmismassan 40 viimeistä riviä ei kyllä kuullut soitannasta mityäkään. Eipä se pelkästään PA:n vika ollut, sillä ensimmäisessä biisissä ei laulumikrofonin piuha toiminut lainkaan ja suurin osa biisistä mentiin yleisön korviin instrumentaalina. Miks perkeleessä meillä pätkii leadlaulumikki aina tärkeillä keikoilla? Viimeks Tavastialla vuonna 2004 ja sama homma heti perään Ilosaarirockissa 2006! (Siellä lavalla on satoja piuhoja joista leadlaulumikki on varmaan piuhojen parlamentin pääministeri tai jopa tasavallan presidentti. Miks ei voinu pätkiä esim rumpujen lattiatomin mikrofonin piuha? Se kun olisi piuhojen parlamentissa ihan peruskansanedustaja oppositiopuolueesta. Mitään parlamenttiahan ei piuhoilla tietenkään ole, mutta jos olisi. Soolokitara olisi puhemies.)
Hyvä keikka antaa muusikolle uskomattoman hyvänolon tunteen ja sitä sitten tasoitellaan viinalla. Meidän poppoolla lähti Solifer totaalisesti rukkasesta seuraavan kahden vuorokauden aikana. Minä en tietenkään tiedä missä kulloinkin kukakin on mitäkin hölmöillyt, joten seuraavassa kerron pääpiirteittäin pahimmat lauantain ja sunnuntain osalta. Keikan jälkeen jäimme rekkalavan bäkkärille juomaan enimpiä viinoja pois. Jostain perkeleestä kumpusi se kummelin lentäjä-sketsi ja päädyimme huutelemaan (lähes) kaikille vastaan tulijoille ”Niin oonki ryypänny, mitä sitte?” ”Mä oon lentäjä” ”Se on sellainen inversio, et sinä siitä mitään ymmärrä”. Just. Kukin ryyppäili porukoissaan itsensä kamalaan kuntoon. The Darknessin (la illan viimeinen esiintyjä) aikana olimme suunnilleen kasassa jossain festarialueella. Minulle tuli olo kuin olisimme marmorikuulia kipossa, jota joku on juuri ravistanut. Sinkoilimme viinojemme kanssa pienellä alueella edestakaisin ja sössötimme käsittämättömyyksiä ja halailimme toisiamme. Siinä oli ainakin Olli-Matti koodeista ja jotain muitakin tuttuja.
Mun porukoilla on kämppä ihan siinä festarialueen vieressä ja jotenkin me oltiin menossa sinne jatkoille. Mie poltin tupakan matkalla ja kun päästiin rappukäytävään niin mun paita syttyi palamaan perkele. Olin pistäny palavan tupakan rintataskuuni ja jotenkin ajatellu polttavani sen myöhemmin loppuun. Huhhuh. Alkoholilla oli osuutta asiaan. No siinä meni se keikkariepu. Meillä jatkettiin Akin, Jatun ja noin 10 muun ihmisen kanssa suht koht aamuun saakka.
Sunnuntaina hölmöily jatkui. Jatu paranteli krapulaansa hakemalla kaksi siideriä kerrallaan kun oli kaljateltalla pitkähkö jono. No kerran se sitten karisti suoraan omaan täyteen tuoppiinsa ja heti perään kirosi raskaasti. Joihan se sen tietenkin. Eihän sitä nyt hyvää siideriä pois heitetä. Sunnuntai meni jotenkin sumussa. Aki oli kattonu illan päätteeksi Neljää Ruusua tippa linssissä Olli-Matin kanssa (alkoholi aiheuttaa emotionaalisia tunnekuohuja) ja mie lähdin koodien Juten ja meidän tekniikan kanssa bussille jatkoille. Siellä meininki meni jotenkin niin gratsyksi että miun oli pakko lähteä kaupungille. (=Siinä vaiheessa kun Vetku alkoi työntää colapulloa erääseen kehonsa onkaloon.)
Taksijonossa törmäsin Stellan Kikeen joka oli matkalla kotiinsa. Minäpä sain hänet houkuteltua jatkamaan juopottelua ja päädyimme Kimmelin yökerhoon. Sinne Akikin tuli jossain vaiheessa ja valomerkin jälkeen hölmötimme ko. baarin ulkopuolella tuhannen juovuksissa. Mie en tarkalleen muista mitä sitten tapahtui mutta muistaakseni me mentiin Joe Doe –yhtyeen basistin kämpille jatkoille. Mie oon jotenkin varmaan sieltä tullu kotiin jossain vaiheessa maanantai-aamuna. Sen vain tiedän, että oloni alkoi olla normaali joskus to-pe akselilla. Kun lähdin Joensuusta, äitini oli paikannut lauantaiyönä palaneen paitani. Silloin itketti isoa miestä. (=Alkoholi aiheuttaa niitä tunnekuohuja).
Aki Tykki: En tiiä miten päissään Markku on ollu, mutta mie en tosiaankaan päätyny mihinkään Kimmelin yökerhoon ko. yönä. Minä olin katsomassa PMMP:tä päätösklubilla ja sitten muualla jatkoilemassa. Ja minäkin näin Kikeä siellä klubilla, niin että herää kysymys kenen kanssa Markku on baarissa notkuillut? Joidenkin uppo-outojen tyyppien, joita Juutalainen on luullu minuksi ja Kikeksi? Ihme ettei sen paita pala useammin.
01 älä huuda
02 linnusta sammakoksi
03 hc-sää
04 pahoille teille
05 sinä
06 tanssi
07 hitaasti
08 tavikset
09 kaupunki täynnä ihmisiä
—
10 encore
11 pois kalliosta
12 mulla menee hyvin (feat. Olli-Matti)
Hyvä keikka antaa muusikolle uskomattoman hyvänolon tunteen ja sitä sitten tasoitellaan viinalla. Meidän poppoolla lähti Solifer totaalisesti rukkasesta seuraavan kahden vuorokauden aikana. Minä en tietenkään tiedä missä kulloinkin kukakin on mitäkin hölmöillyt, joten seuraavassa kerron pääpiirteittäin pahimmat lauantain ja sunnuntain osalta. Keikan jälkeen jäimme rekkalavan bäkkärille juomaan enimpiä viinoja pois. Jostain perkeleestä kumpusi se kummelin lentäjä-sketsi ja päädyimme huutelemaan (lähes) kaikille vastaan tulijoille ”Niin oonki ryypänny, mitä sitte?” ”Mä oon lentäjä” ”Se on sellainen inversio, et sinä siitä mitään ymmärrä”. Just. Kukin ryyppäili porukoissaan itsensä kamalaan kuntoon. The Darknessin (la illan viimeinen esiintyjä) aikana olimme suunnilleen kasassa jossain festarialueella. Minulle tuli olo kuin olisimme marmorikuulia kipossa, jota joku on juuri ravistanut. Sinkoilimme viinojemme kanssa pienellä alueella edestakaisin ja sössötimme käsittämättömyyksiä ja halailimme toisiamme. Siinä oli ainakin Olli-Matti koodeista ja jotain muitakin tuttuja.
Mun porukoilla on kämppä ihan siinä festarialueen vieressä ja jotenkin me oltiin menossa sinne jatkoille. Mie poltin tupakan matkalla ja kun päästiin rappukäytävään niin mun paita syttyi palamaan perkele. Olin pistäny palavan tupakan rintataskuuni ja jotenkin ajatellu polttavani sen myöhemmin loppuun. Huhhuh. Alkoholilla oli osuutta asiaan. No siinä meni se keikkariepu. Meillä jatkettiin Akin, Jatun ja noin 10 muun ihmisen kanssa suht koht aamuun saakka.
Sunnuntaina hölmöily jatkui. Jatu paranteli krapulaansa hakemalla kaksi siideriä kerrallaan kun oli kaljateltalla pitkähkö jono. No kerran se sitten karisti suoraan omaan täyteen tuoppiinsa ja heti perään kirosi raskaasti. Joihan se sen tietenkin. Eihän sitä nyt hyvää siideriä pois heitetä. Sunnuntai meni jotenkin sumussa. Aki oli kattonu illan päätteeksi Neljää Ruusua tippa linssissä Olli-Matin kanssa (alkoholi aiheuttaa emotionaalisia tunnekuohuja) ja mie lähdin koodien Juten ja meidän tekniikan kanssa bussille jatkoille. Siellä meininki meni jotenkin niin gratsyksi että miun oli pakko lähteä kaupungille. (=Siinä vaiheessa kun Vetku alkoi työntää colapulloa erääseen kehonsa onkaloon.)
Taksijonossa törmäsin Stellan Kikeen joka oli matkalla kotiinsa. Minäpä sain hänet houkuteltua jatkamaan juopottelua ja päädyimme Kimmelin yökerhoon. Sinne Akikin tuli jossain vaiheessa ja valomerkin jälkeen hölmötimme ko. baarin ulkopuolella tuhannen juovuksissa. Mie en tarkalleen muista mitä sitten tapahtui mutta muistaakseni me mentiin Joe Doe –yhtyeen basistin kämpille jatkoille. Mie oon jotenkin varmaan sieltä tullu kotiin jossain vaiheessa maanantai-aamuna. Sen vain tiedän, että oloni alkoi olla normaali joskus to-pe akselilla. Kun lähdin Joensuusta, äitini oli paikannut lauantaiyönä palaneen paitani. Silloin itketti isoa miestä. (=Alkoholi aiheuttaa niitä tunnekuohuja).
Aki Tykki: En tiiä miten päissään Markku on ollu, mutta mie en tosiaankaan päätyny mihinkään Kimmelin yökerhoon ko. yönä. Minä olin katsomassa PMMP:tä päätösklubilla ja sitten muualla jatkoilemassa. Ja minäkin näin Kikeä siellä klubilla, niin että herää kysymys kenen kanssa Markku on baarissa notkuillut? Joidenkin uppo-outojen tyyppien, joita Juutalainen on luullu minuksi ja Kikeksi? Ihme ettei sen paita pala useammin.
01 älä huuda
02 linnusta sammakoksi
03 hc-sää
04 pahoille teille
05 sinä
06 tanssi
07 hitaasti
08 tavikset
09 kaupunki täynnä ihmisiä
—
10 encore
11 pois kalliosta
12 mulla menee hyvin (feat. Olli-Matti)
perjantai 14. heinäkuuta 2006
OULU, Rotuaari Piknik
Markku DeFrost: Heräsin mökin pihassa olevasta teltasta joskus ennen puolta päivää ja isäni tervehti minua sanoen ”näytät aika pahalta”. Huomenta vaan. Hain Akin Noljakasta ja lähdimme autollani kohti Oulua. Perillä olimme joskus neljän tietämissä ja kuittasimme huoneet Arina-hotellista Rotuaarin vierestä. Loppuosa seurueestamme tuli samoihin aikoihin bussilla perille ja tekniikka lähti rakentamaan kattaustamme festivaalialueelle. Meidän keikan oli määrä alkaa klo 19.30 ja siinä seitsemän aikaan kun hipsin bäkkärille, huomasin että festivaalialue ammotti tyhjyyttään, vaikka ovet oli aukaistu jo klo 18. (Oli muuten hyvällä tavalla erikoinen juontaja tällä festivaalilla. Sen ”tuolta löytyvät vessat” –spiikki kesti ainakin 10 minuuttia, jona aikana se kertoi mm. lapsuuden kesistään Toivakkalassa ja mummonsa kaihileikkauksen epäonnistumisesta. Toki vessojenkin paikka yleisölle samalla selvisi, että sikäli ammattitaitoinen kaveri.)
Kaksi paniikkiolutta juotuani ja alkunauhan jo soidessa huokaisin helpotuksesta ja kiittelin mielessäni oululaisten täsmällisyyttä; ihmiset saapuivat lavan eteen vasta juuri ennen keikkaa. Keikka sujui nousujohteisesti, yleisöä virtasi lavan eteen koko ajan lisää ja loppupäähän säästetyt hittibiisit tuntuivat tehoavan. 14 biisiä taisimme soittaa ja lopetimme aika tarkalleen klo 20.30. Noin 45 minuuttia myöhemmin minä, Jatu ja Aki lähdimme kohti Joensuuta koska Ilosaarirock odotti. Haapasalo jäi tekniikan kanssa tuhoamaan loput bäkkärijuomat ja jälestäpäin kuulin, että hyvin olivat siinä onnistuneet. Tai siltä ainakin Haapasalo näytti lauantaina. Me muut olimme perillä Joensuussa klo 02 yöllä ja hajosimme kukin omille teillemme.
Kaksi paniikkiolutta juotuani ja alkunauhan jo soidessa huokaisin helpotuksesta ja kiittelin mielessäni oululaisten täsmällisyyttä; ihmiset saapuivat lavan eteen vasta juuri ennen keikkaa. Keikka sujui nousujohteisesti, yleisöä virtasi lavan eteen koko ajan lisää ja loppupäähän säästetyt hittibiisit tuntuivat tehoavan. 14 biisiä taisimme soittaa ja lopetimme aika tarkalleen klo 20.30. Noin 45 minuuttia myöhemmin minä, Jatu ja Aki lähdimme kohti Joensuuta koska Ilosaarirock odotti. Haapasalo jäi tekniikan kanssa tuhoamaan loput bäkkärijuomat ja jälestäpäin kuulin, että hyvin olivat siinä onnistuneet. Tai siltä ainakin Haapasalo näytti lauantaina. Me muut olimme perillä Joensuussa klo 02 yöllä ja hajosimme kukin omille teillemme.
torstai 13. heinäkuuta 2006
SAVONLINNA, The Rocks Bar & Club
Markku DeFrost: Akin kanssa lähdettiin hirveässä kapulassa ajamaan iltapäivällä kohti kaunista Savonlinnaa. Muut oli menny jo aiemmin päivällä bussilla. Mutta myö oltiinkin riekuttu koko yö, niin että oli vähintäänkin kohtuus tulla myöhemmin perässä. Matka meni vaihtelevasti jaffaa juoden. Mikkelin kohdalla saimme kuulla, että majoituksemme ei olekaan Savonlinnassa vaan jossain Kerimäen urheilukentän välinevarastossa. Ei siinä midis. Hetkessä sumeat aivomme laativat vaihtoehtoisen suunnitelman majoittumisesta Joensuussa porukoiden luona. Sehän on (melkein) matkan varrella Ouluun…
Lähempänä Kerimäkeä iski krapulanälkä ja arvuuttelimme, että löytyykö sieltä jotain kepappisettiä. No tietenkin sieltä löytyi. Ei Suomessa taida enää olla niin pientä pitäjää josta ei saisi edullista aksenttipitsaa. Kun kerta Loimaaltakin saa. Ruokailun jälkeen painuimme majoitukseen ja ehdin sopivasti saunomaan AH:n ja Vetkun kanssa.
Keikkapaikalle saavuimme vain hetkeä ennen esiintymistä, toki ehdimme yhdet lonkerot ottaa baarin terassilla. (Mie join tietysti limpparia, koska päätettiin lähteä sinne Joensuuhun yöksi). Bäkkärinä toimi bussimme, joka oli pysäköity kätevästi kulman taakse. Normiteippaukset, pelkotilat, ylimääräiset häröilyt ja ei kun lavalle. Ei ollu häävisti porukkaa Savonlinnan yössä torstai-iltana, baari oli jotakuinkin puolillaan. Muutama tosifani oli paikalle kuitenkin eksynyt ja he saivat puolitäyden baarin paikoitellen ihan hyvään vireeseen. Jopa niin, että Pois Kalliosta biisin aikana osa yleisöstä tanssi pöydillä. Ja osa pöydistä oli tyhjiä. Ristiriitainen fiilis jäi keikasta siis. Kiitos ja kumarrus baarille järjestelyistä, ne oli hoidettu oikein mainiosti. Käsittääkseni kyseessä on aika uusi baari, joten toivotankin onnea valitsemallaan tiellä.
Keikan jälkeen minä ja Aki lähdettiin paahtamaan Joensuuhun. Yksi kotiyö kesken rundin tekee hyvää. Mie vein Akin äippänsä luokse ja jatkoin Liperiin meidän porukoitten mökille, jossa yöpala odotti kutsuvasti mökin terassilla kuvun alla. Karjalanpiirakoita ja maitoa. Uni tuli silmään noin klo 05.00.
Lähempänä Kerimäkeä iski krapulanälkä ja arvuuttelimme, että löytyykö sieltä jotain kepappisettiä. No tietenkin sieltä löytyi. Ei Suomessa taida enää olla niin pientä pitäjää josta ei saisi edullista aksenttipitsaa. Kun kerta Loimaaltakin saa. Ruokailun jälkeen painuimme majoitukseen ja ehdin sopivasti saunomaan AH:n ja Vetkun kanssa.
Keikkapaikalle saavuimme vain hetkeä ennen esiintymistä, toki ehdimme yhdet lonkerot ottaa baarin terassilla. (Mie join tietysti limpparia, koska päätettiin lähteä sinne Joensuuhun yöksi). Bäkkärinä toimi bussimme, joka oli pysäköity kätevästi kulman taakse. Normiteippaukset, pelkotilat, ylimääräiset häröilyt ja ei kun lavalle. Ei ollu häävisti porukkaa Savonlinnan yössä torstai-iltana, baari oli jotakuinkin puolillaan. Muutama tosifani oli paikalle kuitenkin eksynyt ja he saivat puolitäyden baarin paikoitellen ihan hyvään vireeseen. Jopa niin, että Pois Kalliosta biisin aikana osa yleisöstä tanssi pöydillä. Ja osa pöydistä oli tyhjiä. Ristiriitainen fiilis jäi keikasta siis. Kiitos ja kumarrus baarille järjestelyistä, ne oli hoidettu oikein mainiosti. Käsittääkseni kyseessä on aika uusi baari, joten toivotankin onnea valitsemallaan tiellä.
Keikan jälkeen minä ja Aki lähdettiin paahtamaan Joensuuhun. Yksi kotiyö kesken rundin tekee hyvää. Mie vein Akin äippänsä luokse ja jatkoin Liperiin meidän porukoitten mökille, jossa yöpala odotti kutsuvasti mökin terassilla kuvun alla. Karjalanpiirakoita ja maitoa. Uni tuli silmään noin klo 05.00.
keskiviikko 12. heinäkuuta 2006
HELSINKI, On The Rocks (+Latest Crush -unplugged)
Aki Tykki: Historiamme kuudes On the Rocksin keikka ja odotukset taas korkealla. Rocksiin on saatu useammankin kerran paljon porukkaa houkuteltua ja hyvä meininki päälle. Arkipäivänä sinne jälleen jouduttiin, mutta ei siellä taida viikonloppuisin käydä keikoilla ketään muutenkaan. Ja miksi kävisikään kun baari on täys aina muutenkin?
Soundcheckiin mentiin joskus iltapäivällä ja Markku-man löysi siitä terassin portilta kaksi tyttöä pyörimästä. Kävi ilmi, että olivat ne samaiset henkilöt, jotka jo vieraskirjassa olivat uhanneet tulla vakoilemaan meitä On the Rocksin ulkopuolelle. Olivat jostain kauempaa oikein saapuneet, joten hyväsydäminen Juutalaisemme pyysi tytöt kuuntelemaan soundcheckiämme. Ja mikäpäs siinä. Niillä ei ois ikä riittäny illan keikalle kuitenkaan, kun ikäraja taisi olla 23, joten ajateltiin että jos tämä vähän korvais. (Korvais mitä?! Jos mie oisin liian nuori pääsemään k-23 -baariin, mie oisin lähinnä onnellinen nuoruudestani! Nii!)
Soitettiin sitten vissiin neljä biisiä jo soundcheckissäkin tällä kertaa, saatiinpa kerrankin soundit kohilleen. Tai no niin kohilleen kuin ne nyt tuossa sokkelobaarissa voi saada. Siitä lähettiin sitten käymään porukalla ytimessä vähän jotain syömässä, ja kohta istuttiinkin jo lonkerolla. Mukava se on kyllä kesäinen ilta Helsingissäkin! Rocksiin palattiin vähän ennen lämppäribändi Latest Crushin aloitusta. Kiitoksia heille tästä kohtaa onnistuneesta lämmittelystä! Paitamyyjämme Jerekin oli vielä hengissä, ja oli vissiin saanut jo jonkun paidankin myytyä. Käykääs tutustumassa Jeren bändiin. Roihu on hyvä orkesteri!
Latest Crush alotti keikkansa luullakseni puoli yhdentoista maissa illalla, ja porukkaa ei heidän aloittaessaan paikalla vielä hirveästi ollut. Eli normikuvio: myö takahuoneeseen kiroilemaan ja juomaan kaljaa että ”ei tänne taas saatana ketään tule”. Heidän settinsä aikana sitä väkeä paikalle kuitenkin saapui koko ajan lisää, niin että siinä ennen meidän keikkaa alkokin jo näyttää aika täydeltä. Tästä innostuimme siinä määrin että päätettiin alkunauhan soidessa soittaa uramme toistaiseksi pisin keikka eli kokonaista 16 biisiä. Ja pitkältä se ei kyllä tuntunut. Oli ihan juhlaa.
Joskus tulee tämmösiä keikkoja, että jotenkin kaikki menee kohdalleen. Tunnelma on oikea, soitto ja laulu kulkee, biisijärjestys on oikea, yleisö elää hyvin rokkiurpojen mukana ja alkoholipitoisuudet (yleisössä ja lavalla) ovat ainakin suunnilleen oikeat. Heittämällä paras keikkamme sitten kolmoslevyn julkaisun. Toistaiseksi.
Niin kuin aina menestyksekkään keikan jälkeen, tälläkin kertaa piti sitten juhlia oikein urakalla alkuperäisen suunnitelman vastaisesti. Tarkotus oli häippästä kotiin mahollisimman pian keikan jälkeen kun edessä olisi vielä kolme keikkaa ja joku 2000 kilometriä matkustamista. Vaan kun ei malta niin ei malta. Juutalaisen kanssa hökkäiltiin vielä siinä jossain Rocksin edessä varmaan viiden jälkeen aamullakin, mitä lie ollaan säädetty. Joskus kuuden – seitsemän jälkeen selvisin lopulta kotiinkin onneksi. Markun kanssa laitettiin tekstiviesti Kuljulle, että myö tullaan Savonlinnaan autolla perästä, menkää työ bussilla vaan. Tai luultavasti siinä on lukenut about ”Mwö tul5aa n aut6lla persta, menlää vaa6.” Ymmärsivät kuitenkin ja menivät. Seuraavana päivänä kadutti.
Nämä räikytimme menemään:
01 älä huuda
02 pumppu
03 linnusta sammakoksi
04 suru on
05 hc-sää
06 pahoille teille
07 sinä
08 encore
09 varo miestä
10 tanssi
11 hitaasti
12 tavikset
13 kaupunki täynnä ihmisiä
—
14 kaksi tarinaa
15 pois kalliosta
16 mulla menee hyvin
Soundcheckiin mentiin joskus iltapäivällä ja Markku-man löysi siitä terassin portilta kaksi tyttöä pyörimästä. Kävi ilmi, että olivat ne samaiset henkilöt, jotka jo vieraskirjassa olivat uhanneet tulla vakoilemaan meitä On the Rocksin ulkopuolelle. Olivat jostain kauempaa oikein saapuneet, joten hyväsydäminen Juutalaisemme pyysi tytöt kuuntelemaan soundcheckiämme. Ja mikäpäs siinä. Niillä ei ois ikä riittäny illan keikalle kuitenkaan, kun ikäraja taisi olla 23, joten ajateltiin että jos tämä vähän korvais. (Korvais mitä?! Jos mie oisin liian nuori pääsemään k-23 -baariin, mie oisin lähinnä onnellinen nuoruudestani! Nii!)
Soitettiin sitten vissiin neljä biisiä jo soundcheckissäkin tällä kertaa, saatiinpa kerrankin soundit kohilleen. Tai no niin kohilleen kuin ne nyt tuossa sokkelobaarissa voi saada. Siitä lähettiin sitten käymään porukalla ytimessä vähän jotain syömässä, ja kohta istuttiinkin jo lonkerolla. Mukava se on kyllä kesäinen ilta Helsingissäkin! Rocksiin palattiin vähän ennen lämppäribändi Latest Crushin aloitusta. Kiitoksia heille tästä kohtaa onnistuneesta lämmittelystä! Paitamyyjämme Jerekin oli vielä hengissä, ja oli vissiin saanut jo jonkun paidankin myytyä. Käykääs tutustumassa Jeren bändiin. Roihu on hyvä orkesteri!
Latest Crush alotti keikkansa luullakseni puoli yhdentoista maissa illalla, ja porukkaa ei heidän aloittaessaan paikalla vielä hirveästi ollut. Eli normikuvio: myö takahuoneeseen kiroilemaan ja juomaan kaljaa että ”ei tänne taas saatana ketään tule”. Heidän settinsä aikana sitä väkeä paikalle kuitenkin saapui koko ajan lisää, niin että siinä ennen meidän keikkaa alkokin jo näyttää aika täydeltä. Tästä innostuimme siinä määrin että päätettiin alkunauhan soidessa soittaa uramme toistaiseksi pisin keikka eli kokonaista 16 biisiä. Ja pitkältä se ei kyllä tuntunut. Oli ihan juhlaa.
Joskus tulee tämmösiä keikkoja, että jotenkin kaikki menee kohdalleen. Tunnelma on oikea, soitto ja laulu kulkee, biisijärjestys on oikea, yleisö elää hyvin rokkiurpojen mukana ja alkoholipitoisuudet (yleisössä ja lavalla) ovat ainakin suunnilleen oikeat. Heittämällä paras keikkamme sitten kolmoslevyn julkaisun. Toistaiseksi.
Niin kuin aina menestyksekkään keikan jälkeen, tälläkin kertaa piti sitten juhlia oikein urakalla alkuperäisen suunnitelman vastaisesti. Tarkotus oli häippästä kotiin mahollisimman pian keikan jälkeen kun edessä olisi vielä kolme keikkaa ja joku 2000 kilometriä matkustamista. Vaan kun ei malta niin ei malta. Juutalaisen kanssa hökkäiltiin vielä siinä jossain Rocksin edessä varmaan viiden jälkeen aamullakin, mitä lie ollaan säädetty. Joskus kuuden – seitsemän jälkeen selvisin lopulta kotiinkin onneksi. Markun kanssa laitettiin tekstiviesti Kuljulle, että myö tullaan Savonlinnaan autolla perästä, menkää työ bussilla vaan. Tai luultavasti siinä on lukenut about ”Mwö tul5aa n aut6lla persta, menlää vaa6.” Ymmärsivät kuitenkin ja menivät. Seuraavana päivänä kadutti.
Nämä räikytimme menemään:
01 älä huuda
02 pumppu
03 linnusta sammakoksi
04 suru on
05 hc-sää
06 pahoille teille
07 sinä
08 encore
09 varo miestä
10 tanssi
11 hitaasti
12 tavikset
13 kaupunki täynnä ihmisiä
—
14 kaksi tarinaa
15 pois kalliosta
16 mulla menee hyvin
lauantai 8. heinäkuuta 2006
EURA, Osmantupa
Aki Tykki: Euran Os(a)mantupaan lähettiin vähän sekavissa tunnelmissa, eikä tällä kertaa alkoholin takia. Edellisen kerran käytiin ko. pubissa marraskuussa 2004 ja sillon siellä oli jotenkin poikkeuksellisen hyvä meininki. (Kuten keikkapäiväkirjasta voipi silmällä lukea.) Vaan vähän tätä keikkaa ennen alettiin kuulla kentältä kummia Euran Osmantuvasta. Että bändiä kohdellaan kuulemma kuin paskaa ja tämän seurauksena moni iso bändi oli perunut keikkansa. Myö ei tästä säikähetty vaan mentiin urheesti, tuli mitä tuli.
Ja niinhän siinä kävi, että mitään valittamisen aihetta ei löytynyt. Majoituksena toimiva 3h+k+s -kämppä siinä baarin takana oli siisti ja jääkaappi oli täys kaljaa ja siideriä heti kun paikalle päästiin. Ja Osmantuvan henkilökunta kanto meille selkä vääränä pizzaa ja kovasti olivat ystävällisiä ja kyselivät että miltä maistuu. Olivat kuulemma vasta alottaneet pizzamyynnin siitä baaristaan ja siksi kaipasivat palautetta. Ja sehän oli oikein hyvää. Inasen olisivat voineet olla vähemmän rasvasia, mutta toisaalta rasva on parasta huumetta heti suolan jälkeen!
Muutamia juomia siinä naukkailtiin ja katottiin keikkaa odotellessamma Saksa-Portugali -jalkapallomatsia. Ja minnuu keljutti kun Portugali hävisi. Toisaalta tekivät oman maalin, joten ehkä lopputulos oli oikeus ja kohtuus.
Keikka aloteltiin joskus yöllä ja se meni kai ihan hyvin. Ihan niin helmi-olo ei tästä vedosta jäänyt kuin edellisestä Euran keikasta, mutta ei nyt mikään huono fiilis kuitenkaan. Vähän oli (ainakin miulla) semmosta ylimäärästä epävarmuutta jostain syystä ilmassa. Mie mm. sähläsin sen Encore-kappaleen tekstin siinä määrin pahasti, että sen toinen säkeistö jäi laulamatta kokonaan. Harmitti. Vaan naurulla siitä selvittiin, onneksi yleisö oli ymmärtäväistä (ja/tai humalassa). Tää oli kuitenkin vissiin vasta toinen kerta kun sitä edes yritettiin livenä soittaa, joskus vaan käy näin. Vedon jälkeen jaettiin muutamia nimmareita ja lähettiin ajelemaan Helsinkiin yöksi, kun ei se ole kummoinen matka. Tekniikan miehet jäivät kaatamaan Euran yötä.
Ai niin ja tällä keikalla valomiehenämme toimi Häiriö Piirinen, joka toi Euraan vihdoin upouudet ja upeat Happoradio-paidatkin näytille. Siitä heti vietiin parhaat pakasta ja puettiin päälle. Hienoja ovat, osta sieki omas kohta!
Soitettu setti:
01. Älä Huuda
02. Pumppu
03. Tanssi
04. Suru on
05. Hc-sää
06. Pahoille teille
07. Sinä
08. Kaksi tarinaa
09. Encore
10. Linnusta sammakoksi
11. Hitaasti
12. Tavikset
13. Kaupunki täynnä ihmisiä
14. Pois Kalliosta
—
15. Mulla menee hyvin
Ja niinhän siinä kävi, että mitään valittamisen aihetta ei löytynyt. Majoituksena toimiva 3h+k+s -kämppä siinä baarin takana oli siisti ja jääkaappi oli täys kaljaa ja siideriä heti kun paikalle päästiin. Ja Osmantuvan henkilökunta kanto meille selkä vääränä pizzaa ja kovasti olivat ystävällisiä ja kyselivät että miltä maistuu. Olivat kuulemma vasta alottaneet pizzamyynnin siitä baaristaan ja siksi kaipasivat palautetta. Ja sehän oli oikein hyvää. Inasen olisivat voineet olla vähemmän rasvasia, mutta toisaalta rasva on parasta huumetta heti suolan jälkeen!
Muutamia juomia siinä naukkailtiin ja katottiin keikkaa odotellessamma Saksa-Portugali -jalkapallomatsia. Ja minnuu keljutti kun Portugali hävisi. Toisaalta tekivät oman maalin, joten ehkä lopputulos oli oikeus ja kohtuus.
Keikka aloteltiin joskus yöllä ja se meni kai ihan hyvin. Ihan niin helmi-olo ei tästä vedosta jäänyt kuin edellisestä Euran keikasta, mutta ei nyt mikään huono fiilis kuitenkaan. Vähän oli (ainakin miulla) semmosta ylimäärästä epävarmuutta jostain syystä ilmassa. Mie mm. sähläsin sen Encore-kappaleen tekstin siinä määrin pahasti, että sen toinen säkeistö jäi laulamatta kokonaan. Harmitti. Vaan naurulla siitä selvittiin, onneksi yleisö oli ymmärtäväistä (ja/tai humalassa). Tää oli kuitenkin vissiin vasta toinen kerta kun sitä edes yritettiin livenä soittaa, joskus vaan käy näin. Vedon jälkeen jaettiin muutamia nimmareita ja lähettiin ajelemaan Helsinkiin yöksi, kun ei se ole kummoinen matka. Tekniikan miehet jäivät kaatamaan Euran yötä.
Ai niin ja tällä keikalla valomiehenämme toimi Häiriö Piirinen, joka toi Euraan vihdoin upouudet ja upeat Happoradio-paidatkin näytille. Siitä heti vietiin parhaat pakasta ja puettiin päälle. Hienoja ovat, osta sieki omas kohta!
Soitettu setti:
01. Älä Huuda
02. Pumppu
03. Tanssi
04. Suru on
05. Hc-sää
06. Pahoille teille
07. Sinä
08. Kaksi tarinaa
09. Encore
10. Linnusta sammakoksi
11. Hitaasti
12. Tavikset
13. Kaupunki täynnä ihmisiä
14. Pois Kalliosta
—
15. Mulla menee hyvin
torstai 6. heinäkuuta 2006
SEINÄJOKI, Tangovapaa Vyöhyke
Aki Tykki: Niin siinä kävi että Olli-Matti raukka joutui vannomisistaan huolimatta toimimaan Make DeFörstin roolissa vielä toistamiseen. Uniklubin Jussin sairastumisen vuoksi meidät hälytettiin lyhykäisellä varoitusajalla paikkaamaan heidän keikkansa Seinäjoella. (Tuli mieleen vanha Extreme-orkesterin lausuma totuus ’a circle can’t fill where the square should be’, mutta ei annettu sen pilata tunnelmaa.)
Seinäjoelle saavuttiin kuka mistäkin. Mie ja Olli-Matti Helsingistä, Haapasalo Tampereelta (joskin miun Ekkerin kyydissä sekin) ja Jami Mikkelistä. Ja tottakai saavuttiin paikalle sen verran myöhään, että hyvä kun ehittiin kusella käydä ennen keikkapaikalle siirtymistä.
”Tangovapaa Vyöhyke” tarkotti semmosta ehkä parintuhannen hengen telttaa joka sijaitsi siinä jossain aika lähellä Seinäjoen asemia. Meidän lisäksemme esiintyjälistassa seisoi Anna Eriksson ja Fakta Beat. Eli eipä taas yhtään tiedetty mihin oltiin menossa ja jännityksen vallassa teltalle käveltiin, kalsarit automatkustamisesta hiessä. Ihq Anna Eriksson siellä veteli juuri settinsä loppupuolen hittejä ja yleisöllä tuntu olevan tunnelma katossa. Myö harhailtiin ympäri sitä telttaa etsien jotain reittiä bäkkärille, mutta eihän myö semmosta löydetty. Joku järkkäri neuvo jopa meidät jossain vaiheessa teltan viereiseen rakennukseen, mutta ei siellä ollu yhtään mitään. Paitsi joku oudon näkönen aparaatti, huoneita ja portaita. Puhelu äipälle (eli Kuljulle) autto onneksi ja löysimme toisemme, orkesteri ja tekniikka.
Vähän huolestuneina kateltiin sitä yleisöä, että nuo ne lähtee jatkamaan tangosessioita Annan keikan jälkeen. Vaan kyllä siinä sitten onneksi väkeä tuli lavan eteenkin kun settimme alotettiin. Ja porukkaahan siellä oli kuitenkin ihan älyttömästi katsomassa, eli soittotoimi oli oikein mukavaa. Eikä jännitetty varamiehitystämmekään enää niin paljoa kuin viimeksi. Kun on kerran selvinny riskillä jostain jännittävästä tilanteesta ehjin nahoin, on se seuraavalla kerralla helpompaa! Ajatelkaa nyt vaikka seksiäkin! (Tai no niin no, koko ajanhan te sitä ajattelette kuitenkin.)
Setti lopetettiin perinteisesti positiivisuusballadiin ja siirryttiin lavan taakse ihmettelemään että mitäs nyt. Jami teki nopean ratkaisun ja päätti ajaa samantien kotiin Kallioon, ja Olli-Matti (edellisen reissun kokemuksista viisastuneena) teki pikaisen päätöksen liittyä seuraan. Lähes yhtä nopeasti minä ja Haapasalo teimme päätöksen jäädä Seinäjoelle tekniikan kanssa yöksi. Ei ois jaksanu Escort toista neljääsataa kilometriä ehkä samana päivänä, ja oli noita juomalippujakin käyttämättä vielä vaikka kuinka.
Rauhakseen siellä istuttiin sitten pöydässä, syötiin grillimakkaraa, juotiin lonkeroa ja kuunneltiin Fakta Beatin cover-settiä. Ai niin ja polteltiin tupakkia, jota alueella myytiin semmosissa upeissa vanhan liiton paketeissa! Siis semmosissa oikein metallirasioissa! Olikohan ne jotain Tangomarkkinoita varten erikseen valmistettuja juttuja, en tiiä. Hienoja kuitenkin, oikein mieltä herkisti.
Alueen sulkeuduttua Kulju kävi puhumassa meille luvan siirtää juomatta jääneet lonkerot aidan takaiseen keikkabussiimme. Kun siis oltiin tietenkin käyty 10 minuuttia ennen valomerkkiä käyttämässä loputkin kymmenkunta juomalippuamme. ”Perse-expressiin” siis siirryttiin viimeistelemään illan tehtävämme. Mie, Haapasalo ja Kulju mentiin siitä vielä hotellihuoneeseen jatkamaan. Ja jotenkin tilanne pääty siihen, että Kulju sammui omaan huoneeseensa ja onnistui mennessään viemään kaikki minun ja AH:n huoneen tyynyt. On se kyllä kanssa vitsikäs. Kosto on jo mietinnässä.
Muutama tunti nukuttiin ja ajeltiin Helsinkiin. Ja oli ehkä elämäni hikisin ja tukalin automatka se. Onneks Haapasalo sentään ajo, ei olis minusta siihen hommaan ollu.
Soitetut tangot:
01. älä huuda
02. tanssi
03. suru on
04. hc-sää
05. pahoille teille
06. sinä
07. ikävä ihollesi
08. linnusta sammakoksi
09. hitaasti
10. tavikset
11. kaupunki täynnä ihmisiä
12. pois kalliosta
–
13. mulla menee hyvin
Seinäjoelle saavuttiin kuka mistäkin. Mie ja Olli-Matti Helsingistä, Haapasalo Tampereelta (joskin miun Ekkerin kyydissä sekin) ja Jami Mikkelistä. Ja tottakai saavuttiin paikalle sen verran myöhään, että hyvä kun ehittiin kusella käydä ennen keikkapaikalle siirtymistä.
”Tangovapaa Vyöhyke” tarkotti semmosta ehkä parintuhannen hengen telttaa joka sijaitsi siinä jossain aika lähellä Seinäjoen asemia. Meidän lisäksemme esiintyjälistassa seisoi Anna Eriksson ja Fakta Beat. Eli eipä taas yhtään tiedetty mihin oltiin menossa ja jännityksen vallassa teltalle käveltiin, kalsarit automatkustamisesta hiessä. Ihq Anna Eriksson siellä veteli juuri settinsä loppupuolen hittejä ja yleisöllä tuntu olevan tunnelma katossa. Myö harhailtiin ympäri sitä telttaa etsien jotain reittiä bäkkärille, mutta eihän myö semmosta löydetty. Joku järkkäri neuvo jopa meidät jossain vaiheessa teltan viereiseen rakennukseen, mutta ei siellä ollu yhtään mitään. Paitsi joku oudon näkönen aparaatti, huoneita ja portaita. Puhelu äipälle (eli Kuljulle) autto onneksi ja löysimme toisemme, orkesteri ja tekniikka.
Vähän huolestuneina kateltiin sitä yleisöä, että nuo ne lähtee jatkamaan tangosessioita Annan keikan jälkeen. Vaan kyllä siinä sitten onneksi väkeä tuli lavan eteenkin kun settimme alotettiin. Ja porukkaahan siellä oli kuitenkin ihan älyttömästi katsomassa, eli soittotoimi oli oikein mukavaa. Eikä jännitetty varamiehitystämmekään enää niin paljoa kuin viimeksi. Kun on kerran selvinny riskillä jostain jännittävästä tilanteesta ehjin nahoin, on se seuraavalla kerralla helpompaa! Ajatelkaa nyt vaikka seksiäkin! (Tai no niin no, koko ajanhan te sitä ajattelette kuitenkin.)
Setti lopetettiin perinteisesti positiivisuusballadiin ja siirryttiin lavan taakse ihmettelemään että mitäs nyt. Jami teki nopean ratkaisun ja päätti ajaa samantien kotiin Kallioon, ja Olli-Matti (edellisen reissun kokemuksista viisastuneena) teki pikaisen päätöksen liittyä seuraan. Lähes yhtä nopeasti minä ja Haapasalo teimme päätöksen jäädä Seinäjoelle tekniikan kanssa yöksi. Ei ois jaksanu Escort toista neljääsataa kilometriä ehkä samana päivänä, ja oli noita juomalippujakin käyttämättä vielä vaikka kuinka.
Rauhakseen siellä istuttiin sitten pöydässä, syötiin grillimakkaraa, juotiin lonkeroa ja kuunneltiin Fakta Beatin cover-settiä. Ai niin ja polteltiin tupakkia, jota alueella myytiin semmosissa upeissa vanhan liiton paketeissa! Siis semmosissa oikein metallirasioissa! Olikohan ne jotain Tangomarkkinoita varten erikseen valmistettuja juttuja, en tiiä. Hienoja kuitenkin, oikein mieltä herkisti.
Alueen sulkeuduttua Kulju kävi puhumassa meille luvan siirtää juomatta jääneet lonkerot aidan takaiseen keikkabussiimme. Kun siis oltiin tietenkin käyty 10 minuuttia ennen valomerkkiä käyttämässä loputkin kymmenkunta juomalippuamme. ”Perse-expressiin” siis siirryttiin viimeistelemään illan tehtävämme. Mie, Haapasalo ja Kulju mentiin siitä vielä hotellihuoneeseen jatkamaan. Ja jotenkin tilanne pääty siihen, että Kulju sammui omaan huoneeseensa ja onnistui mennessään viemään kaikki minun ja AH:n huoneen tyynyt. On se kyllä kanssa vitsikäs. Kosto on jo mietinnässä.
Muutama tunti nukuttiin ja ajeltiin Helsinkiin. Ja oli ehkä elämäni hikisin ja tukalin automatka se. Onneks Haapasalo sentään ajo, ei olis minusta siihen hommaan ollu.
Soitetut tangot:
01. älä huuda
02. tanssi
03. suru on
04. hc-sää
05. pahoille teille
06. sinä
07. ikävä ihollesi
08. linnusta sammakoksi
09. hitaasti
10. tavikset
11. kaupunki täynnä ihmisiä
12. pois kalliosta
–
13. mulla menee hyvin
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)